Tunteiden vuoristorataa eron jälkeen

Avoimen suhteen päättyminen ei tunnu samanlaiselta kuin suljetun suhteen päättyminen. Avoimen suhteen aikana on saanut olla muidenkin kanssa, joten suhteen päätyttyä kynnys lähteä kokeilemaan uusia tuulia ei ole niin korkea. Suljetun suhteen päättyessä on paljon jännempää lähteä baariin iskemään miehiä, kun sitä ei ole suhteen aikana päässyt tekemään. Uskon toisen ylipääsemisen olevan helpompaa avoimessa suhteessa kuin suljetussa suhteessa juurikin sen takia, että on saanut elää puoliksi sinkkuelämää. En kuitenkaan väitä tämän olevan helppoa. Tämä on kaikkea muuta kuin helppoa. Oli suhde sitten avoin tai suljettu, kummankin suhdemuodon päättyessä sydän on pirstaleina ja tulevaisuudensuunnitelmat hajonneina. Jäljelle jää tyhjyys ja yksinäisyys. Kaikki tiet ovat taas avoimia eikä tulevaisuudensuunnitelmissa enää tarvitse ottaa toista huomioon. Suunnitelmat voi tehdä itse omien kiinnostusten ja tarpeiden mukaan.

Sydänsurut eivät ole estäneet minua nauttimasta elämästä täällä maapallon toisella puolen. Olen pystynyt tutustumaan uusiin ihmisiin ja saanut jo hyvinkin läheisiä ystäviä. Olen myös tutustunut miespuolisiin ihmisiin ja käynyt useammillakin treffeillä. Ikävöin Frankkia jatkuvasti, mutta en ole antanut sen estää elämääni. Jos olisin tällä hetkellä Suomessa elämässä tavallista arkea, olisin luultavasti vain maannut sängyn pohjalla ja itkenyt kaiket päivät. Erot ovat olleet minulle aina vaikeita enkä tiedä mitään pahempaa kipua kuin sydänsurut. En edes pysty kuvittelemaan, miten vaikeaa Frankilla on ollut. Frankilla sama arki on jatkunut. Minulla taas kaikki on aivan uutta ja jännittävää. Ikävöintiin ei oikeastaan edes jää kovin paljoa aikaa.

Toisen ylipääsemistä ei varmasti helpota se, että juttelemme Frankin kanssa edelleen päivittäin netin välityksellä. Juttelemme tunteista, elämästä, arjesta, uusista tuttavuuksista, Australiasta ja kaikesta mahdollisesta. Kysymme toistemme mielipiteitä toistemme naisista ja miehistä. Jaamme keskenämme kaiken. Tämä on helppoa, sillä olemme tehneet samaa suhteemme aikana. Erona vain on se, että suhteemme aikana olimme harvoin mustasukkaisia. Nyt molemmilla on jonkinnäköisiä mustasukkaisuuden tunteita. Ehkä olisi vain helpompaa olla tietämättä Frankin toisista naisista ainakin näin varhaisessa vaiheessa. Toisaalta on hienoa nähdä, että molemmat pystyvät jatkamaan elämäänsä erosta huolimatta. Kukaan ei kiellä pitämästä hauskaa vastaeronneena.

Tällä hetkellä elän tunteiden vuoristoradassa. Ikävä on pahinta aina iltaisin juuri nukkumaanmennessä. Muutaman kerran täällä ollessani olen itkenyt itseni uneen. On ollut niin kova ikävä ja tuntunut siltä, kuin rintaa revittäisiin auki. Aamulla herätessäni ajattelen heti ensimmäisenä Frankkia. Illalla nukkumaanmennessä Frank on viimeinen asia, joka on mielessäni. On vaikea nukahtaa, jos toiselle ei saa toivottaa hyviä öitä. Tiedän, että toiseen pitäisi pitää pidempää välimatkaa, jotta voisi pikkuhiljaa antaa tunteiden laantua ja päästä tämän yli. Se vain on hyvin hankalaa. Yritimme pitää taukoa juttelemisesta, mutta pystyimme olla juttelematta vain hieman yli vuorokauden. Juttelutauko ei todellakaan tuntunut hyvältä. Aina kun jotain tapahtui, olisi siitä heti ensimmäisenä halunnut kertoa Frankille. Frank on kuitenkin yksi parhaista ja läheisimmistä ystävistäni.

Meidän erostamme on nyt kulunut kaksi viikkoa, vaikka se tuntuukin useammalta kuukaudelta. Tuntuu pahalta, kun meillä ei ole enää yhteistä tulevaisuutta. Olin jo mielessäni nähnyt meidät asumassa yhdessä omakotitalossa ja pikku-Frankin tai pikku-Venlan juoksentelemassa omalla pihalla. Olin mielessäni luonut meille tulevaisuuden, mutta nyt sitä ei enää ole. Frank tulee rakentamaan tulevaisuuden jonkun toisen naisen kanssa ja minä jonkun toisen miehen kanssa. Kuulostaa aika hurjalta. Pystyn onneksi hyväksymään sen, että emme ole enää pariskunta. Tunnelin päässä näkyy jo valoa. On se vaan niin, että elämää ei pysty ennustamaan. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Siksi pitäisikin elää hetkessä eikä suunnitella liikaa tulevaa.

Supernanny vuosimallia 2015 ilmoittautuu tässä

Työnantajani ovat palanneet reissusta ja näin ollen tapasin lapsen isänkin ensimmäistä kertaa. Hänenkin kanssaan tulen ihan älyttömän hyvin toimeen! Melkein jopa paremmin kuin äidin kanssa, vaikka hänenkin seurassaan viihdyn todella hyvin. Mies on huumorintajuinen ja hauska. Läppää lentää lähes joka asiasta. Tässä talossa ei ainakaan naurusta ole pulaa hahah. Työnantajani ovat tämän toisen viikon kotona lapsen kanssa, joten minä saan tehdä mitä haluan. Olenkin tehnyt muita lastenhoitotöitä tässä lomaillessa. Ei opiskelijat mitään lomaviikkoja tarvitse hahah. Mitä sitä turhaan lomailla, kun voi kerta tehdä töitä.

Tuntuu, että täältä löytyy ihan helvetin helposti töitä. Paljon helpommin kuin Suomesta. Kohta minusta tulee varmaan joku työnarkomaani. Yksi paikallinen tarjosi osa-aikatöitä omistamasta ravintolastaankin, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Lapset ovat kuitenkin enemmän minun juttuni ja lastenhoitajille näyttäisi töitä piisaavan. Olen löytänyt perheitä, joissa tarvitaan säännöllisen epäsäännöllisesti lastenhoitajaa. Saan tehdä muita töitä tämän säännöllisen lastenhoitotyöni kanssa päällekäin, jos otan taaperon mukaani. Se on aika hyvä diili, koska silloin saan tuplapalkkaa, vaikka työmäärä ei periaatteessa kasvakaan. Useimmiten vauvat ovat kuitenkin niitä kaikkein helpoimpia hoidettavia. 

Tällä viikolla menin ottamaan aika suuren haasteen itselleni. Lupauduin hoitamaan yksin puolivuotiaita kaksosia ja kahta yksi-vuotiasta samaan aikaan. Siinä vasta haastetta riitti. Afrikassa olen hoitanut useita vastasyntyneitä samaan aikaan, mutta silloin olin vielä nuori ja nuorena sitä jaksoi touhuta paremmin. Selvisin onneksi molemmista päivistä kunnialla, vaikka itkuilta ei valitettavasti vältyttykään. Jatkuvasti oli syli varattuna ja kädet täynnä. Taaperolle kun tuli harmi, alkoi yksi pikkuvauvoista itkeä säikähtäessään taaperon itkua. Vaippoja sai olla vaihtamassa tiuhaan tahtiin. Juuri kun yhden vellikakka oli saatu siivottua tuli toisella samanlaiset ruikut. Kaksosia syötettäessä sittereissä oli molemmat kädet varattuina eikä ehtinyt paljoa taaperoiden kanssa samalla puuhastella. Toinen taaperoista kuitenkin kaipasi jatkuvasti huomiota, joten siinä sitten oli pakko yrittää vähän laulaa ja kysellä mitä mitkäkin eläimet sanovat.

Puolen päivän aikaan sain kaikki samaan aikaan nukkumaan. Yksi vauvoista nukahti syliini ja vein hänet omaan sänkyynsä. Toisen vauvan vein sänkyyn heti perään ja hän nukahtikin nopeasti. Taaperoiden kanssa luettiin vielä kirjaa ja vein heidät samaan aikaan sänkyihinsä. Laulettiin vielä kerran ABC-laulu ja sitten toivotettiin hyviä päiväunia. Sen jälkeen tallustelin olohuoneeseen ja rojahdin sohvalle. Iltapäivän viimeiset tunnit menivät yllättävän hyvin. Välillä tuli kinaa leluista, mutta se nyt on aina sellaista lasten kanssa. Taaperot söivät sormiruokaa samalla kun syötin kaksosia sittereissään. Neljä vauvaa on oikeasti aika haastava määrä hoidettavia. Miten ikimaailmassa jotkut nelosten äidit pärjäävät kaksi ensimmäistä vuotta?? Onneksi haasteet ovat aina olleet minun juttuni. Nyt voisin jo kutsua itseäni todelliseksi supernannyksi!

Ugandan orpokodista vuonna 2011.

Kesän ekat festarit!

Nyt on kesän festarikausi virallisesti korkattu! Viime viikonlopun vietimme Bass in the grass-festivaaleilla. Festarit olivat pienet niin kuin tämä kaupunkikin, mutta meno oli silti aivan katossa! Ihmisiä oli noin 7500. En tiennyt artisteista ketään ennen festareita. Artistit olivat kaikki paikallisia ja musiikkityyli oli lähinnä hiphoppia ja rnb:tä. Hiphop on onneksi lempimusiikkiani ja monet artistit ovat jo nyt itunesissani. Lovelovelove. Ehdoton lempparini oli Hilltop woods. He saivat yleisön ihan sekaisin mahtavalla energiallaan! Kaikki hyppivät, heiluivat ja räpättivät Hilltopin tahtiin. Meitsi ei tietenkään osannut minkään biisin sanoja, mutta olin ihan satasella messissä omilla lyriikoillani. Muita hyviä artisteja olivat mm. Tha Trigger, Kid Mac, Illy ja Sarah Howells. Kannattaa tsekata youtubesta, jos aussimusa kiinnostaa.

Ennen festareita aloittelimme juomaan kolmen au pair tytön kanssa festarialueen ulkopuolella. Australiassahan julkisilla paikoilla juominen on kielletty, joten juomat piti vetää piilossa poliiseilta, mikä oli kieltämättä aika haastavaa. Poliiseja oli kymmenittäin alueen ulkopuolella. Näin ensimmäistä kertaa oikein poliisibussin hahaha. Jäätävät varusteet. Darwinhan on erittäin väkivaltainen ja alkoholisoitunut kaupunki verrattuna muihin Australian kaupunkeihin. Darwin taitaa itseasiassa jopa olla listan ensimmäisenä. Huumekulttuurista nyt puhumattakaan. Tuntuu, että huumeitakin löytyy joka nurkasta. Luultavasti tämän takia festarialueella olikin jäätävä kasa poliiseja.

Festarilippuna toimi lippis, johon oli kiinnitetty paperilappunen. Paperia ei saanut irrottaa lippiksestä ennen festarialueelle menoa, sillä muuten se ei olisi enää kelvannut lipusta. Kukahan viisas blondi taas ollut kehittelemässä tällaista lippua. Aivan varmasti joku ensimmäistä kertaa festareille menevä on mennyt vahingossa irroittamaan lapun lippiksestä tietämättään tästä säännöstä. Festarialue oli upea! Alueella oli vain yksi lava, joka sijaitsi loivan mäen pohjalla. Mäki nousi kaarevasti ja loivasti, joten kaukaakin istuessa näki lavalle asti ihan hyvin. Alussa vain chillailtiin, juotiin ja nautittiin auringosta. Iltaa kohden alkoi tanssijalkaa vipattaa ja oltiinkin ihan täysillä eturivissä messissä. Seuraavana aamuna olikin ihanasti ääni lähtenyt.

Illan aikana hengasin au pairien ja aussifrendieni kanssa. Molemmat porukat ovat ihania, mutta silti ihan erilaisia. Au pairit ovat minun kanssani saman ikäisiä ja aussikaverit lähempänä kolmeakymppiä. Jostain syystä tykkään hengailla vanhempien ihmisten kanssa, vaikka itse olenkin vielä ihan täysin lapsi, ainakin humalassa. Vanhemmilla ihmisillä on enemmän elämänkokemusta ja ehkä tulemmekin sen takia paremmin toimeen. Itse olen kuitenkin reissannut ympäri maailmaa ja nähnyt kaikennäköistä, mikä on jollain tavalla tehnyt minut kokemuksien perusteella vanhemman. Vanhemmat ihmiset ymmärtävät minua ja ajatuksiani paremmin kuin nuoremmat. Vaikka festarit olivatkin pienet, onnistuin yhdessä vaiheessa silti kadottamaan kaikki kaverini. Onneksi yhteys sentään pelasi ja sain tekstattua ihmisille sijaintini. Vähän eri kuin Ruisrockissa. Ruississa ei ole verkkoyhteyttä ja kolminkertainen määrä ihmisiä. Siellä kun kaverinsa hukkaa, ei heitä enää samana iltana tule näkemään hahah. 

Mukavaa viikkoa mussukat! Hikisiä haleja täältä kolmestakymmenestä asteesta!

Seurustelukierteestä itsenäistymiseen

Olen asettanut Australian matkani tavoitteeksi itsenäistymisen. Tiedän, että se kuulostaa hölmöltä, sillä asun työnantajani perheen asunnossa. Tässä kohtaa itsenäistymisellä tarkoitankin sitä, että osaisin olla yksin ilman pakonomaista tarvetta miehelle. Viimeiset neljä vuotta olen seurustellut lähes putkeen kolmen eri miehen kanssa. Suhteiden välillä on ollut vain muutamia hassuja viikkoja. Edellisen välissä taisi jopa olla melkein kaksi kuukautta, mutta tänä aikana olin yhden toisen miehen kanssa tiiviisti yhdessä. Emme kuitenkaan seurustelleet. Laastarisuhteiksi en suhteitani kutsuisi. Minulla vain on tapana ihastua ja rakastua todella herkästi, vaikka miesmakuni onkin aika suppea. Ihastun vain tietyn tyyppisiin miehiin, mutta sellaisen sattuessa kohdalle se on menoa se.

Minulla on käynyt hyvä tuuri sen suhteen, että olen usein löytänyt minun tyyppisen miehen niinkin nopeasti. Australiassa vielä näyttäisi olevan hyvinkin paljon minun tyyppisiäni miehiä, joten saa nähdä miten käy. Pyrin kuitenkin pysymään sinkkuna mahdollisimman pitkään. Mikä kiire minulla on jatkuvasti olla jonkinlaisessa parisuhteessa? Toki treffeillä voin käydä ja pitää hauskaa, mutta parisuhde (minun kohdallani avoin suhde) saa kyllä odottaa. Ainakin harkitsen tuhanteen kertaan ennen kuin mihinkään vakavampaan suhteeseen ryhdyn. Pitää pystyä elämään yksin. Minulta puuttuu sellainen taito, mutta toivottavasti tämän reissun jälkeen sellainen lähtee Suomeen minun mukaani. Siis taito; ei mies.

What the fuck just happened

Darwinissa on yllättävän paljon reppureissaajia, vaikka tämä pieni kaupunki onkin. Darwin on juuri sopivan lähellä Aasiaa, josta reppureissaajien on helppo tulla kurkkaamaan Darwinin elämää. Lauantaina päätimme lähteä Australian yöelämään muutaman kansainvälisen reppureissaajan ja au pairin kanssa. Muut olivat jo käyneet Darwinin yöelämässä, mutta minulle kerta oli ensimmäinen. Alkuillan vietimme saksalaisen au pairin perheen kotona, kun muu perhe oli reissussa. Siinä oli hyvää aikaa tutustua muihin tyttöihin ja tulimmekin onneksi ihan älyttömän hyvin toimeen! Yhdentoista aikoihin päätimme siirtyä kohti keskustan yöelämää reppureissaajan lainassa olevalla asuntoautolla. Ennen asuntoautoon menoa aloimme ihmetellä, mikä ihmeen naru perheen koiran suusta roikkuu. Lopulta naru paljastui tampooniksi. Hahahah. Emme vieläkään tajua, mistä koira oli tampoonin vetänyt, mutta ilmeisen kauan se oli sitä popsinut, kun tampooni oli ehtinyt paisua jäätävän kokoiseksi.

Darwinin keskusta koostuu oikeastaan pelkästään yöelämästä. Ainakin ensinäkemän perusteella hahah. Vaatekaupat ja ostoskeskukset ovat muualla. Eksymään ei ainakaan yöllä pääse, kun lähes kaikki baarit sijaitsevat samalla suurella pääkadulla. Ensimmäisenä menimme Discovery-nimiseen baariin. Kaksi tytöistä eivät päässeet sisälle, koska olivat kuulemma liian humalassa. Me muut olimme jo ehtineet maksaa, joten jäimme baariin kahden muun tytön mennessä muualle. Alkuillasta baarissa ei vielä ollut paljoa porukkaa, mutta fiilis oli silti ihan katossa.

Tähän asti reissun traumaattisin kokemus tapahtui baarin ulkoterassilla chillaillessamme. Joimme drinkkejä ja juttelimme uusien ihmisten kanssa, kun yhtäkkiä selkääni alkoi kutittaa. Rapsutin selkääni, kunnes tajusin sen olevan torakka! Refleksinomaisesti otin torakkaa persniska-otteella kiinni ja heitin sen alle sekunnin sadasosalla pois katsomatta lainkaan mihin se lensi. No arvatenkin se lensi edessäni istuvan saksalaisen päälle. Aloimme molemmat kiljua ja huutaa hysteerisesti. Olisin varmaan juossut kun mikäkin gepardi, jos baari ei olisi silloin vielä ollut niin täynnä. Siis hyi helvetti!

Perjantaina tapasin yhden pojan, jonka luonteeseen ja tatuointeihin ihastuin samantien. Hänkin oli menossa lauantaina bilettämään, joten sovimme treffaavamme baarissa. Hän tuli puolen yön aikoihin baariin ja siitä se ilta vasta lähtikin käyntiin. Hän tarjosi koko porukallemme kaikki illan juotavat ja sisäänpääsymaksut. Juotavaa tuli kuin liukuhihnalla, joten siinä tuli vähän väkisinkin humalaan. Iltaan menikin sitten kivasti sellainen pari tonnia rahaa huhhuh. Uskomatonta, miten raksamies voi ansaita 20 000 AUS kuukaudessa!?!

Jossain vaiheessa saimme idean lähteä strippibaariin. Aussideittini halusi viedä meidät sellaisella polkupyöräkyydillä, jossa pyörässä on kiinni asiakkaille istumiseen tarkoitettu vaunu. Vähän oli kännissä siistiä viilettää pitkin Darwinin katuja hahah. Strippibaarissa menimme tyttöjen kanssa ihan lavan eteen ihastelemaan naisia. Mies-deittini osti minulle sylitanssin. Se olikin sitten minun ensimmäinen sylitanssini viralliselta stripparilta. En kyllä ymmärrä, miksi miehet haluavat ostaa sylitansseja. Tanssijaan ei saa turvallisuus-syistä edes koskea. Eikö se ole pelkästään itsensä kiusaamista, kun strippareilta ei kuitenkaan saa onnellista loppua? Just wondering.

Strippibaarin jälkeen lähdimme toiseen tanssibaariin. Baari oli tupaten täynnä eikä Suomessa todellakaan sallittaisi niin täysinäistä baaria. Minusta se oli itseasiassa aika ahdistava paikka. Ulos oli pakko päästä aina vähän väliä hengittämään raitista ilmaa. Sitä kun ei oikein ollut tarjolla ihmismassan keskellä. Täällä monet tytöt pukeutuvat aika huoramaisesti baariin; tyyliin pikkarit ja joku kankaanpala tissien päällä. Päätin sitten jossain kohtaa sulautua joukkoon ottamalla paidan pois ja olla kuin aussitytöt pikku pikku bikineissä. Humalassa menin hävittämään paitani heitettyäni sen yleisöön hahah. Voi ei mikä pönttö. Onneksi eilen kuulin ilouutisen: yksi tytöistä oli pelastanut paitani ja saisin hakea sen tänään hänen luota. Wohoo ihanaa! Hetken aikaa jo luulin, etten enää koskaan näkisi leopardi-paitaani.

Aamuyöstä kolmen aikoihin muut kavaljeerini jäivät baariin jatkamaan bileitä, kun lähdin Aussi-deittini kanssa rantareiveihin. Rannalla oli parikymmentä ihmistä reivaamassa musiikin tahtiin. Ihan mahtavat bileet! Seuraavana aamuna hiekkaa tosin löytyi vähän joka paikasta. Nenästäkin tuli vain mustaa tahmeaa paskaa. Olin yötä Aussi-deittini luona. En viitsinyt mennä kotiin niin räkäkännissä ja paskasena ilman paitaa. Tulimme sitä paitsi Aussimiehen kanssa hyvin toimeen. Ihan huipputyyppi! Heräsimme iltapäivällä ja kävimme hakemassa hampurilaispaikasta safkaa. Katsoimme koko päivän vain koneelta leffoja. Siinä sitten menikin koko sunnuntai-ilta. Oli kyllä ihan paras viikonloppu ja ihana mies! Varmasti nähdään jatkossakin! Tapasin muuten yhden suomalaisen reppureissaajan yöelämässä. Luulin, ettei Darwinissa olisi ainoatakaan suomalaista, mutta meitä on sittenkin ainakin kaksi! Wohoo Suomi-vahvistukset!

Että sellaiset bileet...

Miksi erosimme?

Frankin ja minun ero tuli vähän puskan takaa itse kullekin. Päätös eroon oli yhteinen. Suhteellamme meni hyvin, mutta etäsuhde ei ollut enää vaihtoehto. Viime etäsuhteemme Afrikan ja Suomen välillä oli suoraan sanottuna perseestä. Toista ikävöi niin paljon, ettei elämisestä saanut kaikkea mahdollista irti. Emme haluneet niin käyvän uudestaan, joten päätimme erota. Etäsuhde avoimessa suhteessa on kuitenkin suhde. Silloin on sitoutuneena toiseen eikä voi vain unohtaa toisen olemassaoloa. Silloin ei myöskään ole täysin sinkku ja yhden illan juttujen sattuessa kohdalle täytyy muistaa kertoa olevansa avoimessa suhteessa. Ero oli kaikinpuolin helpompi vaihtoehto. Kesä kuitenkin on rakkauden ja hellyyden aikaa. Helpompaa on olla sinkkuna, kun on vapaa menemään ja olemaan miten päin haluaa. Toki eron tuoma suru vaikuttaa osittain matkaani. Onneksi kaikki on uutta ja ihmeellistä eikä aikaa murehtimiseen oikeastaan jää. Tulemme Frankin kanssa kuitenkin aina olemaan hyviä ystäviä. Pystymme edelleen puhumaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Frank on minun paras miespuoleinen ystäväni. Suomeen palattuani tulemme varmasti olemaan edelleen kuin paita ja peppu. Emme myöskään ole hylänneet suunnitelmaamme yhteisestä Aasian matkasta valmistumiseni jälkeen. Erosimme sovussa eikä kumpikaan kanna toiselle kaunaa. Ystävyytemme on pysyvää ja tulee varmasti jatkumaan koko elämämme ajan!

Mukavaa viikonloppua kaikille! Meitsi lähtee tsekkaamaan mitä Aussi-yöelämällä on tarjottavana!

Täällä ollaan!

Perillä ollaan! Vihdoin! Matka ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta täällä ollaan hiki hatussa 33 asteen lämmössä. Tiistai aamuyöstä Frank heitti minut Helsinki-Vantaan lentokentälle. Tällä kertaa sanoimme hyvästit jo autossa, sillä viimeksi meinasin myöhästyä lennolta Frankin tultua hyvästelemään sisälle asti. Itkua ei pystynyt pidättelemään. Oli kurjaa sanoa hyvästit ja antaa viimeiset pusut ja halit. Seuraavan kerran halaamme vain ystävinä. Oli haikeaa ajatella sen olevan nyt ohi. 

Syötiin banaani puoliksi lentokentän parkkipaikalla. 

Frank: “Onko sulla mansikoita mukana?” 

Venla: “Ei. Kuinni?”

Frank: “Olisin halunnu antaa mansikka-banaani-pusuja.” 

Ihana Frankki. Mistä se aina vetää noita sen söpöilyjä...

Tällä kertaa olin puolitoista tuntia aikaisemmin ennen koneen lähtöä lentokentällä. Lähtöselvitykseeni meni kuitenkin lähes puolitoista tuntia, joten oli taas siinä ja siinä, että kerkesin lennolle. En vieläkään ymmärrä mikä ensimmäisessä lennossa Saksaan mättäsi. Lopulta kaikkien epäonnistumisien ja henkilökunnan konsultaation jälkeen Suomen päästä jouduttiin soittamaan Saksan henkilökunnalle, että he tsekkaisivat minut sisään. Tässä vaiheessa oli enää viisitoista minuuttia lentokoneen lähtöön. Portille soitettiin, että odottavat minua. Juoksujalkaa kipitin turvatarkastukseen ja tästä portille. Huh ehdin lennolle!

Tulin viimeisenä lentokoneeseen sisään, mutta heti minun jälkeeni yksi matkustaja talutettiin koneesta ulos vartijan toimesta. Lähtöselvityksessä tällä kyseisellä miehellä oli ollut jotakin kiellettyä käsimatkatavaroissa ja hän joutuikin laittamaan reppunsa ruumaan. Mies ei ollut tästä tyytyväinen. Miehen lähdettyä takaisin turvatarkastukseen check-in-tyyppi soitti jollekin toiselle tyypille ja kehotti pitämään tätä kyseistä matkustajaa silmällä. Tämä matkustaja kuulemma saattaisi aiheuttaa harmia. Hui! Pieni paniikki, kun lentokone lähti hahah.

Saksassa jouduin mennä uudestaan tsekkaamaan itseni kahdelle seuraavalle lennolle. Taas oli vastassa ongelmia, mutta onneksi tällä kertaa oli kolme tuntia aikaa selvittää ongelman syytä. Aluksi minun viisumiani epäiltiin väärennökseksi eikä minulla ollut lupaa mennä Australiaan. Lopulta henkilökunnan selvitellessä asiaa ja soitettua Australian pääkaupunkiin syyksi paljastui viisumiin väärin merkattu sukunimeni. Passissa lukee “Mäki-Ikola”, mutta viisumiin ei pystynyt laittamaan “ä”:tä, joten olin merkannut sen “Maeki-Ikola”. Jotain he joutuivat Australian päässä muokkailemaan ennen kuin saivat minut tsekattua sisään kahdelle viimeiselle lennolleni.

Yksitoista tuntia lentokoneessa meni yllättävän nopeasti. Kiitos mahtavien unenlahjojeni! Nukuin lähes koko matkan, jos ruokailuja ei lasketa mukaan. Singaporeen laskeuduttuani olin sokaistua lentokentän kauneudesta. Useilla kymmenillä lentokentillä olen käynyt, mutta Singaporen lentokenttä veti lähes sanattomaksi. Se oli kuin joku palatsi. Jokapuolella kiilsi ja tuoksui puhtaus. En voi ymmärtää, miten lentokentän saa pidettyä niin puhtaana ja kiiltävänä, kun paskaisia matkustajia kuitenkin vilisee tuhansittain. Vessastakaan ei luksusta puuttunut. Kiilsi kuin viimeistä päivää ja vessapaperi oli silkin pehmeää. Ihan uskomaton kokemus. En olisi ikimaailmassa uskonut rakastuvani johonkin lentokenttään niin syvästi. Oon vähän pimee joo.

Darwiniin laskeutuessani minua jännitti ihan uskomattoman paljon. Tuntui aivan samalta kuin vaihto-oppilasvuonna ensimmäisen kerran perheen nähdessäni. Ilmastokin tuntui samanlaiselta. Heti ulos päästyäni vaatteet liimautuivat ihoon kiinni. Huomasi olevansa tropiikissa. Tällä kertaa tuntui kuitenkin jollain tavalla virallisemmalta kuin vaihto-oppilasvuonna. En tulisi varsinaisesti olemaan perheenjäsen, vaan työntekijä. Tällä kertaa olin myös aikuinen ja vastuussa pienestä ihmisestä.

Jännitys raukesi heti tavattuani työnantajani ja vauvan lentokentällä minua vastassa. Saman tien tiesin, että tästä kesästä tulisi aivan mahtava! Vielä ei ainakaan kaduta yhtään, että päätin tulla asumaan heidän luokse enkä omaan asuntoon. Päinvastoin. Tulemme työnantajani kanssa ihan älyttömän hyvin toimeen. Työantajani on nuori, melkein 30-vuotias äiti. Tämän mies on palkka-armeijassa ja nyt ollut komennolla Tammikuusta asti. Heti löysimme yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja puheenaiheita. Samankaltaisuuksia löytyy vaikka millä mitalla. Hassua tulla työnantajan kanssa niin hyvin toimeen, että jo ensimmäisenä päivänä voi puhua omasta seksielämästään hahaha. Tuntuu jotenkin niin uskomattomalta. Menemme viikon päästä viikonloppuna kahdestaan jonnekin hiphop-beach festareille. TYÖNANTAJAN KANSSA! Hahah jotenkin niin hassua kutsua häntä työnantajaksi, kun kuitenkin näen hänet enemmänkin ystävänä.

Tänään olen ensimmäistä päivää töissä. Ollaan käyty leikkimässä puistossa, uimassa uima-altaassa ja ruokaostoksilla. Sain juuri vaavin nukkumaan ja nyt on hyvää aikaa vähän kokkailla. Eilen kävimme syömässä pubissa ja sain yhden DJ:n numeron. Käääk! Tuntuu kyllä vähän liian nopeelta mennä jo nyt treffeille. Vastahan minä pari päivää sitten erosin. Toisaalta treffeille meno voisi tehdä ihan hyvää. Eiköhän sitä pääse nopeammin toisen yli, kun vain jatkaa elämäänsä.

Sydämillä,
Wembula

Yhteinen polkumme päättyy tähän

Kaikki hyvä päättyy aikanaan. Meidän kahden vuoden taipaleemme on tullut päätökseen. Olemme päättäneet jatkaa eri teitä. Minulla tulee aivan järkyttävä ikävä tätä miestä. Ero on kuin pieni kuolema. En osaa sanoin kuvailla, miltä minusta tällä hetkellä tuntuu. Tuntuu, että askeleet eivät kanna. Millä tahansa askeleella saatan romahtaa enkä enää pääsekään ylös. Tuntuu, kuin maailma olisi pysähtynyt tähän hetkeen. Rinnassa tuntuu raskaalta. Jokainen hengenveto tuntuu työläältä. Itkusta ei meinaa tulla loppua. Surun läpi on vaikea nähdä mitään positiivisia asioita. Jokainen edessä häämöttävä päivä näyttää synkältä. Olo on toivoton. Tuntuu, että muserrun ja kuihdun. Tulevaisuus on sirpaleina. Unelmat ja pilvilinnat ovat hajonneina. Kaikki näyttää sumealta. Ei enää ihania keskusteluja. Ei enää yhteistä naurua. Ei olkapäätä, mihin nojata, syliä mihin käpertyä. Ei enää sitä  tuttua lämpöä ja rakkautta. Tunnelin päässä näyttää tällä hetkellä synkältä, mutta aina olen synkimmistäkin ajoista selvinnyt. Asioilla on onneksi tapana järjestyä. "Pain makes you stronger. Tears make you braver. Heartbreaks make you wiser. So thank the past for a better future."

Videoon pääsee tästä.

Kiitos rakas näistä kahdesta vuodesta. Mun tulee niin kova ikävä! :(

Miten avoin suhde on muuttanut minua?

Lähes kaksi vuotta olemme Frankin kanssa olleet avoimessa suhteessa. Avoin suhde on tuonut elämälleni uusia ulottuvuuksia ja muuttanut ajattelutapaani parisuhteista. Seksuaalisuus ja parisuhteet ovat alkaneet kiinnostaa minua aivan uudella tavalla ja nykyään haaveilenkin työstä niiden parissa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että haluan tulevaisuudessakin elää vain avoimessa suhteessa. Minua ei ole luotu tavalliseen suljettuun parisuhteeseen. Avoin suhde on ehdottomasti minun juttuni.

Frank on ollut erikoisin poikaystäväni tähän asti ja luultavasti juuri siksi olemmekin tulleet niin hyvin toimeen. Meissä on pelottavan paljon samankaltaisuuksia, mutta silti niin paljon eroavaisuuksia. Meillä on erilaiset maailmankatsomukset, mutta samankaltaiset luonteet. Meillä on samanlaiset elämänarvot, mutta erilaiset elämäntyylit. Me täydennämme toisiamme ja hyväksymme toisemme sellaisina kuin olemme. Arvostamme toistemme heikkouksia ja vahvuuksia. Tunnemme toisemme läpikotaisin; isovarpaan kynnestä aina korkeimpaan hiustöyhtöön asti. Me molemmat olemme erikoisia tapauksia eikä varmasti löydy kahta samanlaista omalaatuista harvinaisuutta.

Frankin ja minun suhde ei ole aina ollut pelkillä ruusuilla tanssimista. Meidän suhteeseen niin kuin mihin tahansa suhteeseen on kuulunut niin ylä- kuin alamäkiäkin. Kaikesta olemme kuitenkin selvinneet ja kasvaneet. Suhdetta taaksepäin katsoessani päälimmäisenä mieleeni tulee limusiiniajelu sekä maatilalla työskentely. Luksus ja paska sopivatkin hyvin yhteen hehee. Parhaita hetkiä ovat olleet sängyssä makoilu omassa terminaalissa (lusikassa) ja kaiken hömpänpömpän puhuminen. Jännittävin hetki on ollut kakkalla käynti Frankin kuullen ensimmäistä kertaa. Surullisin hetki on ollut hyvästien jättäminen Helsinki-Vantaan lentokentällä minun lähdettyäni Afrikkaan. Iloisin hetki on ollut Frankin syliin hyppääminen Helsinki-Vantaan lentokentällä Afrikasta palattuani. 

Suhteen myötä olen oppinut arvostamaan puhdasta ruokaa ja terveellisempiä elämäntapoja. Frank on opettanut minulle paljon tärkeämpiä asioita terveellisestä ravinnosta kuin mitä koskaan opin ravitsemusterapeutin luennoilla.  Ennen saatoin ottaa töihin valmisruokia evääksi, kun en jaksanut kokata. Nykyään minulle on hyvin tärkeää, että syön puhdasta ruokaa. Kaikkeen luomuun minulla ei opiskelijana todellakaan ole varaa, mutta suosin luomuruokia niin pitkälle kuin mahdollista. Suklaahiiri tulen kuitenkin aina olemaan. Suklaassa on paljon lisäaineita, mutta siitä en pysty luopumaan. Ilman suklaata sydämeni ei olisi kokonainen.

Ennen pidin itseäni täysin kaupunkilaistyttönä. Frankin myötä olen oppinut arvostamaan maalaiselämää. Minulle on toki tärkeää siisteys ja puhtaus, mutta voisin asua maalla, jos saisin sisustaa kämpän moderniksi ja kaupunkilaistyyliseksi. Olisi aivan mahtavaa elää omavaraisesti. Ruuat voisi hakea takapihalta, syödä puhdasta ruokaa ja nauttia luomuruuan aikaansaamasta huippuolosta. Maalla saisi olla kaukana kaikesta kaupungin vilinästä ja elää rauhassa luonnon helmassa. Souds bueno to me. Kukapa olisi uskonut, että tämä tyttö joskus harkitsisi maalle muuttamista.

Vielä puoli vuotta sitten minua ei kiinnostanut politiikka pätkääkään. En pystynyt keskittymään politiikasta puhuttaessa eikä minua suoraan sanottuna kiinnostanut kuunnella mitään politiikkaan liittyvää. Nyt kävin kuitenkin ensimmäistä kertaa elämässäni äänestämässä eduskuntavaaleissa. Minä olen muuttunut, vaikka tämä muutos onkin tapahtunut minussa vasta aivan hiljattain. En tiedä onko Frank innostuksen takana vai onko kiinnostus tullut jotain toista kautta. Frankilla on kuitenkin varmasti ollut pientä osuutta asiaan. Frankin myötä olen oppinut, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää. Aina olen lukenut mediaa kriittisesti, mutta nykyään olen vainoharhainen lähes jokaisesta uutisesta. Ei mullakaan hyvin mene hahaha.

Olen oppinut arvostamaan kroppaani aivan uudella tavalla. Jo nuoresta pitäen olen pitänyt suuria rintoja seksikkäinä ja pieniä rintoja epäviehättävinä. Frankin tavattuani epäröin miten tämä tulisi suhtautumaan pienirintaisuuteeni, sillä hän oli vielä erikseen maininnut olevansa tissimiehiä. Frankin ex-tyttöystävien pienin kuppikoko oli ollut D ja Frankin kädetkin ovat juuri D- tai E-kuppikokoon sopivat. Voitte siis vain kuvitella, miten paljon alussa jännitin Frankin suhtautumista vartalooni. Jännittäminen osoittautuikin lopulta aivan turhaksi. Frank rakastui sisäiseen kauneuteeni eikä ollut moksiskaan, vaikka kuppikokomarginaali ei aivan täyttynytkään. Kaiken kukkuraksi olen näiden kahden vuoden aikana saanut Frankin muutettua tissimiehestä peppumieheksi. How cool is that?!? Frank on rakastunut suurehkoon peppuuni ja nykyään hän kiinnittää ensimmäisenä huomiota naisten peppuihin eikä enää niinkään rintoihin. Ja tarinan opetuksena oli tietysti se, että sisäiseen kauneuteen rakastutaan ja ulkonäköön totutaan vai miten se nyt menee hahah. Big booty bitches woo!

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! Minulla on enää muutama hassu tunti jäljellä Suomen kamaralla. Perhosia alkaa jo vilistä vatsanpohjassa. Jänskättää! 

Neljän miehen kanssa

Kaksiossa asuminen neljän miehen kanssa kuulostaa monen korvaan varmasti aika erikoiselta. Onneksi kämpän ainoan ovellisen huoneen on saanut Frank. Pojat tajusivat heti alkuun, että on järkevintä antaa ainoalle varatulle miehelle oma huone. Me kun emme Frankin kanssa ole mitään hiljaisia puuhastelijoita. Ehkä ihan hyvä muiden poikien psyykkeelle, ettei tarvitse katsella meitä työn touhussa keskellä olohuonetta. Meillä Frankin kanssa on siis luksusta. Sen sijaan muilla pojilla on vähän ahtaammat olosuhteet. Yksi nukkuu sängyssä olohuoneen nurkassa, yksi olohuoneen sohvalla ja yksi patjalla vaatehuoneessa tai eteisessä.

Kämppä on sisustettu aasialaiseen tyyliin. Seinillä on seinävaatteita ja poikien kavereiden itsetekemiä tauluja. Vessan ovessa lukee: "Shit happens". Aika osuva kyltti. Paska-teemaan sopiva juliste löytyy olohuoneen ikkunan edestä. Siinä kerrotaan, kuinka "shit" on englanninkielen käytännöllisin sana. Keittiötä koristaa ainainen tiskivuori ja muutama kaljatölkeistä koottu torni. Eteisestä löytyy jääkiekkomailavarasto ja olohuoneesta jääkiekkoteemaan sopivia faniviirejä. Kaapista löytyy aina vitamiineja ja ainakin kaksikymmentä erilaista luomuteetä. Poikien majatalo on siis oiva paikka sairastaa. Löytyy aina oloa helpottavia ainesosia.

Minä en ole kertaakaan virallisesti asunut Frankin kanssa yhdessä. Olen ollut kokoajan kirjoilla omassa yksiössäni. Me kuitenkin normaalisti nukumme joka yön yhdessä, joten epävirallisesti olemme periaatteessa nämä kaksi vuotta asuneet yhdessä. Meillä on avaimet toistemme kämppiin ja molemmilla on tavaroita toistemme luona. Oma aika on minulle kuitenkin aivan välttämätöntä. Tarvitsen omaa rauhaa ja tilaa, jotta voin taas sosialisoida normaalisti. Kaksiossa neljän miehen kanssa omaa tilaa on lähes mahdotonta saada, joten omaan kämppään meno tuntuu välillä todelliselta luksukselta.

Pojat ovat tietokonepelihulluja. He pelaisivat cs: ää varmaan 24/7, jos ei tarvitsisi käydä töissä. Poikien kämpässä on ollut korkeimmillaan viisi tietokoneruutua vierekkäin ahdettuna olohuoneessa ja pojat ovat pelanneet toisiaan vastaan. Sitten kun pelit joskus kahdentoista aikaan yöllä loppuvat, pojat päättävät tilata pizzaa kotiinkuljetuksella. Ihme laiskoja tietokonenörttejä hahah. Välillä on haastavaa saada huomiota pelibuumin ollessa päällä. Vaikka menisin pyörähtelemään alasti olohuoneeseen, ei kukaan huomaisi minua. Joskus täytyy ihan tehdä töitä sen eteen, että saa taas Frankylovea. Mustasukkaiseksihan siinä on tullut cs: stä. Taatana.

Parasta poikien kanssa asumisessa on asumisen rentous. Ei tarvitse välittää, jos vahingossa tiputtaa ruokaa lattialle tai kaataa roskiksen. Pojat tykkäävät elää sikaelämää. Kahdessa vuodessa minä olen ehtinyt tottua siihen, vaikka edelleen suosinkin siistiä ja puhdasta elinympäristöä. Ei minua kuitenkaan hirvitä poikien sikailu. Pojat on poikii! Poikien kämpän siivoamisen suhteen olen jo luovuttanut, sillä ei ehdi edes silmiä räpäyttää ennen kuin kämppä on taas samassa kunnossa kuin ennen siivoamista. Olen pohjimmiltani kuitenkin todella järjestelmällinen ihminen, että hulluksi sitä tulisi, jos minun pitäisi jatkuvasti elää sikoläjässä. Sen takia oma kämppä onkin aivan ehdoton! En tiedä miten pystyisin koskaan luopumaan omasta kämpästäni ja muuttamaan miehen kanssa yhteen hahah. No onneksi sillä ei ole vielä kiirettä.

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille ja äidinmielisille! 

P.S. Tajusin vasta muutama kuukausi sitten, että tuosta meidän makuuhuoneen ikkunasta näkee aika selvästi sisälle, kun ulkona on pimeää ja sisällä valot päällä. Ties kuinka monta kertaa olen seissyt tuon ikkunan edessä alasti ja levitellyt rasvaa suihkun jälkeen. Hups. 

Hassu Frank, osa 4

Kävellään ulkona aurinkoisena päivänä.
Frank: "Aurinko, rakastele mua takaatapäin!"


Frank: "Muruu. Mul on vähän murmur olo."
Venla: "Mikä se on?"
Frank: "Se on sellanen, että haluu antaa murmurille mielihyvää."


Venla: "Pitäisköhän mun sittenki mennä Turkuun vapuks?"
Frank: "Mee vaan. Soitan sulle sitte yöllä ja käsken antaa puhelimen sun vieressä olevalle äijälle. Käsken sitä panna sua perseeseen."
Tätä mä en tajunnu?


Venla: "Kui sun ballssit on noin ylhäällä?"
Frank: "En mä tiä. Hissi on vissii vähän rikki. Menee miten sattuu."


Venla: "Voiksä olla mun sonni?"
Frank: "Mä voin olla sun pikku possu."
Venla: "Kui?"
Frank: "Röhröh. Mä muistutan paljon enemmän vaaleenpunasta pikku possua."

Sanoin Frankille kirjoittavani opinnäytetyötä. Hetken päästä Frank tulee katsomaan mitä teen. Minulla oli opinnäytetyö kiltisti auki tietokoneella, mutta sen takana paistoi jokin Facebookia muistuttava nettisivu.

Venla: "Nonni mä taas jatkan tätä mihin jäin."
Frank: "Ei sun tarvii painaa ku sitä, missä on se keltanen viiva, ni pääset taas siihen mitä sä olit tekemässä."

Frank: "Mä meen nyt suihkuun. Oon niin paskanen ryönänen saastanen sika!"

Frank laittaa reppunsa pesukoneeseen. Tunnin päästä:

Frank: "Mis mun reppu on?"

Venla luulee tätä aluksi huonoksi läpäksi, kunnes minuutin päästä räjähtää hysteeriseen nauruun tajutessaan Frankin olevan tosissaan. 

Toinen minuutti kuluu.

Frank: "Ainiin!"

Venla: "Hahahhahahahahahha!"


Venla: "Paistetaanko makkaraa?"
Frank: "Mä haluun paistaa mun makkaran sun uunissa."

Voi vitsi mun tulee niin kova ikävä tota pikku possua! 2 päivää jäljellä...