Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

WEMBULA

maanantai 4. toukokuuta 2015

Syön pimppiä niin kuin lihava lapsi syö kakkua

Frankilla oli syntymäpäivä vappuna, joten juhlimme vappua ja puikulan syntymäpäivää samaan aikaan. Tein Frankille synttärikortiksi ripustettavan suuren vappuisan pahvikyltin, jonka toisella puolella luki tavalliset syntymäpäiväonnittelut ja toisella puolella luki "I eat pussy like a fat kid eats cake". Annoin Frankille synttärihaasteeksi, että pitää korttia hetken aikaa kaulassa. Pilkka osuikin omaan nilkkaani. En ollut tajunnut, että kylttihän on ihan suoraan mainoskyltti. Minä idiootti olin tehnyt Frankille naismagneetin mainostamalla Frankin naisten mieleistä taitoa. Frank saikin lähes jokaiselta vastaantulijalta jos jonkinmoisia katseita. Monet vastaantulijat tulivat myös kehumaan korttia. Bussissa vasta sain hävetä. Mummot ja papat katsoivat ihmeissään. Joillakin oli vaivaantuneita katseita, mutta suurinta osaa vain hymyilytti ja hihitytti. Jos minua ei olisi ollut mukana, Frankilla olisi ollut takuu varmasti naisia jonossa. Se olisi ollut sata varma pimpin paikka kiitos minun hienon korttini hahah.


Meidän vappu meni kivasti ensin Sorsapuistossa auringon paisteen alla juotskuista nauttien ja hieman myöhemmin kaverin kotibileissä tanssien. Sammuimme Frankin kanssa jo yhden aikoihin kämpän lattialla olleelle patjalle. Viina vei 6-0. Me ei kuitenkaan olla luovuttajia, joten vapun juhlintaa jatkettiin seuraavanakin päivänä. Minä menin koulukaverini poikaystävän synttäribileisiin ja Frank jäi hengaamaan omien kavereidensa kanssa. Jotta vappu ei olisi mennyt liian riemuisasti, saimme Frankin kanssa aamuyöstä jäätävän riidan aikaiseksi. En muista milloin olisimme ennen tätä edes riidelleet, jollei väittelyitä lasketa mukaan. Koskaan emme ole toisillemme huutaneet tai toista haukkuneet. Sellaista piirrettä ei vain luonteissamme ole. Eilinen riita oli toki aivan aiheesta, mutta ehkä jollain tavalla ylireagointia. Luulen pinnankireyden johtuvan osittain Australian-matkani lähestymisen takia. Molempia alkaa ikävä jo kalvaa. Saamme viettää enää kahdeksan päivää yhdessä. No ehkä se tästä. Nyt ainakin olemme yhden riidan rikkaampia.




Kummasta kortista tykkäätte enemmän -tämän vuoden kakkukortista vai viime vuoden popup-tissikortista? Mun pravuuri on ilmeisesti pervojen korttien askartelu. :D

Tunnisteet: , , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu