Tunteiden vuoristorataa eron jälkeen

Avoimen suhteen päättyminen ei tunnu samanlaiselta kuin suljetun suhteen päättyminen. Avoimen suhteen aikana on saanut olla muidenkin kanssa, joten suhteen päätyttyä kynnys lähteä kokeilemaan uusia tuulia ei ole niin korkea. Suljetun suhteen päättyessä on paljon jännempää lähteä baariin iskemään miehiä, kun sitä ei ole suhteen aikana päässyt tekemään. Uskon toisen ylipääsemisen olevan helpompaa avoimessa suhteessa kuin suljetussa suhteessa juurikin sen takia, että on saanut elää puoliksi sinkkuelämää. En kuitenkaan väitä tämän olevan helppoa. Tämä on kaikkea muuta kuin helppoa. Oli suhde sitten avoin tai suljettu, kummankin suhdemuodon päättyessä sydän on pirstaleina ja tulevaisuudensuunnitelmat hajonneina. Jäljelle jää tyhjyys ja yksinäisyys. Kaikki tiet ovat taas avoimia eikä tulevaisuudensuunnitelmissa enää tarvitse ottaa toista huomioon. Suunnitelmat voi tehdä itse omien kiinnostusten ja tarpeiden mukaan.

Sydänsurut eivät ole estäneet minua nauttimasta elämästä täällä maapallon toisella puolen. Olen pystynyt tutustumaan uusiin ihmisiin ja saanut jo hyvinkin läheisiä ystäviä. Olen myös tutustunut miespuolisiin ihmisiin ja käynyt useammillakin treffeillä. Ikävöin Frankkia jatkuvasti, mutta en ole antanut sen estää elämääni. Jos olisin tällä hetkellä Suomessa elämässä tavallista arkea, olisin luultavasti vain maannut sängyn pohjalla ja itkenyt kaiket päivät. Erot ovat olleet minulle aina vaikeita enkä tiedä mitään pahempaa kipua kuin sydänsurut. En edes pysty kuvittelemaan, miten vaikeaa Frankilla on ollut. Frankilla sama arki on jatkunut. Minulla taas kaikki on aivan uutta ja jännittävää. Ikävöintiin ei oikeastaan edes jää kovin paljoa aikaa.

Toisen ylipääsemistä ei varmasti helpota se, että juttelemme Frankin kanssa edelleen päivittäin netin välityksellä. Juttelemme tunteista, elämästä, arjesta, uusista tuttavuuksista, Australiasta ja kaikesta mahdollisesta. Kysymme toistemme mielipiteitä toistemme naisista ja miehistä. Jaamme keskenämme kaiken. Tämä on helppoa, sillä olemme tehneet samaa suhteemme aikana. Erona vain on se, että suhteemme aikana olimme harvoin mustasukkaisia. Nyt molemmilla on jonkinnäköisiä mustasukkaisuuden tunteita. Ehkä olisi vain helpompaa olla tietämättä Frankin toisista naisista ainakin näin varhaisessa vaiheessa. Toisaalta on hienoa nähdä, että molemmat pystyvät jatkamaan elämäänsä erosta huolimatta. Kukaan ei kiellä pitämästä hauskaa vastaeronneena.

Tällä hetkellä elän tunteiden vuoristoradassa. Ikävä on pahinta aina iltaisin juuri nukkumaanmennessä. Muutaman kerran täällä ollessani olen itkenyt itseni uneen. On ollut niin kova ikävä ja tuntunut siltä, kuin rintaa revittäisiin auki. Aamulla herätessäni ajattelen heti ensimmäisenä Frankkia. Illalla nukkumaanmennessä Frank on viimeinen asia, joka on mielessäni. On vaikea nukahtaa, jos toiselle ei saa toivottaa hyviä öitä. Tiedän, että toiseen pitäisi pitää pidempää välimatkaa, jotta voisi pikkuhiljaa antaa tunteiden laantua ja päästä tämän yli. Se vain on hyvin hankalaa. Yritimme pitää taukoa juttelemisesta, mutta pystyimme olla juttelematta vain hieman yli vuorokauden. Juttelutauko ei todellakaan tuntunut hyvältä. Aina kun jotain tapahtui, olisi siitä heti ensimmäisenä halunnut kertoa Frankille. Frank on kuitenkin yksi parhaista ja läheisimmistä ystävistäni.

Meidän erostamme on nyt kulunut kaksi viikkoa, vaikka se tuntuukin useammalta kuukaudelta. Tuntuu pahalta, kun meillä ei ole enää yhteistä tulevaisuutta. Olin jo mielessäni nähnyt meidät asumassa yhdessä omakotitalossa ja pikku-Frankin tai pikku-Venlan juoksentelemassa omalla pihalla. Olin mielessäni luonut meille tulevaisuuden, mutta nyt sitä ei enää ole. Frank tulee rakentamaan tulevaisuuden jonkun toisen naisen kanssa ja minä jonkun toisen miehen kanssa. Kuulostaa aika hurjalta. Pystyn onneksi hyväksymään sen, että emme ole enää pariskunta. Tunnelin päässä näkyy jo valoa. On se vaan niin, että elämää ei pysty ennustamaan. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Siksi pitäisikin elää hetkessä eikä suunnitella liikaa tulevaa.

Miksi erosimme?

Frankin ja minun ero tuli vähän puskan takaa itse kullekin. Päätös eroon oli yhteinen. Suhteellamme meni hyvin, mutta etäsuhde ei ollut enää vaihtoehto. Viime etäsuhteemme Afrikan ja Suomen välillä oli suoraan sanottuna perseestä. Toista ikävöi niin paljon, ettei elämisestä saanut kaikkea mahdollista irti. Emme haluneet niin käyvän uudestaan, joten päätimme erota. Etäsuhde avoimessa suhteessa on kuitenkin suhde. Silloin on sitoutuneena toiseen eikä voi vain unohtaa toisen olemassaoloa. Silloin ei myöskään ole täysin sinkku ja yhden illan juttujen sattuessa kohdalle täytyy muistaa kertoa olevansa avoimessa suhteessa. Ero oli kaikinpuolin helpompi vaihtoehto. Kesä kuitenkin on rakkauden ja hellyyden aikaa. Helpompaa on olla sinkkuna, kun on vapaa menemään ja olemaan miten päin haluaa. Toki eron tuoma suru vaikuttaa osittain matkaani. Onneksi kaikki on uutta ja ihmeellistä eikä aikaa murehtimiseen oikeastaan jää. Tulemme Frankin kanssa kuitenkin aina olemaan hyviä ystäviä. Pystymme edelleen puhumaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Frank on minun paras miespuoleinen ystäväni. Suomeen palattuani tulemme varmasti olemaan edelleen kuin paita ja peppu. Emme myöskään ole hylänneet suunnitelmaamme yhteisestä Aasian matkasta valmistumiseni jälkeen. Erosimme sovussa eikä kumpikaan kanna toiselle kaunaa. Ystävyytemme on pysyvää ja tulee varmasti jatkumaan koko elämämme ajan!

Mukavaa viikonloppua kaikille! Meitsi lähtee tsekkaamaan mitä Aussi-yöelämällä on tarjottavana!

Yhteinen polkumme päättyy tähän

Kaikki hyvä päättyy aikanaan. Meidän kahden vuoden taipaleemme on tullut päätökseen. Olemme päättäneet jatkaa eri teitä. Minulla tulee aivan järkyttävä ikävä tätä miestä. Ero on kuin pieni kuolema. En osaa sanoin kuvailla, miltä minusta tällä hetkellä tuntuu. Tuntuu, että askeleet eivät kanna. Millä tahansa askeleella saatan romahtaa enkä enää pääsekään ylös. Tuntuu, kuin maailma olisi pysähtynyt tähän hetkeen. Rinnassa tuntuu raskaalta. Jokainen hengenveto tuntuu työläältä. Itkusta ei meinaa tulla loppua. Surun läpi on vaikea nähdä mitään positiivisia asioita. Jokainen edessä häämöttävä päivä näyttää synkältä. Olo on toivoton. Tuntuu, että muserrun ja kuihdun. Tulevaisuus on sirpaleina. Unelmat ja pilvilinnat ovat hajonneina. Kaikki näyttää sumealta. Ei enää ihania keskusteluja. Ei enää yhteistä naurua. Ei olkapäätä, mihin nojata, syliä mihin käpertyä. Ei enää sitä  tuttua lämpöä ja rakkautta. Tunnelin päässä näyttää tällä hetkellä synkältä, mutta aina olen synkimmistäkin ajoista selvinnyt. Asioilla on onneksi tapana järjestyä. "Pain makes you stronger. Tears make you braver. Heartbreaks make you wiser. So thank the past for a better future."

Videoon pääsee tästä.

Kiitos rakas näistä kahdesta vuodesta. Mun tulee niin kova ikävä! :(

Miten avoin suhde on muuttanut minua?

Lähes kaksi vuotta olemme Frankin kanssa olleet avoimessa suhteessa. Avoin suhde on tuonut elämälleni uusia ulottuvuuksia ja muuttanut ajattelutapaani parisuhteista. Seksuaalisuus ja parisuhteet ovat alkaneet kiinnostaa minua aivan uudella tavalla ja nykyään haaveilenkin työstä niiden parissa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että haluan tulevaisuudessakin elää vain avoimessa suhteessa. Minua ei ole luotu tavalliseen suljettuun parisuhteeseen. Avoin suhde on ehdottomasti minun juttuni.

Frank on ollut erikoisin poikaystäväni tähän asti ja luultavasti juuri siksi olemmekin tulleet niin hyvin toimeen. Meissä on pelottavan paljon samankaltaisuuksia, mutta silti niin paljon eroavaisuuksia. Meillä on erilaiset maailmankatsomukset, mutta samankaltaiset luonteet. Meillä on samanlaiset elämänarvot, mutta erilaiset elämäntyylit. Me täydennämme toisiamme ja hyväksymme toisemme sellaisina kuin olemme. Arvostamme toistemme heikkouksia ja vahvuuksia. Tunnemme toisemme läpikotaisin; isovarpaan kynnestä aina korkeimpaan hiustöyhtöön asti. Me molemmat olemme erikoisia tapauksia eikä varmasti löydy kahta samanlaista omalaatuista harvinaisuutta.

Frankin ja minun suhde ei ole aina ollut pelkillä ruusuilla tanssimista. Meidän suhteeseen niin kuin mihin tahansa suhteeseen on kuulunut niin ylä- kuin alamäkiäkin. Kaikesta olemme kuitenkin selvinneet ja kasvaneet. Suhdetta taaksepäin katsoessani päälimmäisenä mieleeni tulee limusiiniajelu sekä maatilalla työskentely. Luksus ja paska sopivatkin hyvin yhteen hehee. Parhaita hetkiä ovat olleet sängyssä makoilu omassa terminaalissa (lusikassa) ja kaiken hömpänpömpän puhuminen. Jännittävin hetki on ollut kakkalla käynti Frankin kuullen ensimmäistä kertaa. Surullisin hetki on ollut hyvästien jättäminen Helsinki-Vantaan lentokentällä minun lähdettyäni Afrikkaan. Iloisin hetki on ollut Frankin syliin hyppääminen Helsinki-Vantaan lentokentällä Afrikasta palattuani. 

Suhteen myötä olen oppinut arvostamaan puhdasta ruokaa ja terveellisempiä elämäntapoja. Frank on opettanut minulle paljon tärkeämpiä asioita terveellisestä ravinnosta kuin mitä koskaan opin ravitsemusterapeutin luennoilla.  Ennen saatoin ottaa töihin valmisruokia evääksi, kun en jaksanut kokata. Nykyään minulle on hyvin tärkeää, että syön puhdasta ruokaa. Kaikkeen luomuun minulla ei opiskelijana todellakaan ole varaa, mutta suosin luomuruokia niin pitkälle kuin mahdollista. Suklaahiiri tulen kuitenkin aina olemaan. Suklaassa on paljon lisäaineita, mutta siitä en pysty luopumaan. Ilman suklaata sydämeni ei olisi kokonainen.

Ennen pidin itseäni täysin kaupunkilaistyttönä. Frankin myötä olen oppinut arvostamaan maalaiselämää. Minulle on toki tärkeää siisteys ja puhtaus, mutta voisin asua maalla, jos saisin sisustaa kämpän moderniksi ja kaupunkilaistyyliseksi. Olisi aivan mahtavaa elää omavaraisesti. Ruuat voisi hakea takapihalta, syödä puhdasta ruokaa ja nauttia luomuruuan aikaansaamasta huippuolosta. Maalla saisi olla kaukana kaikesta kaupungin vilinästä ja elää rauhassa luonnon helmassa. Souds bueno to me. Kukapa olisi uskonut, että tämä tyttö joskus harkitsisi maalle muuttamista.

Vielä puoli vuotta sitten minua ei kiinnostanut politiikka pätkääkään. En pystynyt keskittymään politiikasta puhuttaessa eikä minua suoraan sanottuna kiinnostanut kuunnella mitään politiikkaan liittyvää. Nyt kävin kuitenkin ensimmäistä kertaa elämässäni äänestämässä eduskuntavaaleissa. Minä olen muuttunut, vaikka tämä muutos onkin tapahtunut minussa vasta aivan hiljattain. En tiedä onko Frank innostuksen takana vai onko kiinnostus tullut jotain toista kautta. Frankilla on kuitenkin varmasti ollut pientä osuutta asiaan. Frankin myötä olen oppinut, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää. Aina olen lukenut mediaa kriittisesti, mutta nykyään olen vainoharhainen lähes jokaisesta uutisesta. Ei mullakaan hyvin mene hahaha.

Olen oppinut arvostamaan kroppaani aivan uudella tavalla. Jo nuoresta pitäen olen pitänyt suuria rintoja seksikkäinä ja pieniä rintoja epäviehättävinä. Frankin tavattuani epäröin miten tämä tulisi suhtautumaan pienirintaisuuteeni, sillä hän oli vielä erikseen maininnut olevansa tissimiehiä. Frankin ex-tyttöystävien pienin kuppikoko oli ollut D ja Frankin kädetkin ovat juuri D- tai E-kuppikokoon sopivat. Voitte siis vain kuvitella, miten paljon alussa jännitin Frankin suhtautumista vartalooni. Jännittäminen osoittautuikin lopulta aivan turhaksi. Frank rakastui sisäiseen kauneuteeni eikä ollut moksiskaan, vaikka kuppikokomarginaali ei aivan täyttynytkään. Kaiken kukkuraksi olen näiden kahden vuoden aikana saanut Frankin muutettua tissimiehestä peppumieheksi. How cool is that?!? Frank on rakastunut suurehkoon peppuuni ja nykyään hän kiinnittää ensimmäisenä huomiota naisten peppuihin eikä enää niinkään rintoihin. Ja tarinan opetuksena oli tietysti se, että sisäiseen kauneuteen rakastutaan ja ulkonäköön totutaan vai miten se nyt menee hahah. Big booty bitches woo!

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! Minulla on enää muutama hassu tunti jäljellä Suomen kamaralla. Perhosia alkaa jo vilistä vatsanpohjassa. Jänskättää! 

Neljän miehen kanssa

Kaksiossa asuminen neljän miehen kanssa kuulostaa monen korvaan varmasti aika erikoiselta. Onneksi kämpän ainoan ovellisen huoneen on saanut Frank. Pojat tajusivat heti alkuun, että on järkevintä antaa ainoalle varatulle miehelle oma huone. Me kun emme Frankin kanssa ole mitään hiljaisia puuhastelijoita. Ehkä ihan hyvä muiden poikien psyykkeelle, ettei tarvitse katsella meitä työn touhussa keskellä olohuonetta. Meillä Frankin kanssa on siis luksusta. Sen sijaan muilla pojilla on vähän ahtaammat olosuhteet. Yksi nukkuu sängyssä olohuoneen nurkassa, yksi olohuoneen sohvalla ja yksi patjalla vaatehuoneessa tai eteisessä.

Kämppä on sisustettu aasialaiseen tyyliin. Seinillä on seinävaatteita ja poikien kavereiden itsetekemiä tauluja. Vessan ovessa lukee: "Shit happens". Aika osuva kyltti. Paska-teemaan sopiva juliste löytyy olohuoneen ikkunan edestä. Siinä kerrotaan, kuinka "shit" on englanninkielen käytännöllisin sana. Keittiötä koristaa ainainen tiskivuori ja muutama kaljatölkeistä koottu torni. Eteisestä löytyy jääkiekkomailavarasto ja olohuoneesta jääkiekkoteemaan sopivia faniviirejä. Kaapista löytyy aina vitamiineja ja ainakin kaksikymmentä erilaista luomuteetä. Poikien majatalo on siis oiva paikka sairastaa. Löytyy aina oloa helpottavia ainesosia.

