Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

WEMBULA

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Täällä ollaan!

Perillä ollaan! Vihdoin! Matka ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta täällä ollaan hiki hatussa 33 asteen lämmössä. Tiistai aamuyöstä Frank heitti minut Helsinki-Vantaan lentokentälle. Tällä kertaa sanoimme hyvästit jo autossa, sillä viimeksi meinasin myöhästyä lennolta Frankin tultua hyvästelemään sisälle asti. Itkua ei pystynyt pidättelemään. Oli kurjaa sanoa hyvästit ja antaa viimeiset pusut ja halit. Seuraavan kerran halaamme vain ystävinä. Oli haikeaa ajatella sen olevan nyt ohi. 

Syötiin banaani puoliksi lentokentän parkkipaikalla. 
Frank: “Onko sulla mansikoita mukana?” 
Venla: “Ei. Kuinni?”
Frank: “Olisin halunnu antaa mansikka-banaani-pusuja.” 
Ihana Frankki. Mistä se aina vetää noita sen söpöilyjä...

Tällä kertaa olin puolitoista tuntia aikaisemmin ennen koneen lähtöä lentokentällä. Lähtöselvitykseeni meni kuitenkin lähes puolitoista tuntia, joten oli taas siinä ja siinä, että kerkesin lennolle. En vieläkään ymmärrä mikä ensimmäisessä lennossa Saksaan mättäsi. Lopulta kaikkien epäonnistumisien ja henkilökunnan konsultaation jälkeen Suomen päästä jouduttiin soittamaan Saksan henkilökunnalle, että he tsekkaisivat minut sisään. Tässä vaiheessa oli enää viisitoista minuuttia lentokoneen lähtöön. Portille soitettiin, että odottavat minua. Juoksujalkaa kipitin turvatarkastukseen ja tästä portille. Huh ehdin lennolle!

Tulin viimeisenä lentokoneeseen sisään, mutta heti minun jälkeeni yksi matkustaja talutettiin koneesta ulos vartijan toimesta. Lähtöselvityksessä tällä kyseisellä miehellä oli ollut jotakin kiellettyä käsimatkatavaroissa ja hän joutuikin laittamaan reppunsa ruumaan. Mies ei ollut tästä tyytyväinen. Miehen lähdettyä takaisin turvatarkastukseen check-in-tyyppi soitti jollekin toiselle tyypille ja kehotti pitämään tätä kyseistä matkustajaa silmällä. Tämä matkustaja kuulemma saattaisi aiheuttaa harmia. Hui! Pieni paniikki, kun lentokone lähti hahah.

Saksassa jouduin mennä uudestaan tsekkaamaan itseni kahdelle seuraavalle lennolle. Taas oli vastassa ongelmia, mutta onneksi tällä kertaa oli kolme tuntia aikaa selvittää ongelman syytä. Aluksi minun viisumiani epäiltiin väärennökseksi eikä minulla ollut lupaa mennä Australiaan. Lopulta henkilökunnan selvitellessä asiaa ja soitettua Australian pääkaupunkiin syyksi paljastui viisumiin väärin merkattu sukunimeni. Passissa lukee “Mäki-Ikola”, mutta viisumiin ei pystynyt laittamaan “ä”:tä, joten olin merkannut sen “Maeki-Ikola”. Jotain he joutuivat Australian päässä muokkailemaan ennen kuin saivat minut tsekattua sisään kahdelle viimeiselle lennolleni.

Yksitoista tuntia lentokoneessa meni yllättävän nopeasti. Kiitos mahtavien unenlahjojeni! Nukuin lähes koko matkan, jos ruokailuja ei lasketa mukaan. Singaporeen laskeuduttuani olin sokaistua lentokentän kauneudesta. Useilla kymmenillä lentokentillä olen käynyt, mutta Singaporen lentokenttä veti lähes sanattomaksi. Se oli kuin joku palatsi. Jokapuolella kiilsi ja tuoksui puhtaus. En voi ymmärtää, miten lentokentän saa pidettyä niin puhtaana ja kiiltävänä, kun paskaisia matkustajia kuitenkin vilisee tuhansittain. Vessastakaan ei luksusta puuttunut. Kiilsi kuin viimeistä päivää ja vessapaperi oli silkin pehmeää. Ihan uskomaton kokemus. En olisi ikimaailmassa uskonut rakastuvani johonkin lentokenttään niin syvästi. Oon vähän pimee joo.

Darwiniin laskeutuessani minua jännitti ihan uskomattoman paljon. Tuntui aivan samalta kuin vaihto-oppilasvuonna ensimmäisen kerran perheen nähdessäni. Ilmastokin tuntui samanlaiselta. Heti ulos päästyäni vaatteet liimautuivat ihoon kiinni. Huomasi olevansa tropiikissa. Tällä kertaa tuntui kuitenkin jollain tavalla virallisemmalta kuin vaihto-oppilasvuonna. En tulisi varsinaisesti olemaan perheenjäsen, vaan työntekijä. Tällä kertaa olin myös aikuinen ja vastuussa pienestä ihmisestä.

Jännitys raukesi heti tavattuani työnantajani ja vauvan lentokentällä minua vastassa. Saman tien tiesin, että tästä kesästä tulisi aivan mahtava! Vielä ei ainakaan kaduta yhtään, että päätin tulla asumaan heidän luokse enkä omaan asuntoon. Päinvastoin. Tulemme työnantajani kanssa ihan älyttömän hyvin toimeen. Työantajani on nuori, melkein 30-vuotias äiti. Tämän mies on palkka-armeijassa ja nyt ollut komennolla Tammikuusta asti. Heti löysimme yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja puheenaiheita. Samankaltaisuuksia löytyy vaikka millä mitalla. Hassua tulla työnantajan kanssa niin hyvin toimeen, että jo ensimmäisenä päivänä voi puhua omasta seksielämästään hahaha. Tuntuu jotenkin niin uskomattomalta. Menemme viikon päästä viikonloppuna kahdestaan jonnekin hiphop-beach festareille. TYÖNANTAJAN KANSSA! Hahah jotenkin niin hassua kutsua häntä työnantajaksi, kun kuitenkin näen hänet enemmänkin ystävänä.

Tänään olen ensimmäistä päivää töissä. Ollaan käyty leikkimässä puistossa, uimassa uima-altaassa ja ruokaostoksilla. Sain juuri vaavin nukkumaan ja nyt on hyvää aikaa vähän kokkailla. Eilen kävimme syömässä pubissa ja sain yhden DJ:n numeron. Käääk! Tuntuu kyllä vähän liian nopeelta mennä jo nyt treffeille. Vastahan minä pari päivää sitten erosin. Toisaalta treffeille meno voisi tehdä ihan hyvää. Eiköhän sitä pääse nopeammin toisen yli, kun vain jatkaa elämäänsä.

Sydämillä,
Wembula

Tunnisteet: ,

2 kommenttia:

14. toukokuuta 2015 klo 2.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

eikö voisi olla, että palaatte yhteen taas kun tulet takaisin Suomeen?

 
15. toukokuuta 2015 klo 1.17 , Blogger Venla Maria kirjoitti...

Onhan kaikki aina mahdollista, mutta hyvin epätodennäköistä.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu