Minun työpäiväni Australiassa

Työpäiväni alkaa kahdeksalta aamulla, jolloin herään ja menen syömään aamupalaa. Tyttö on yleensä silloin jo hereillä ja syömässä omaa aamupalaansa (lue: heittämässä ruokaa lattialle). Äidin lähdettyä töihin katsomme tunnin piirrettyjä samalla, kun tyttö juo tuttipullosta maitoa. Maito maistuu hänelle hyvin!

Yhdeksän jälkeen lähdemme ulkokerhoon tai jonnekin muualle sosialisoimaan tai seikkailemaan. Olemme käyneet mm. vesipuistossa, nähtävyyksissä, rannalla, leikkipuistoissa, puistoissa tai ystävieni luona. Olen tutustunut muutamaan paikalliseen lastenhoitajaan, joiden kanssa välillä pidämme yhteisiä leikkihetkiä lastemme kanssa ulkona. Yleensä minulla on auto käytössä, joten voimme lähteä pidemmänkin matkan päähän. Tykkään myös käydä juoksemassa työpäivieni aikana. Perheellä on lenkkeilyyn tarkoitetut vaunut ja koira pystyykin vetämään vaunuja suhteellisen hyvin, joten minä pystyn keskittymään pelkkään juoksemiseen. Välillä on myös kiva mennä rannalle ja päästää koirat vapaaksi. He tykkäävät uida meressä.

Kotiin palaamme, kun näyttää, että tyttö alkaa väsyä. Yleensä se on yhdentoista ja kahdentoista välillä. Annan tytölle vielä tuttipullosta maitoa ennen, kun hän menee omaan sänkyynsä päiväunille. Tyttö nukkuu yleensä kolme tuntia, jonka aikana minä teen milloin mitäkin. Välillä menen ulos ottamaan aurinkoa ja uimaan. Toisinaan taas otan itseäni niskasta kiinni ja menen kirjoittamaan opinnäytetyötä. Joskus saatan vain lötsähtää sohvalle ja ottaa pienet päiväunet minun karvaisen prinssini kanssa.

Tyttö herää yleensä kahden ja kolmen välillä, jolloin syömme yhdessä lounaan. Yleensä puolet tytön lounaasta päätyy lattialle, jolloin alkaakin kunnon siivousurakka. Ruokailuun menee noin puoli tuntia, jonka jälkeen menemme yleensä omaan uima-altaaseen uimaan. Työpäivän ollessa pidempi, saatamme lähteä rannalle tai jonnekin julkiselle uima-altaalle uimaan. Kerran viikossa käymme viereisessä kaupassa tekemässä viikon ruokaostokset. Ruokaa tulee ostettua niin paljon, että otamme ostoskärryt aina kotiin asti mukaan. Australiassa kulkee kerran viikossa "ostoskärry-auto", joka noukkii ostoskärryt ihmisten pihoilta takaisin kauppaan.

Työpäivieni pituudet vaihtelevat päivittäin. Molemmilla työnantajillani vaihtelevat päivien pituudet, joten pyrimme kaikki olemaan joustavia keskenämme. Joskus työpäiväni saattaa loppua jo kolmelta, toisinaan taas kuudelta. Työtunteja viikossa kertyy kuitenkin yleensä noin 40. Tytön isä on töissä armeijassa pomona, joten hän pystyy vaikuttamaan paljon työpäiviinsä. Olenkin aina saanut toivomani muutokset työtunteihini, jos olen jotain halunnut.

Työpäivieni jälkeen lähden yleensä jonkun kaverin luokse tai menen keskustaan hengaamaan. Viime viikot olen kuitenkin ollut lähinnä pelkästään Aaronin kanssa. Työnantajani tykkäävät kokata, joten ruoka tulee yleensä suoraan pöytään. Olen tarjoutunut laittamaan vuorostani ruokaa, mutta he aina tykkäävät itse kokata. Eivät vissiin luota minun kokkaustaitoihini hahah. Välillä iltaisin ollessani kotona olen tarjoutunut kylvettämään tytön ja antanut vanhemmille näin omaa aikaa. Minusta se on ihan reilua, kun työmääräni on kuitenkin äärimmäisen pieni.

Mä niin rakastan tota pikkuista palleroa! En edes pysty kuvittelemaan, miten suurta rakkaus on omaa lastaan kohtaan, kun hoitolastaankin pystyy jo rakastamaan ihan ylipaljon. 

Rakkaan taaperoni elämää

Heippa! Minä olen Venlan neljätoistakuukautinen hoitolapsi. Olemme nyt viettäneet Venlan kanssa kaksi ja puoli  kuukautta yhdessä ja olemme jo kuin erottamattomat. Rakastan pusutella ja halailla. Märät pusut ovat parhaita ja tykkäänkin siitä, kun koirat nuolevat mun naamaa. Kikatan ihan kippurassa, kun koirien kuola valuu mun naamaa ja käsivarsia pitkin. Siitä puheen ollen, olen aikamoinen sottapytty. Rakastan sotkea ja haluaisinkin elää mahdollisimman isossa sotkukasassa. Alan monesti itkemään, kun ruokailun jälkeen pitäisi siivota mun tekemät kauniit sotkut. Tykkään ottaa jauhelihan käteen ja maalata vatsan oranssiksi. Hiuksetkin on kiva koristella jauhelihalla ja makaronilla.

Opin kävelemään viikko sitten. Tällä hetkellä näytän edelleen humalaiselta oliolta kävellessäni ja yritän vielä etsiä tasapainoani. Vanhempani ja Venla salaa kikattavat kävelylleni, mutta ovat minusta erittäin ylpeitä. Tykkään edelleen laittaa kaiken mahdollisen suuhun. Venlan pitääkin olla kokoajan tarkkana, mitä milloinkin olen laittamassa suuhuni. Minut saa kuitenkin aina nopeasti kiinni, kun olen syömässä jotain syömisääni-refleksini ansiosta. Aina kun laitan jotain suuhuni, alan automaattisesti pitämään "jamjamjam" ääntä, vaikka söisinkin vain pahvia. 

Tykkään kaikenmaailman onkaloista, koloista ja rei'istä. Reikiin on kivaa laittaa tavaroita. Minun ruokapöydälläni on kolo juomamukia varten. Ruokaillessani otan mukin kolosta pois ja kaadan lautaselta kaikki ruuat koloon. Kerran onnistuin huijaamaan Venlaa kaadettuani ruuat koloon ja laitettuani juomamukin kolon päälle. Venla luuli, että olin syönyt kaikki ruuat. Hähähää osaan olla ovela! Tykkään maistella kaikkea, mutta en ole kovin hyvä syömään. Ruokaa on kuitenkin kiva heittää lattialle ja huutaa perään "tadaa" samalla taputtaen käsiäni yhteen!

Tykkään ihmisistä ja vilkuttelenkin aina innoissani kaikille kaupassa tai ulkona ollessamme. Välillä lähetän söpöjä lentopusuja vieraille ihmisille ja vilkutan päälle. Tykkään höpötellä, vaikka kukaan ei  oikein minua vielä ymmärrä. Osaan sanoa "hey", "no" "mum", "jayyy", "tadaa", "jamjam", "dog" ja "nana" ="nanny". Osaan sanoa "no", mutta en osaa vielä sanoa "yes". Sanonkin aina "no", vaikka tarkoittaisinkin "yes". Muiden mielestä on huvittavaa, kun vastaan "no" ja heilutan päätä, mutta olen silti ihan innoissani kädet ojossa ottamassa jotakin tavaraa vastaan. Sanon myös välillä itselleni "no", jos olen tekemässä jotakin kiellettyä. Lempisanani on "kotkot", jota käytän lähes jokaisessa tilanteessa. Kukaan muu paitsi minä ei tiedä mitä se tarkoittaa. Venlaa naurattaa, kun kuulostaa siltä, että esittäisin jatkuvasti suomalaista kanaa. 

Lempi juttujani ovat pallon heitto, uiminen, hampaiden pesu, koirien kanssa leikkiminen, kirjojen katselu, laulaminen ja tanssiminen. Musiikin alkaessa soida, alan automaattisesti tanssimaan ja heiluttamaan pyllyä puolelta toiselle. Venlan kanssa on ihan mahtavaa tanssia! Minä nauraa räkätän, kun Venla tanssittaa mua. Toinen ihan huippujuttu on, kun Venla käyttää minua kahvakuulana treeneissään. Näkisittepä minun naamani, kun Venla nostelee mua musiikin tahtiin. Mun hymy ulottuu korviin asti ja nauran niin hysteerisesti, että välillä Venlaa pelottaa, että tukehdun mun omaan nauruuni. 

Olen kunnon vesipeto ja olenkin yksi-vuotiaaksi tosi hyvä uimaan. Otetaankin Venlan kanssa aika usein uintikilpailuja meidän altaassa. Voisin uida, vaikka koko päivän! Välillä on kuitenkin kiva rauhoittua ja selailla kirjoja. Minut saa aina rauhoittumaan, kun minulle annetaan kirja käteen. Vaikka olisin kuinka kiukkuinen tai surullinen, kirja piristää minut aina. Venlan laukusta löytyykin nykyään aina kirja minua varten. Minut saa myös rauhoittumaan laulamalla "tuiki tuiki tähtöstä". Minua alkaa hymyilyttää, kun minulle lauletaan. Osaan laulaa "tuiki tuiki tähtösen" melodian, mutta en osaa vielä sanoja. Laulankin melodiaa "kotkotkot"-sanoituksillani.

Viime viikon torstaina päätin tehdä Venlalle pienet kepposet. Venla ei käytä minulla vaippaa meidän omassa uima-altaassa ja torstaina päätinkin töräyttää kivat yllärit. Venla alkoi ihmettelemään mitä tein uima-altaan reunassa, kun olin niin hiiren hiljaa. Venlan tullessa luokseni, mun kakkapallot uivat sitä vastaan. Minä vain hihittelin ja jatkoin kakkaamista. Venla ei tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Minä vain nauroin.

Olen aika vekkuli tyttö. Tykkään ihmeellisistä asioista. Tällä hetkellä lempipuuhaani on sukkien metsästys. Isin lenkin jälkeiset sukat ovat parasta, mitä tiedän! Tykkään ottaa sukat molempiin käsiin ja kävellä ympäri taloa niiden kanssa söpö virne kasvoillani. Tykkään heilutella niitä ilmassa ja levittää hajut ympäri kotia. Minua harvemmin enää näkee ilman sukkia käsissäni. Vaanin kuin tiikeri, kun joku on ottamassa sukkiaan pois. Omille hölmöilyilleni on kivaa nauraa. Yleensä saan muutkin nauramaan, kun nauran omille hupsuille jutuilleni. Olen niin suloinen tyttö, että minua on vaikea olla rakastamatta!

Supernanny vuosimallia 2015 ilmoittautuu tässä

Työnantajani ovat palanneet reissusta ja näin ollen tapasin lapsen isänkin ensimmäistä kertaa. Hänenkin kanssaan tulen ihan älyttömän hyvin toimeen! Melkein jopa paremmin kuin äidin kanssa, vaikka hänenkin seurassaan viihdyn todella hyvin. Mies on huumorintajuinen ja hauska. Läppää lentää lähes joka asiasta. Tässä talossa ei ainakaan naurusta ole pulaa hahah. Työnantajani ovat tämän toisen viikon kotona lapsen kanssa, joten minä saan tehdä mitä haluan. Olenkin tehnyt muita lastenhoitotöitä tässä lomaillessa. Ei opiskelijat mitään lomaviikkoja tarvitse hahah. Mitä sitä turhaan lomailla, kun voi kerta tehdä töitä.

Tuntuu, että täältä löytyy ihan helvetin helposti töitä. Paljon helpommin kuin Suomesta. Kohta minusta tulee varmaan joku työnarkomaani. Yksi paikallinen tarjosi osa-aikatöitä omistamasta ravintolastaankin, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Lapset ovat kuitenkin enemmän minun juttuni ja lastenhoitajille näyttäisi töitä piisaavan. Olen löytänyt perheitä, joissa tarvitaan säännöllisen epäsäännöllisesti lastenhoitajaa. Saan tehdä muita töitä tämän säännöllisen lastenhoitotyöni kanssa päällekäin, jos otan taaperon mukaani. Se on aika hyvä diili, koska silloin saan tuplapalkkaa, vaikka työmäärä ei periaatteessa kasvakaan. Useimmiten vauvat ovat kuitenkin niitä kaikkein helpoimpia hoidettavia. 

Tällä viikolla menin ottamaan aika suuren haasteen itselleni. Lupauduin hoitamaan yksin puolivuotiaita kaksosia ja kahta yksi-vuotiasta samaan aikaan. Siinä vasta haastetta riitti. Afrikassa olen hoitanut useita vastasyntyneitä samaan aikaan, mutta silloin olin vielä nuori ja nuorena sitä jaksoi touhuta paremmin. Selvisin onneksi molemmista päivistä kunnialla, vaikka itkuilta ei valitettavasti vältyttykään. Jatkuvasti oli syli varattuna ja kädet täynnä. Taaperolle kun tuli harmi, alkoi yksi pikkuvauvoista itkeä säikähtäessään taaperon itkua. Vaippoja sai olla vaihtamassa tiuhaan tahtiin. Juuri kun yhden vellikakka oli saatu siivottua tuli toisella samanlaiset ruikut. Kaksosia syötettäessä sittereissä oli molemmat kädet varattuina eikä ehtinyt paljoa taaperoiden kanssa samalla puuhastella. Toinen taaperoista kuitenkin kaipasi jatkuvasti huomiota, joten siinä sitten oli pakko yrittää vähän laulaa ja kysellä mitä mitkäkin eläimet sanovat.

Puolen päivän aikaan sain kaikki samaan aikaan nukkumaan. Yksi vauvoista nukahti syliini ja vein hänet omaan sänkyynsä. Toisen vauvan vein sänkyyn heti perään ja hän nukahtikin nopeasti. Taaperoiden kanssa luettiin vielä kirjaa ja vein heidät samaan aikaan sänkyihinsä. Laulettiin vielä kerran ABC-laulu ja sitten toivotettiin hyviä päiväunia. Sen jälkeen tallustelin olohuoneeseen ja rojahdin sohvalle. Iltapäivän viimeiset tunnit menivät yllättävän hyvin. Välillä tuli kinaa leluista, mutta se nyt on aina sellaista lasten kanssa. Taaperot söivät sormiruokaa samalla kun syötin kaksosia sittereissään. Neljä vauvaa on oikeasti aika haastava määrä hoidettavia. Miten ikimaailmassa jotkut nelosten äidit pärjäävät kaksi ensimmäistä vuotta?? Onneksi haasteet ovat aina olleet minun juttuni. Nyt voisin jo kutsua itseäni todelliseksi supernannyksi!

Ugandan orpokodista vuonna 2011.

Kesätöihin Englantiin, Australiaan vai Yhdysvaltoihin?

Olen jo muutaman kuukauden ajan haaveillut ulkomaille kesätöihin lähtemisestä. Kaipaan kovasti ulkomaille ja haaveilen uusista seikkailuista. Osittain ajatus kesätöistä ulkomailla lähti liikkeelle myös siitä, kun suhteemme luisui kovaa kyytiä alamäkeen. Jollain tavalla haluan paeta mahdollisia sydänsuruja. Vaikka suru pitääkin hyväksyä ja käsitellä, koen särkyneen sydämen parantuvan nopeammin maisemaa vaihtaessa. Tällä hetkellä suhde tuntuu olevan taas radallaan, mutta pidempi välimatka auttaa molempia selvittämään tunteitaan ja ajatuksiaan. Näin kävi Kenian matkallakin.

Olen etsinyt kesätöitä Englannista, Australiasta ja Yhdysvalloista. Englannissa olisi tarjolla monia sairaanhoitajan työpaikkoja, mutta siellä pitää olla valmistumispaperit kourassa töitä hakiessa. Suomessa kun voin jo tehdä sairaanhoitajan töitä, vaikka valmistumispaperit saankin vasta lähempänä joulua. Lähihoitajan töitä saisin tehdä Englannissa, mutta valitettavasti lähihoitajan työ ei kiinnosta minua lainkaan. Suurin osa vanhuksista on todella ihania, mutta itse työ on liian tylsää minun makuuni. Kaipaan haasteita ja toimintaa.

Lastenhoitajille olen myös löytänyt ihan kivasti avoimia työpaikkoja. Olen hoitanut lapsia useita vuosia ja ollut uskomattoman haastavissa tilanteissa, että lastenhoitotaitoni tuskin enää tästä kehittyvät. Haasteita ei siis varmasti tässäkään työssä tulisi vastaan, mutta nautin lasten kanssa vietetystä ajasta ja lasten kanssa touhutessa aika juoksee ihan uskomattoman nopeasti. Sitä paitsi lastenhoitoa kokopäivätyönä kolme kuukautta putkeen on varmasti hyväksi vauvakuumeelleni hahah!  Yksi perhe haki vastasyntyneille kolmosilleen lastenhoitajaa. Tässä työssä näkisin haastetta, mutta palkka oli turhan pieni työmäärään nähden. Kolmen vastasyntyneen vauvan kanssa olisi kädet jatkuvasti täynnä. Nimimerkillä kokemusta on Ugandan orpokodista.

Aluksi mietin au pairiksi lähtemistä, mutta au pairit eivät saa kuin taskurahaa. Lähdin siis etsimään töitä ihan lastenhoitajan nimikkeellä ja näitä työpaikkoja löytyikin jonkin verran. Minähän en ole koulutettu lastenhoitaja, mutta minulla on niin paljon lastenhoitotyökokemusta, että ennemmin palkkaisin itseni kuin jonkun vastavalmistuneen lastenhoitajan ilman minkäänlaista lastenhoitajan työkokemusta. Kuuluuhan sairaanhoitajan ammattiin myös kasvatustieteen ja lastenhoitotyön opintoja, joten eiköhän sairaanhoitajan koulutuksella voisi lastenhoitohommia myös tehdä. Ainakin minulle on näytetty vihreää valoa, vaikka en olekaan koulutettu "nanny". Työnantajat ovat arvostaneet sairaanhoitajakoulutustani paljon ja ovatkin ihmetelleet miksi haluan tehdä ylikoulutettuna lastenhoitajan töitä. Lasten kanssa vaan on ihan parasta!

Minulla on ollut skypen välityksellä muutama työhaastattelu Englantiin ja Australiaan. Olen kahdesta eri paikasta saanut työtarjouksen ja minut oltaisiin hyväksymässä kesäksi töihin. Minä en tosin vielä ole päättänyt minkä paikan otan vastaan tai otanko edes mitään paikkaa vastaan. Olisi nimittäin hyvä tehdä jo itse sairaanhoitajan töitä, josta saa arvokasta työkokemusta tulevaisuutta varten. Sairaanhoitajan töitä ennen valmistumista saan tehdä ainoastaan Suomessa. Myös palkka vaikuttaa osittain valintaani. Lastenhoitotyössä palkkaus on huonompi mitä saisin sairaanhoitajan kolmivuorotyöstä. Toisaalta mitä helvetin väliä niillä muutamilla satasilla on. Tärkeintä on, että nautin elämästä. Rakastan matkustamista ja uusiin kulttuureihin tutustumista. Jos nyt sen verran saan palkkaa, että saan paikan päällä tyydytettyä perustarpeeni, olen enemmän kuin tyytyväinen.

Olisin halunnut kaikkein eniten Yhdysvaltoihin töihin, mutta sieltä ei ole vielä vastattu työhakemukseeni. Hain töitä Floridasta ja Illinoiksesta. Floridaan tietysti haluaisin kaikista eniten, koska siellä asuu vaihto-oppilasvuoteni aikaisia ystäviä. Olisi mahtava nähdä näitä kavereita pitkästä aikaa! Iso-Britannia kuuluu myös minun kesätyömaa-vaihtoehtoihin. Se on sopivan lähellä, joten lentolippujen hinnoista ei tarvitse huolestua eikä viisumia sinne suomalaisena tarvita. Australiassa en ole koskaan ollut ja sinnekin olisi tietysti kiva joskus päästä, mutta siellä on talvi juuri touko-elokuussa. Toki talvi on suhteellinen käsite. Olinhan aikoinaan Ugandassakin talvella ja lämpötila vaelsi kolmenkymmenen asteen molemmin puolin. En myöskään tiedä miten tulisin pärjäämään hämähäkkifobiani tai ylikuumien aussimiesten kanssa. Samaan aikaan paskat housussa, kun kuola valuu suupielistä.

Eniten minua mietityttää tässä koko ulkomaille lähtemisessä se, miten pärjäisin yli kolme kuukautta ilman Frankkia. Vuosi sitten Keniasta tullessani vannoin, että en enää koskaan halua olla näin pitkään erossa Frankista. Koskaan ei saa vannoa, sillä ollaan taas erossa melkein kaksi kuukautta työharjoitteluni takia. Onneksi Turusta on lyhyt matka Tampereelle. Sen sijaan jostain Australiasta ei ihan noin vaan tulla käymään viikonloppureissulla Suomessa. Kesätyöpaikkaa miettiessäni mieleeni palautuu väkisinkin Kenian matkan Frankin ikävöinti. Onneksi minulla oli aivan mahtavia ystäviä mukana reissussa ja heidän tuen kautta selvisin reissusta ilman sen suurempia ikävässä märehtimisiä. Nyt olisin kuitenkin lähdössä aivan yksin reissuun. Tietysti paikan päällä tutustuu uusiin ihmisiin ja saa uusia ystäviä, mutta tuntuu silti haikealta jättää oma rakkaus pakkaus Suomeen ja lähteä itse tuhansien kilometrien päähän yli kolmeksi kuukaudeksi. Päätöksiäkin pitäisi pikkuhiljaa tehdä. Jokatapauksessa odotan kesää innolla päädyinpä sitten jäämään Suomeen tai lähtemään ulkomaille!

Onko muita, jotka ovat ajatelleet lähteä ulkomaille kesätöihin? Entä sellaisia, jotka eivät pysty lähtemään kumppaninsa ikävöinnin takia?

Vauvahaaveilua

Maanantain gynekologikäynnillä lääkäri otti tietysti myös puheeksi käyttämäni ehkäisymenetelmän. Minun ehkäisymenetelmäni nyt on mitä on, vaikka onkin toiminut jo pidemmän aikaa. "Jossain vaiheessa sitä oikeasti tulee raskaaksi, vaikka ovulaationsa tuntisi miten tarkasti." Nämä sanat jäivät kolkuttamaan takaraivooni. Ei siksi, että pelkäisin raskaaksi tuloa, vaan siksi, että sisimmässäni halusin jo tulla raskaaksi. En kuitenkaan kertonut lääkärille vauvakuumeestani. Sanoin vain, että mahdollinen vahinkoraskaus ehkäisymenetelmäni takia ei minua pelota ja olisin valmis pitämään lapsen. Enkä muutenkaan halua sekoittaa luonnollista kehoni hormoonitasapainoa keinotekoisten aineiden takia.

Minulla on ollut jo vauvakuume kuusitoista-vuotiaasta asti. Välillä vauvakuume tuntuu turhauttavalta ja suorastaan pelottavalta. Kaupungille mentäessä katseeni kiinnittyy aina ihaniin raskausmahoihin ja äiteihin vaunujen kanssa. Edes lasten itkupotkuraivareiden näkeminen ei vie vauvakuumettani mennessään. Lastenhoitotyöni on jotain ihan parasta. Nautin lasten kanssa olemisesta niin paljon, että tekisin lastenhoitotyötä ihan palkattakin. Palkka kuitenkin on plussaa. Eihän sitä opiskelijana voi koskaan olla liikaa rahaa. Ihme, että vauvakuumeeseen ei ole medikalisaation myötä vielä keksitty minkäänlaista lääkitystä. Nykyään lähes jokaiseen vaivaan on saatavilla jokin pilleri. Pitäisiköhän minun sittenkin alkaa syödä niitä e-pillereitä. Lievä e-pillereiden aiheuttama masennus voisi ehkä auttaa vauvakuumeen selättämisessä hetkellisesti heheh.

Helpoin ratkaisu tähän valittamiseen olisi tietysti vain hankkia itsensä paksuksi. Mitä sitä turhaan valittaa vauvakuumeesta, kun vauvakuumeeseen on helppo ratkaisu hedelmällisessä iässä olevalla naisella. Minulla on kuitenkin sen verran suuria ulkomaan haaveita valmistumisen jälkeen, että vauvan kanssa haaveet eivät ehkä koskaan toteutuisi. En olisi koskaan valmis vaarantamaan lapseni henkeä epävakaalle tai terrorismiuhka-alueelle matkustettaessa. En myöskään ole valmis riskeeraamaan minun ja Frankin suhdetta vauvan takia. Frank kyllä haluaa lapsia, mutta vasta muutaman vuoden päästä. Haluaisin myös kunnon parisuhteen ennen vauvan hankkimista. Hieman on siis ristiriitaisia tuntemuksia ilmassa. Whaatwhaaat.

Olen myös vihjaillut 18-vuotiaille pikkuveljilleni, että mites olisi vauvan hankkiminen tyttöystävien kanssa. Sekin helpottaisi jo osittain omaan vauvakuumeeseeni. Veljeni eivät valitettavasti ole lämmenneet idealleni, vaikka heillä vakituiset tyttöystävät jo on. Harmi. Olisin meinaan ollut täysin valmis pikkuveljieni lasten lastenvahdiksi vaikka joka viikko. Minusta tulisi se rento täti, jolle vanhempana uskaltaa kertoa kaiken senkin, mitä vanhemmillensa ei halua kertoa. No ehkä annan pikkuveljilleni luvan ensin hoitaa opinnot loppuun ja sitten vasta laittaa pullat uuniin. Kaikkein eniten kuitenkin haluaisin sen oman pikkuisen palleron. Saisin jo oikeasti ostaa vauvanvaatteita, eikä tarvitsisi vain tyytyä potkupukujen hipelöimiseen vauvavaateosastolla. Onneksi ystävälleni syntyy ihan kohta vaaveli. Ehkä pääsen hoitamaan hänen pikkuista batmania.

Lukiosta asti olen pitänyt kirjaa jokaisessa kalenterissani lempi lastennimistä. Tällä hetkellä lemppari nimet pojalle ovat Hugo, Damian, Lucas, Eemil, Trevor, Noah, Elmeri, Noel sekä Oliver. Lempparit tytölle ovat Nevaeh, Lilyan, Fiona, Ellen, Isla, Valeria, Delanay ja Nelli. Olin 18-vuotiaana Ugandassa orpokodissa vapaaehtosityössä. Tutustuin pieneen kaksi-vuotiaaseen Trevor poikaan, joka oltiin hylätty vastasyntyneenä ojaan. Kahden kuukauden aikana meidän välille syntyi kiintymyssuhde. Oli kurjaa jättää hänet lähtiessäni takaisin Suomeen ilman mitään tietämystä siitä, mitä tälle tulevaisuudessa tulisi tapahtumaan. Olisin halunnut adoptoida Trevorin, mutta harmikseni 18-vuotiailla ei vielä ole adoptiolupaa. Toivon sydämeni pohjasta, että hänellä olisi asiat hyvin eikä mitään pahaa olisi tapahtunut. Sattuu kun mietin, että en ehkä koskaan enää kuule hänestä. Little Trevor, you´ll always be in my heart. <3

Onko lukijoissani muita vauvakuumeilijoita? Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

P.S. Tänään tuun back to Tampere ja saan mun ihanan karvaperseen viereeni nukkumaan. Frank mulla on ihan jäätävä ikävä sua. Puspus rakastan sua rakas höppelö pöppelö hömpytipöm. <3

Frankin söpöttämät kuvat

Frank lähettelee minulle usein söpöjä kuvia whats upissa tai facebookin chatissä. Kuvan jälkeen Frank kommentoi kuvaa ja kertoo tarkemmin, miksi kokee sen tärkeäksi. Olen koonnut alapuolelle kuvat, jotka ovat jääneet parhaiten mieleeni.

Rakastan sinua Frank Ilmari Salonen.

Koiria ja sikoja

Viime blogipostauksestani Kokemani parisuhdeväkivalta sain hurjasti palautetta! Palautetta tuli niin positiivista kuin kriittistäkin. Se herätti keskustelua ja tunteita. Postausta kehuttiin hyvin kirjoitetuksi ja rohkeaksi vedoksi. Toisaalta taas sain valituksia, että postaus on toisen yksityisyyttä loukkaava ja se olisi pitänyt kirjoittaa anonyymisti. Ennen postauksen julkistamista mietin ainakin kymmeneen kertaan onko se eettisesti sovelias julkaistavaksi. Se on selvää, että läheiset ystäväni ja perhe tunnistavat postauksesta henkilön. Tuntemattomat eivät häntä kuitenkaan tunnista. Suurin osa ystävistäni tarinan jo tietää, joten asia ei ole heille uutta. Aihe on arkaluotoinen. Kerron postauksessa asiat niin kuin itse ne koin. Kyllähän ihmiset kirjoittavat väkivallan kokemuksistaan aikakausilehtiinkin. Välillä ihan omalla nimellä.

Postauksen myötä kuulin, että exäni olisi juuri päässyt kuiville. Tietysti itse heti epäilen asiaa, kun tiedän millaisiin valheisiin hän pystyy. Tällä kertaa se näyttäisi kuitenkin pitävän paikkansa. Vaikka en itse häntä osannut auttaa, on hän löytänyt apua toista kautta. Ihanaa että hän on vihdoin päässyt päihteistä eroon! Tiedän hänen olevan pohjimmiltaan kultainen ja suurisydäminen ihminen. Päihteet vain muuttavat kummasti käytöstä ja persoonallisuutta. Uskon hänen väkivaltaisuuden johtuvan täysin ja ainoastaan päihteiden tekemästä vaikutuksesta. Itse en ole koskaan ollut koukussa mihinkään (paitsi ehkä vähän suklaaseen), joten en voi käsittää miten vaikeaa riippuvuudesta on päästä eroon. Olen kuitenkin nähnyt ja se on haastavaa, aikaa ja hermoja vievää. Jos hän koskaan tätä sattuu lukemaan niin toivotan kaikkea hyvää elämääsi! Retkahdusten tullessa juttele läheisten kanssa sinua herättävistä tunteista ja ajatuksista. Älä palaa takaisin siihen vanhaan minään. Et ollut silloin onnellinen. Sinulla on vielä koko elämä edessä -sen voi elää täysillä ilman päihteitä! Kaikkea hyvää elämääsi!

Viime viikonlopun vietin Turussa porukoiden luona. Frank tuli lauantaina porukoideni luo syömään Turkuun. Hän oli menossa illalla vanhojen armeijakavereidensa kanssa laivalle. Muutaman tunnin päästä heitin Frankin satamaan. Frank osti satamasta lipun. Muut kaverit tulivat laivaan vasta perässä. Frank oli jo ehtinyt mennä laivaan sisälle, kun tajusi, että oli ostanut lipun väärään laivaan ja oli nyt eri laivassa kun kaverit. Kaiken lisäksi Frank oli ostanut lipun Viking Grace laivaan, missä ei saa juoda tax free juotavia. Laivassa saa ainoastaan juoda kalliita baarista ostettuja juomia. Laivalla oli tietysti reppu tarkastus ja Frank menetti kaikki viinansa, mitkä oli ottanut reppuun mukaan. Lipustakin hän meni maksamaan 70 euroa. Yleensä liput maksavat korkeintaan 10-15 euroa per naama. Voi Frankki raukkaa. Hahahahahah. En voi ymmärtää, miten kenellekään voi tapahtua noin. Onneksi Frank on sosiaalinen ihminen ja oli nopeasti löytänyt jonkun miesporukan, joiden kanssa hän hengasi. Nauroin sikanaurua koko viikonlopun. Voi Frank olet hauska! Muahahaha.

Jostain kumman syystä Afrikassa minulla soi jatkuvasti suomalaiset joululaulut päässä. Nyt lähiaikoina minulla on alkanut soida lastenlaulut päässä. Frank on tykännyt, kun iltaisin ennen nukkumaanmenoa hoilotan hämähämähäkkiä tai jänis istui maassa. Heh. Onneksi eilen pääsin nukuttamaan lapsia ja sain hyödyntää tätä lastenlaulu-inspiraatiotani todenteolla. 

Tänään loppui terveyskeskusharjoittelu. Terveyskeskusharjoittelun myötä on noussut paljon uusia ajatuksia siitä, mitä tulevaisuudeltani haluan. Ammatinvalinta ja tulevaisuudensuunnittelu on ollut minulle aina haastavaa. En tiedä vieläkään mikä minusta tulee isona. Edelleen valmistumisen jälkeen haluan lähteä kehitysmaihin tai sota-alueelle avustustyöhön. Seksologin opinnot kiehtovat minua myös, mutta työllistyminen ei taida olla kovin hyvä. Tällä hetkellä olen erittäin motivoitunut hakemaan lääketieteelliseen opiskelemaan. 

Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille!

Lapsen suusta kuulee totuuden!

Minun työni on ihan parasta! Vaikka saisin tehdä jo oman alan töitä, haluan mieluummin hoitaa lapsia. On ihanaa olla antamassa lapsille mukavia muistoja heidän lapsuudestaan!

Kesken ruokailun:

2v: "Mä meen tonne sängylle makaamaan."
Venla: "Miks? Sullahan on vielä ruokakin ihan kesken."
2v: "Että mun sormi parantuu."
Venla: "Mikä sun sormeen tuli?"
2v: "Sähköisku."

4v: "Kuka tulee hakemaan päiväkodintädin päiväkodista?"

4v: "Käytätkö sä meikkiä?"
Venla: "Kyllä mä käytän vähän meikkiä."
4v: "Mun äitin ei tarvii käyttää meikkiä kun sillä on niin keltaset hampaat."

Yksi-vuotias leikkimässä pikkuisten leikkieläinten kanssa, kunnes otti linnun käteen:
1v: "Vittu."
Venla: "Onko se lintu?"
1v: "Vittu."
Venla: "Lintu."
1v: "Vittu."
Venla: "Hienosti sanottu. Lintu."

4v: "Hyi haisee. Multa pääsi puuppa. Se on kivaa."

3v: "Mulla on vielä pieni pippeli. Isillä on nääääääääääin (näyttää käsillä) iso pippeli."

Nä on ihan parhaita ja piristää huonoimmankin päivän:
"Venla sä oot tosi kiva."
"Voitko sä olla mun toinen äiti?"
"Voitko tulla taas huomenna?"
"Oli tosi kiva kun sä olit tänään meidän kanssa."

Ravintolassa syömässä. Kaksi-vuotias huomaa lautasellaan kärpäsen:
2v: "MUN LAUTASELLA ON KAAPANEN! NAPATKAA SE KAAPANEN! NAPPAA KAAPANEN!"

3v: "Ootko sä hoidossa vai koulussa?"

Kaksivuotias piirsi tussilla 5kk pikkusiskonsa otsaan kauniisti sanottuna naisen sukupuolielimen. Siinä olikin pesemistä ja äidille selittämistä.

Pahimpia tapauksia ovat ne, kun lapsella on joku todella harvinainen nimi eikä nimestä päätellen ole hajuakaan onko lapsi tyttö vai poika. Joskus lasten ulkonäöstäkään ei vaan varmaksi pysty sanomaan onko kyseessä poika vai tyttö. Minulle on muutaman kerran käynyt niin, että olen mielestäni ollut täysin varma lapsen sukupuolesta, mutta muutaman tunnin leikkisession jälkeen vaippaa menossa vaihtamaan leukani on loksahtanut auki ja minut on täyttänyt suuri hämmennys. Sehän onkin POIKA/TYTTÖ! Siis eri sukupuolen edustaja, mitä olin kuvitellut. Siinä vaiheessa kyllä hymyilyttää. Onneksi pienet taaperot eivät ole niin välittäneet kauhistuneesta ilmeestäni. Huvittuneiden ilmeiden välttämiseksi olen oppinut, että aina kun kurkkaan ensimmäistä kertaa lapsen vaippaan pitää olla varautunut lapsen sukupuolen vaihdokseen.

Vauvakuumeilua

Vauvakuumeeni alkoi vuonna 2009, kun olin yhdysvalloissa vaihto-oppilaana. Tänä aikana monet lukiolaiset tytöt tulivat raskaaksi. Vauvoja sateli joka puolelta. Sain pitää vauvoja sylissä. Ne olivat niin pikkuisia ja suloisia. Vuoden 2010 kesällä menin vapaaehtoistyöhön Ugandaan orpokotiin. Orpokodissa oli kymmeniä ihan vastasyntyneitä hylättyjä vauvoja ja kymmeniä juuri kävelemään oppineita taaperoita. Olin osa-aikaisesti töissä myös toisessa orpokodissa, jossa oli vanhempia lapsia. Lapset kaipasivat läheisyyttä. Eihän orpokodin työntekijöillä ollut mitään mahdollisuutta ottaa kaikkia lapsia samaan aikaan syliin. Sylipaikka oli aina varattu. Enimmillään minulla saattoi olla kaksi taaperoa sylissäni, yksi sylivauva tuhisemassa käsivarrellani ja kaksi leikki-ikäistä lasta molemmilla puolilla istumassa kylkiäni vasten. Nykyään tuntuu hassulta, jos olen menossa hoitamaan taapero- tai vauvakaksosia ja minulta kysytään, että pärjäänkö varmasti yksin heidän kanssaan.

Olen hoitanut lapsia pitkään ja hoidan edelleen. Vauvakuume pysyy edes jollain konstein hallussa, kun pääsee hoitamaan lapsia. Rakastan myös lukea vauvablogeja. Lempi perheblogejani ovat mutsis on, but im a human not a sandwich sekä korinna.

Monet vain nauravat tai luulevat vauvakuumeeni olevan vitsi. Tosiasiassa se on yksi tällä hetkellä minua piinaavimmista asioista. Omaa vauvaa ei valitettavasti voi vain ostaa tai ostaa ja palauttaa. Minun elämäntilanteeseeni ei tällä hetkellä järkevästi ajateltuna lapsi sovi. En ole vakituisessa parisuhteessa, minulla on koulu kesken ja kaipaan vielä jännityksen täyttämiä seikkailuita ympäri maailman.

Synnytyspelko minulta on lähtenyt kokonaan pois. Vielä puoli vuotta sitten mieleni oli täynnä ristiriitaisia ajatuksia siitä, miten ikinä uskaltaisin synnyttää. Helmikuussa Keniaan lähdettyäni ja synnytyssalin elämää todistettuani voin sanoa, että meillä on Suomessa asiat aivan helvetin hyvin synnyttämisen suhteen. Afrikassa äidit eivät saaneet mitään kivunlievitystä. Suomessa tarjolla on kivunlievitysmenetelmiä pilvin pimein. On epiduraalia, spinaalipuudutusta, aquarakkuloita, ilokaasua ja kaikenmaailman tippaskonsteja.

Afrikassa saatettiin vain nauraa synnyttävän kivuille. Synnyttäjän ainut toivo oli Jumala. Jumalaa sai rukoilla. Ponnistusvaiheessa olevaa naista saatettiin läpsiä poskille, vetää tukasta ja haukkua maan rakoon, jos tämä ei saanut työnnettyä vauvaa tarpeeksi nopeasti tähän maailmaan. Koskaan ei kehuttu tai kannustettu. Niinkin pieni teko kuin kannustaminen voi olla monelle todella tärkeä asia. Injektiota annettaessa ei sanottu mitään. Neula vain työnnettiin lihakseen sanaakaan sanomatta. Vauvan synnyttyä laitettiin se huiviin käärittynä aivan eri paikkaan missä äiti oli. Vauvan laittaminen äidin syliin auttaisi myös kivunlievityksessä. Vauvan kuoltua äitiä ei lohdutettu. Äiti jätettiin vain omilleen.

Minulla ei kuitenkaan omakohtaista kokemusta synnyttämisestä ole, vaikka kätilön roolissa Afrikassa pääsin toimimaan ja synnytyskertomuksia olen ahkerasti lukenut sekä synnytysohjelmia televisiosta katsonut. Afrikkalaisen rääkkäyksen jälkeen olen tajunnut, että synnyttäminen Suomessa on kuin majoittuminen Johnny Deppin tai Channing Tatumin sängyssä.

Minulla on kokemusta niin vastasyntyneen nyytin hoidosta kuin yhden sanan (vittu) taituri teineistäkin. Lasten kanssa on vaan niin helppo olla. Vauvakuumeeni saattaa hetkellisesti laantua, jos esimerkiksi hoidan monta päivää putkeen koliikkivauvaa tai jos olen yötä lasten kotona ja nukuttamisessa menee hurjan kauan. Tällaisten työpäivien jälkeen olen helpottunut, että saan vain lötsähtää omaan sänkyyni, eikä tarvitse stressata siitä, milloin Ville-Petteri tai Ulla-Maija taas herää.

Olen aina halunnut tulla nuorena äidiksi sen takia, että ymmärtäisin lapsiani paremmin. Mitä vanhempana lapset saa, sitä enemmän vanhemmilla ja lapsilla on ikäeroa. Teini-ikäistä on hyvin vaikea ymmärtää, jos oman teini-iän on elänyt kivikaudella. Ymmärryksen kautta osaa asettaa realistiset rajat lapselle. Esimerkiksi seksikäyttäytyminen ja seksuaalisuuteen liittyvät arvot ovat muuttuneet suuresti kahdenkymmenen vuoden aikana. Tämän hetken nuorisolla on ollut keskimäärin paljon enemmän seksikumppaneita kuin heidän vanhemmillaan. Parisuhdetta ei muodosteta enää niin nopeasti, vaan aluksi on vain "juttua". Monesti parisuhteet alkavat myös yhden illan jutulla. Ennen vanhaan tutustumista seurasi seksi, kun nykyään seksiä seuraa tutustuminen.

Vauvakuume aiheuttaa minulle tunteen, että jotain tärkeää elämästäni puuttuu. Ihmettelen vain miksi minulle on tullut vauvakuume näin aikaisin, vaikka kenelläkään ystävistäni ei tunnu vauvakuumetta koskaan vielä olleen. Lets get started on the baby making!

Kaikki kuvat ovat otettu Ugandan reissultani.