Minä en ole kertaakaan virallisesti asunut Frankin kanssa yhdessä. Olen ollut kokoajan kirjoilla omassa yksiössäni. Me kuitenkin normaalisti nukumme joka yön yhdessä, joten epävirallisesti olemme periaatteessa nämä kaksi vuotta asuneet yhdessä. Meillä on avaimet toistemme kämppiin ja molemmilla on tavaroita toistemme luona. Oma aika on minulle kuitenkin aivan välttämätöntä. Tarvitsen omaa rauhaa ja tilaa, jotta voin taas sosialisoida normaalisti. Kaksiossa neljän miehen kanssa omaa tilaa on lähes mahdotonta saada, joten omaan kämppään meno tuntuu välillä todelliselta luksukselta.

Pojat ovat tietokonepelihulluja. He pelaisivat cs: ää varmaan 24/7, jos ei tarvitsisi käydä töissä. Poikien kämpässä on ollut korkeimmillaan viisi tietokoneruutua vierekkäin ahdettuna olohuoneessa ja pojat ovat pelanneet toisiaan vastaan. Sitten kun pelit joskus kahdentoista aikaan yöllä loppuvat, pojat päättävät tilata pizzaa kotiinkuljetuksella. Ihme laiskoja tietokonenörttejä hahah. Välillä on haastavaa saada huomiota pelibuumin ollessa päällä. Vaikka menisin pyörähtelemään alasti olohuoneeseen, ei kukaan huomaisi minua. Joskus täytyy ihan tehdä töitä sen eteen, että saa taas Frankylovea. Mustasukkaiseksihan siinä on tullut cs: stä. Taatana.

Parasta poikien kanssa asumisessa on asumisen rentous. Ei tarvitse välittää, jos vahingossa tiputtaa ruokaa lattialle tai kaataa roskiksen. Pojat tykkäävät elää sikaelämää. Kahdessa vuodessa minä olen ehtinyt tottua siihen, vaikka edelleen suosinkin siistiä ja puhdasta elinympäristöä. Ei minua kuitenkaan hirvitä poikien sikailu. Pojat on poikii! Poikien kämpän siivoamisen suhteen olen jo luovuttanut, sillä ei ehdi edes silmiä räpäyttää ennen kuin kämppä on taas samassa kunnossa kuin ennen siivoamista. Olen pohjimmiltani kuitenkin todella järjestelmällinen ihminen, että hulluksi sitä tulisi, jos minun pitäisi jatkuvasti elää sikoläjässä. Sen takia oma kämppä onkin aivan ehdoton! En tiedä miten pystyisin koskaan luopumaan omasta kämpästäni ja muuttamaan miehen kanssa yhteen hahah. No onneksi sillä ei ole vielä kiirettä.

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille ja äidinmielisille! 

P.S. Tajusin vasta muutama kuukausi sitten, että tuosta meidän makuuhuoneen ikkunasta näkee aika selvästi sisälle, kun ulkona on pimeää ja sisällä valot päällä. Ties kuinka monta kertaa olen seissyt tuon ikkunan edessä alasti ja levitellyt rasvaa suihkun jälkeen. Hups. 

Hassu Frank, osa 4

Kävellään ulkona aurinkoisena päivänä.
Frank: "Aurinko, rakastele mua takaatapäin!"


Frank: "Muruu. Mul on vähän murmur olo."
Venla: "Mikä se on?"
Frank: "Se on sellanen, että haluu antaa murmurille mielihyvää."


Venla: "Pitäisköhän mun sittenki mennä Turkuun vapuks?"
Frank: "Mee vaan. Soitan sulle sitte yöllä ja käsken antaa puhelimen sun vieressä olevalle äijälle. Käsken sitä panna sua perseeseen."
Tätä mä en tajunnu?


Venla: "Kui sun ballssit on noin ylhäällä?"
Frank: "En mä tiä. Hissi on vissii vähän rikki. Menee miten sattuu."


Venla: "Voiksä olla mun sonni?"
Frank: "Mä voin olla sun pikku possu."
Venla: "Kui?"
Frank: "Röhröh. Mä muistutan paljon enemmän vaaleenpunasta pikku possua."

Sanoin Frankille kirjoittavani opinnäytetyötä. Hetken päästä Frank tulee katsomaan mitä teen. Minulla oli opinnäytetyö kiltisti auki tietokoneella, mutta sen takana paistoi jokin Facebookia muistuttava nettisivu.

Venla: "Nonni mä taas jatkan tätä mihin jäin."
Frank: "Ei sun tarvii painaa ku sitä, missä on se keltanen viiva, ni pääset taas siihen mitä sä olit tekemässä."

Frank: "Mä meen nyt suihkuun. Oon niin paskanen ryönänen saastanen sika!"

Frank laittaa reppunsa pesukoneeseen. Tunnin päästä:

Frank: "Mis mun reppu on?"

Venla luulee tätä aluksi huonoksi läpäksi, kunnes minuutin päästä räjähtää hysteeriseen nauruun tajutessaan Frankin olevan tosissaan. 

Toinen minuutti kuluu.

Frank: "Ainiin!"

Venla: "Hahahhahahahahahha!"


Venla: "Paistetaanko makkaraa?"
Frank: "Mä haluun paistaa mun makkaran sun uunissa."

Voi vitsi mun tulee niin kova ikävä tota pikku possua! 2 päivää jäljellä...

Viime vuoden etäsuhde

Viime vuonna lähdin kolmeksi kuukaudeksi Afrikkaan vapaaehtoistyöhön ja sairaanhoitajan työharjoitteluun. Minun ja Frankin suhde oli tällöin vielä hyvin tuore, vasta hieman yli puoli vuotta vanha. Elimme jo tuolloin avoimessa suhteessa, mutta Frank ei vielä rakastanut minua. Minä olin rakastanut Frankkia jo aivan alusta asti, joten uskon lähtemisen olleen minulle vielä kovempi paikka kuin Frankille. Epäröin lähtemistä ihan viime minuuteille asti ja jäi yhdestä minuutista kiinni, että ehdin lennolle.

Muutama viikko Afrikassa meni, kunnes Frank kertoi minulle viestillä rakastavansa minua. Siitä alkoi piinaavin aika. Rakkautemme syveni, vaikka emme olleetkaan fyysisesti yhdessä ja, vaikka välillämme oli tuhansia kilometrejä. Joka yö moskiittoverkkoni alle käpertyessäni ajatukseni siirtyivät Frankkiin. Minulla oli alusta asti aivan käsittämättömän kova ikävä. Ikävä tuntui pahalta. Se tuntui puristavana kipuna rinnassa ja palana kurkussa. Onneksi sain vertaistukea yhdestä Suomalaisesta tytöstä, jolla jäi myös poikaystävä Suomeen. Ilman vertaistukea en olisi varmasti koko kolmea kuukautta kestänyt. Nautin kuitenkin Afrikan matkastani täysillä, vaikka ikävä painoikin päälle. Ikävä oli pahinta juuri nukkumaan mennessä ja lapsien kuolemia todistaessa. Lasten kuolemien jälkeen sitä olisi vain halunnut käpertyä Frankin kainaloon ja puhua kaikista maailman vääryyksistä.

Afrikassa netti toimi hyvin vaihtelevasti. Joskus se toimi monta päivää putkeen, vaikkakin joka ainut kerta pätkien ja erittäin hitaasti. Toisinaan saattoi mennä useita päiviä ennen kuin pääsimme taas nettiin. Olisihan se voinut jollain tavalla olla hyväksi elää ilman minkäänlaista elektroniikkaa, mutta siinä kohtaa olisi mielenterveyteni jo järkkynyt. Minulla oli niin kova ikävä Frankkia, että jo "moi rakas" sanominen helpotti ikävään. Sitä oli ihan onnesta soikeana, kun sai edes kymmenen sekuntia kuulla toisen ääntä skypessä ennen kuin netti katkesi. Toisaalta se myös turhautti. Halusi niin paljon käydä kunnon keskusteluja kasvotusten rakkaansa kanssa, mutta netti ei vain pelannut. En siis suosittele kenellekään etäsuhdetta Afrikasta käsin. Kontaktin pitäminen on lähes mahdotonta, ellei sitten asu jossain luksus-dio-nero-länsimaa-hotellissa.

Loppua kohden ikävä vain kasvoi kasvamistaan. Afrikan läksiäisbileissä en edes jaksanut bilettää. Jäin vain märehtimään ikävään. Näin jälkeenpäin ajateltuna minun olisi vain pitänyt elää hetkessä eikä murehtia jotain olemattomia. Minullahan oli asiat aivan loistavasti. Olin tehnyt parhaani auttaakseni sairaalassa potilaita ja henkilökuntaa. Minulla oli maailman ihanin poikaystävä, ihanimmat ystävät ja perhe. Sain toteuttaa unelmaani auttamalla kehitysmaassa ja varmistuin siitä, että se on elämäntehtäväni. Löysin tarkoituksen elämälleni. Löysin itseni. Kaikki tämä ja silti jaksoin vain murehtia ikävästä. Onneksi ikävä ei painanut kuin lähinnä työpäivien jälkeen. Työpäivinä sitä jaksoi panostaa työhönsä sataprosenttisesti, ettei ikävää ehtinyt miettimään. Myös paikallisten ihmisten hoilottama "hakuna matata" sai väkisinkin hymyn kasvoilleni. Nyt se on ikuistettu käsivarteeni muistuttamaan minua siitä, miten asioista ei kannata murehtia turhaan.

Etäsuhteessa fyysinen kosketus jää luonnollisesti vähäiseksi. Etäsuhteessa siis sanat ovat ne, joilla suhdetta pyöritetään varsinkin etäsuhteessa Suomen ja Afrikan välillä. Toki meidän avoin etäsuhde oli monella tapaa erilainen kuin suljettu etäsuhde, sillä saimme käydä vieraissa. Minä tosin elin selibaatissa koko kolme kuukautta Kenian korkean HIV-levinneisyyden takia. Fyysinen kosketus joltain tutulta ei kuitenkaan ole sama asia kuin kosketus rakastamaltaan ihmiseltä. Olen säästänyt muutamia viestejä etäsuhteemme ajalta. Suurin osa näistä ovat Frankin lähettämiä söpöjä viestejä. Niistä tulee aina hullun hyvä fiilis. Frank osaa kyllä puhua niin kauniisti. <3

Viisi päivää ja olen matkalla Australiaan...

Syön pimppiä niin kuin lihava lapsi syö kakkua

Frankilla oli syntymäpäivä vappuna, joten juhlimme vappua ja puikulan syntymäpäivää samaan aikaan. Tein Frankille synttärikortiksi ripustettavan suuren vappuisan pahvikyltin, jonka toisella puolella luki tavalliset syntymäpäiväonnittelut ja toisella puolella luki "I eat pussy like a fat kid eats cake". Annoin Frankille synttärihaasteeksi, että pitää korttia hetken aikaa kaulassa. Pilkka osuikin omaan nilkkaani. En ollut tajunnut, että kylttihän on ihan suoraan mainoskyltti. Minä idiootti olin tehnyt Frankille naismagneetin mainostamalla Frankin naisten mieleistä taitoa. Frank saikin lähes jokaiselta vastaantulijalta jos jonkinmoisia katseita. Monet vastaantulijat tulivat myös kehumaan korttia. Bussissa vasta sain hävetä. Mummot ja papat katsoivat ihmeissään. Joillakin oli vaivaantuneita katseita, mutta suurinta osaa vain hymyilytti ja hihitytti. Jos minua ei olisi ollut mukana, Frankilla olisi ollut takuu varmasti naisia jonossa. Se olisi ollut sata varma pimpin paikka kiitos minun hienon korttini hahah.

Meidän vappu meni kivasti ensin Sorsapuistossa auringon paisteen alla juotskuista nauttien ja hieman myöhemmin kaverin kotibileissä tanssien. Sammuimme Frankin kanssa jo yhden aikoihin kämpän lattialla olleelle patjalle. Viina vei 6-0. Me ei kuitenkaan olla luovuttajia, joten vapun juhlintaa jatkettiin seuraavanakin päivänä. Minä menin koulukaverini poikaystävän synttäribileisiin ja Frank jäi hengaamaan omien kavereidensa kanssa. Jotta vappu ei olisi mennyt liian riemuisasti, saimme Frankin kanssa aamuyöstä jäätävän riidan aikaiseksi. En muista milloin olisimme ennen tätä edes riidelleet, jollei väittelyitä lasketa mukaan. Koskaan emme ole toisillemme huutaneet tai toista haukkuneet. Sellaista piirrettä ei vain luonteissamme ole. Eilinen riita oli toki aivan aiheesta, mutta ehkä jollain tavalla ylireagointia. Luulen pinnankireyden johtuvan osittain Australian-matkani lähestymisen takia. Molempia alkaa ikävä jo kalvaa. Saamme viettää enää kahdeksan päivää yhdessä. No ehkä se tästä. Nyt ainakin olemme yhden riidan rikkaampia.

Kummasta kortista tykkäätte enemmän -tämän vuoden kakkukortista vai viime vuoden popup-tissikortista? Mun pravuuri on ilmeisesti pervojen korttien askartelu. :D