Minun työpäiväni Australiassa

Työpäiväni alkaa kahdeksalta aamulla, jolloin herään ja menen syömään aamupalaa. Tyttö on yleensä silloin jo hereillä ja syömässä omaa aamupalaansa (lue: heittämässä ruokaa lattialle). Äidin lähdettyä töihin katsomme tunnin piirrettyjä samalla, kun tyttö juo tuttipullosta maitoa. Maito maistuu hänelle hyvin!

Yhdeksän jälkeen lähdemme ulkokerhoon tai jonnekin muualle sosialisoimaan tai seikkailemaan. Olemme käyneet mm. vesipuistossa, nähtävyyksissä, rannalla, leikkipuistoissa, puistoissa tai ystävieni luona. Olen tutustunut muutamaan paikalliseen lastenhoitajaan, joiden kanssa välillä pidämme yhteisiä leikkihetkiä lastemme kanssa ulkona. Yleensä minulla on auto käytössä, joten voimme lähteä pidemmänkin matkan päähän. Tykkään myös käydä juoksemassa työpäivieni aikana. Perheellä on lenkkeilyyn tarkoitetut vaunut ja koira pystyykin vetämään vaunuja suhteellisen hyvin, joten minä pystyn keskittymään pelkkään juoksemiseen. Välillä on myös kiva mennä rannalle ja päästää koirat vapaaksi. He tykkäävät uida meressä.

Kotiin palaamme, kun näyttää, että tyttö alkaa väsyä. Yleensä se on yhdentoista ja kahdentoista välillä. Annan tytölle vielä tuttipullosta maitoa ennen, kun hän menee omaan sänkyynsä päiväunille. Tyttö nukkuu yleensä kolme tuntia, jonka aikana minä teen milloin mitäkin. Välillä menen ulos ottamaan aurinkoa ja uimaan. Toisinaan taas otan itseäni niskasta kiinni ja menen kirjoittamaan opinnäytetyötä. Joskus saatan vain lötsähtää sohvalle ja ottaa pienet päiväunet minun karvaisen prinssini kanssa.

Tyttö herää yleensä kahden ja kolmen välillä, jolloin syömme yhdessä lounaan. Yleensä puolet tytön lounaasta päätyy lattialle, jolloin alkaakin kunnon siivousurakka. Ruokailuun menee noin puoli tuntia, jonka jälkeen menemme yleensä omaan uima-altaaseen uimaan. Työpäivän ollessa pidempi, saatamme lähteä rannalle tai jonnekin julkiselle uima-altaalle uimaan. Kerran viikossa käymme viereisessä kaupassa tekemässä viikon ruokaostokset. Ruokaa tulee ostettua niin paljon, että otamme ostoskärryt aina kotiin asti mukaan. Australiassa kulkee kerran viikossa "ostoskärry-auto", joka noukkii ostoskärryt ihmisten pihoilta takaisin kauppaan.

Työpäivieni pituudet vaihtelevat päivittäin. Molemmilla työnantajillani vaihtelevat päivien pituudet, joten pyrimme kaikki olemaan joustavia keskenämme. Joskus työpäiväni saattaa loppua jo kolmelta, toisinaan taas kuudelta. Työtunteja viikossa kertyy kuitenkin yleensä noin 40. Tytön isä on töissä armeijassa pomona, joten hän pystyy vaikuttamaan paljon työpäiviinsä. Olenkin aina saanut toivomani muutokset työtunteihini, jos olen jotain halunnut.

Työpäivieni jälkeen lähden yleensä jonkun kaverin luokse tai menen keskustaan hengaamaan. Viime viikot olen kuitenkin ollut lähinnä pelkästään Aaronin kanssa. Työnantajani tykkäävät kokata, joten ruoka tulee yleensä suoraan pöytään. Olen tarjoutunut laittamaan vuorostani ruokaa, mutta he aina tykkäävät itse kokata. Eivät vissiin luota minun kokkaustaitoihini hahah. Välillä iltaisin ollessani kotona olen tarjoutunut kylvettämään tytön ja antanut vanhemmille näin omaa aikaa. Minusta se on ihan reilua, kun työmääräni on kuitenkin äärimmäisen pieni.

Mä niin rakastan tota pikkuista palleroa! En edes pysty kuvittelemaan, miten suurta rakkaus on omaa lastaan kohtaan, kun hoitolastaankin pystyy jo rakastamaan ihan ylipaljon. 

Töitä seksikaupasta

Viikko sitten viikonloppuna tapasin yhden mimmin trance-festareilla, jonka kanssa meninkin samoille jatkoille. Jossain vaiheessa aloimme puhua tulevaisuudensuunnitelmistamme ja kerroin olevani kahden vaiheilla mitä haluan tulevaisuudessa opiskella. Seksologia ja parisuhdeterapia kiinnostavat tällä hetkellä kaikkein eniten. Seuraavaksi tyttö olikin ihan innoissaan kiinnostuksestani seksologiaan ja alkoi kertoa omasta uudesta bisneksestään. Hän on perustanut Darwiniin seksikaupan ja kaipasi sinne uutta keikkatyöntekijää. Minä tietysti suostuin tähän heti. Jollain tavalla kuulostaa hassulta, että sairaanhoitaja/lastenhoitaja tekee oman työn lisäksi osa-aikatyötä seksikaupassa. Minusta tämä on kuitenkin vain ja ainoastaan hieno tilaisuus päästä tutustumaan seksin saloihin toisesta näkökulmasta. Sitä paitsi seksikaupan perustaja on itse ammatiltaan lukion terveystiedon ja liikunnan opettaja. Minusta ihmistä ei voi tuomita sen perusteella, että hän on töissä seksikaupassa. Seksologia on kuitenkin laaja tieteenala, joka käsittelee seksuaalisuutta sen kaikissa ilmenemismuodoissa. Tähän kuuluvat myös seksilelut. Uskonkin seksivälineiden asiantuntijuudesta olevan hyötyä mahdollista seksologin uraani ajatellen. Sitä paitsi mikä sen hauskempaa kuin seksivälineiden esittely ja seksistä puhuminen! Minua koulutetaan jatkuvasti ja olemme vasta käyneet alle puolet kaupan tuotteista läpi. Lupauduin myös seksikaupan avajaisiin malliksi. En todellakaan ole mikään mallivartaloinen, mutta he etsivätkin juuri "normaali"-vartaloista, eivätkä mitään silikonirintatäydellisethuuletjaperse-neitoa. Suostuin mukaan muutamiin kuviin, mutta siinä kohtaa minun oli pakko sanoa ei, kun pyydettiin lupaa laittaa kuvat pohjois-Australian illan uutisiin.  En kuitenkaan halua alkaa mainostaa pärstääni uutisissa. Tavallisia alusvaatekuvia kuvat kuitenkin vain olivat, mutta konteksti nyt sattumoisin on vähän eri kuin joku anttilan alusvaatemallisto. Tällä hetkellä olen yhä varmempi siitä, että tulevaisuudessa haluan tehdä työtä, jossa voin auttaa pariskuntia seksiasioissa. Tämä on ehdottomasti minun juttuni. Jokainen ansaitsee hyvän seksielämän!

Kesätöihin Englantiin, Australiaan vai Yhdysvaltoihin?

Olen jo muutaman kuukauden ajan haaveillut ulkomaille kesätöihin lähtemisestä. Kaipaan kovasti ulkomaille ja haaveilen uusista seikkailuista. Osittain ajatus kesätöistä ulkomailla lähti liikkeelle myös siitä, kun suhteemme luisui kovaa kyytiä alamäkeen. Jollain tavalla haluan paeta mahdollisia sydänsuruja. Vaikka suru pitääkin hyväksyä ja käsitellä, koen särkyneen sydämen parantuvan nopeammin maisemaa vaihtaessa. Tällä hetkellä suhde tuntuu olevan taas radallaan, mutta pidempi välimatka auttaa molempia selvittämään tunteitaan ja ajatuksiaan. Näin kävi Kenian matkallakin.

Olen etsinyt kesätöitä Englannista, Australiasta ja Yhdysvalloista. Englannissa olisi tarjolla monia sairaanhoitajan työpaikkoja, mutta siellä pitää olla valmistumispaperit kourassa töitä hakiessa. Suomessa kun voin jo tehdä sairaanhoitajan töitä, vaikka valmistumispaperit saankin vasta lähempänä joulua. Lähihoitajan töitä saisin tehdä Englannissa, mutta valitettavasti lähihoitajan työ ei kiinnosta minua lainkaan. Suurin osa vanhuksista on todella ihania, mutta itse työ on liian tylsää minun makuuni. Kaipaan haasteita ja toimintaa.

Lastenhoitajille olen myös löytänyt ihan kivasti avoimia työpaikkoja. Olen hoitanut lapsia useita vuosia ja ollut uskomattoman haastavissa tilanteissa, että lastenhoitotaitoni tuskin enää tästä kehittyvät. Haasteita ei siis varmasti tässäkään työssä tulisi vastaan, mutta nautin lasten kanssa vietetystä ajasta ja lasten kanssa touhutessa aika juoksee ihan uskomattoman nopeasti. Sitä paitsi lastenhoitoa kokopäivätyönä kolme kuukautta putkeen on varmasti hyväksi vauvakuumeelleni hahah!  Yksi perhe haki vastasyntyneille kolmosilleen lastenhoitajaa. Tässä työssä näkisin haastetta, mutta palkka oli turhan pieni työmäärään nähden. Kolmen vastasyntyneen vauvan kanssa olisi kädet jatkuvasti täynnä. Nimimerkillä kokemusta on Ugandan orpokodista.

Aluksi mietin au pairiksi lähtemistä, mutta au pairit eivät saa kuin taskurahaa. Lähdin siis etsimään töitä ihan lastenhoitajan nimikkeellä ja näitä työpaikkoja löytyikin jonkin verran. Minähän en ole koulutettu lastenhoitaja, mutta minulla on niin paljon lastenhoitotyökokemusta, että ennemmin palkkaisin itseni kuin jonkun vastavalmistuneen lastenhoitajan ilman minkäänlaista lastenhoitajan työkokemusta. Kuuluuhan sairaanhoitajan ammattiin myös kasvatustieteen ja lastenhoitotyön opintoja, joten eiköhän sairaanhoitajan koulutuksella voisi lastenhoitohommia myös tehdä. Ainakin minulle on näytetty vihreää valoa, vaikka en olekaan koulutettu "nanny". Työnantajat ovat arvostaneet sairaanhoitajakoulutustani paljon ja ovatkin ihmetelleet miksi haluan tehdä ylikoulutettuna lastenhoitajan töitä. Lasten kanssa vaan on ihan parasta!

Minulla on ollut skypen välityksellä muutama työhaastattelu Englantiin ja Australiaan. Olen kahdesta eri paikasta saanut työtarjouksen ja minut oltaisiin hyväksymässä kesäksi töihin. Minä en tosin vielä ole päättänyt minkä paikan otan vastaan tai otanko edes mitään paikkaa vastaan. Olisi nimittäin hyvä tehdä jo itse sairaanhoitajan töitä, josta saa arvokasta työkokemusta tulevaisuutta varten. Sairaanhoitajan töitä ennen valmistumista saan tehdä ainoastaan Suomessa. Myös palkka vaikuttaa osittain valintaani. Lastenhoitotyössä palkkaus on huonompi mitä saisin sairaanhoitajan kolmivuorotyöstä. Toisaalta mitä helvetin väliä niillä muutamilla satasilla on. Tärkeintä on, että nautin elämästä. Rakastan matkustamista ja uusiin kulttuureihin tutustumista. Jos nyt sen verran saan palkkaa, että saan paikan päällä tyydytettyä perustarpeeni, olen enemmän kuin tyytyväinen.

Olisin halunnut kaikkein eniten Yhdysvaltoihin töihin, mutta sieltä ei ole vielä vastattu työhakemukseeni. Hain töitä Floridasta ja Illinoiksesta. Floridaan tietysti haluaisin kaikista eniten, koska siellä asuu vaihto-oppilasvuoteni aikaisia ystäviä. Olisi mahtava nähdä näitä kavereita pitkästä aikaa! Iso-Britannia kuuluu myös minun kesätyömaa-vaihtoehtoihin. Se on sopivan lähellä, joten lentolippujen hinnoista ei tarvitse huolestua eikä viisumia sinne suomalaisena tarvita. Australiassa en ole koskaan ollut ja sinnekin olisi tietysti kiva joskus päästä, mutta siellä on talvi juuri touko-elokuussa. Toki talvi on suhteellinen käsite. Olinhan aikoinaan Ugandassakin talvella ja lämpötila vaelsi kolmenkymmenen asteen molemmin puolin. En myöskään tiedä miten tulisin pärjäämään hämähäkkifobiani tai ylikuumien aussimiesten kanssa. Samaan aikaan paskat housussa, kun kuola valuu suupielistä.

Eniten minua mietityttää tässä koko ulkomaille lähtemisessä se, miten pärjäisin yli kolme kuukautta ilman Frankkia. Vuosi sitten Keniasta tullessani vannoin, että en enää koskaan halua olla näin pitkään erossa Frankista. Koskaan ei saa vannoa, sillä ollaan taas erossa melkein kaksi kuukautta työharjoitteluni takia. Onneksi Turusta on lyhyt matka Tampereelle. Sen sijaan jostain Australiasta ei ihan noin vaan tulla käymään viikonloppureissulla Suomessa. Kesätyöpaikkaa miettiessäni mieleeni palautuu väkisinkin Kenian matkan Frankin ikävöinti. Onneksi minulla oli aivan mahtavia ystäviä mukana reissussa ja heidän tuen kautta selvisin reissusta ilman sen suurempia ikävässä märehtimisiä. Nyt olisin kuitenkin lähdössä aivan yksin reissuun. Tietysti paikan päällä tutustuu uusiin ihmisiin ja saa uusia ystäviä, mutta tuntuu silti haikealta jättää oma rakkaus pakkaus Suomeen ja lähteä itse tuhansien kilometrien päähän yli kolmeksi kuukaudeksi. Päätöksiäkin pitäisi pikkuhiljaa tehdä. Jokatapauksessa odotan kesää innolla päädyinpä sitten jäämään Suomeen tai lähtemään ulkomaille!

Onko muita, jotka ovat ajatelleet lähteä ulkomaille kesätöihin? Entä sellaisia, jotka eivät pysty lähtemään kumppaninsa ikävöinnin takia?

Sairaanhoitajaksi vai lääkäriksi? -Omaa polkua etsimässä

Sairaanhoitajaksi vai lääkäriksi? -Siinä kysymys, johon en ole useiden vuosien mietinnän jälkeen vieläkään saanut vastausta. Olen yläkoulusta asti ollut aivan hukassa, mikä minusta tulee isona. Ammatinvalinta on ollut minulle hyvin haastavaa. Edelleenkään en tiedä, mikä minusta tulee isona. Onneksi sairaanhoitajan opinnot ovat jo kovaa vauhtia lähestymässä loppuaan. Sairaanhoitajan koulutuksessa on se hyvä puoli, että koulutus on lyhyempi kuin lääkärin koulutus ja pääsisin jo nuorena sota-alueelle tai pakolaisleirille töihin. Jos opiskelisin lääkäriksi, en välttämättä koskaan päätyisi kehitysapuun ulkomaille. Lääkäriksi valmistuttua on jo vanhempi ja alkaa suunnitella perheen lisäystä. Työkokemustakin pitäisi saada.

Jokapuolelta kuulee, kuinka sairaanhoitajat vihaavat työtään. Sairaanhoitajat ovat alipalkattuja. Sairaanhoitajat ovat kunnon bitchejä, jotka eivät osaa muuta kuin haukkua toisiaan ja puhua paskaa toisten selän takana niin paljon kuin sielu sietää. Sairaanhoitajat katsovat potilaita alaspäin ja hoitajan vastaanotolle tullessa vastaukseksi saa vain nyrpeän katseen ja "Ota panadolia". Naisvaltainen ala ja sen huomaa. Ala, jossa työpaikkakiusaamista on eniten. Henkisesti ja fyysisesti raskas ala, josta ammatinvaihtoja tapahtuu usein. Kaiken tämän olin kuullut ja nähnyt ennen kuin lähdin opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Miten ihmeessä innostusta vielä riitti tällaisen kuuleman ja näkemän jälkeen? 

Possun dissektiota yhdysvalloissa vaihto-oppilasvuonna.

Sairaanhoitajan ammatti avaa monia ovia. Jatkokoulutusmahdollisuuksia on paljon. Ulkomaille on helppo lähteä sairaanhoitajan paperit kourassa. Sairaanhoitajat työllistyvät useisiin erilaisiin työtehtäviin. Sairaanhoitajana voi olla töissä sairaalassa monilla eri osastoilla, leikkaussalissa, vanhainkodissa, vuodeosastoilla, teho-osastolla, ensiavussa, kotihoidossa, psykiatrisessa sairaalassa, päihdeklinikoilla, työterveyshuollossa, poliklinikalla, lastenkodissa, vankilassa, koulussa, puolustusvoimissa, laboratoriossa tai erilaisissa yksityisissä firmoissa kuten lääkefirmoissa. Vaihtoehtoja ja valinnanvaraa on paljon. Sosiaali- ja terveysalalla työllistyy yleensä hyvin. Suomalainen sairaanhoitajakoulutus on myös arvostettu muualla maailmalla.

Vaikka sairaanhoitajan työ on vastuullista, en koe sen olevan tarpeeksi haasteellista. Kaipaan haasteita ja toimintaa. Tylsistyn asioihin liian helposti. Ihmisten auttaminen on ollut minulle aina tärkeää. Kaipaan myös liikkumista ja toimintaa. Ambulanssityö voisi sopia minulle, mutta toisaalta Suomessa suuri osa ensihoitajien työkeikoista on vain potilaiden siirtoa paikasta A paikkaan B. Se vasta tylsää olisikin! Afrikassa sairaanhoitajan työ oli juuri sitä mitä työstäni kaipaan! Vaikka aivosoluni yleensä käyvät hitaalla, pidin nopeatempoisesta työstä. Tehopotilaita, akuuttihoitoa, elvytystä, haasteita, adrenaliinia, vastuuta, nopeaa toimintaa jne. Haasteita ja improvisointia oli päivittäin. Esimerkiksi miten tehdä dreeni? Vastaus: Leikataan tippaletkusta letku ja laitetaan kumihanska päähän, johon eritteet valuvat.

Kun ihmisen anatomia ja fysiologia alkoi yläkoulussa, olin täysin varma, että haluaisin ammattiin, jossa voisi tutkia ihmisen rakennetta ja toimintaa vielä syvällisemmin. Koska suvussani oli lääkäreitä, uskoin, että jatkaisin perinnettä ja vielä minustakin tulisi jonain päivänä lääkäri. Lukion aikana päätökseni ammatin suhteen vaihtelivat lähes viikoittain. Saatoin olla muutaman viikon täysin varma, että haluan lääkäriksi, kunnes seuraavalla viikolla päätinkin haluavani kätilöksi. Mieleni muuttui jatkuvasti. Kaiken kaikkiaan pohtimiani ammatteja olivat kätilö, opettaja, sihteeri, sairaanhoitaja, ensihoitaja, psykologi, toimintaterapeutti, lääkäri sekä fysioterapeutti. Päätöksen tekoa vaikeutti vielä se, että poikaystäväni asui Yhdysvalloissa ja toiseksi se, että olin jo täysin kyllästynyt asumaan Suomessa. Ulkomaat olivat jo kauan aikaa sitten vieneet sydämeni.

Päätöksenteko aika tuli. Hain opiskelemaan Tampereelle sairaanhoitajaksi. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että olisin muuttanut asumaan Yhdysvaltoihin poikaystäväni luokse ja mennyt yliopistoon opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Opinnot ulkomailla olisivat tulleet hyvin kalliiksi ja vierastin ajatusta lainan ottamisesta. Meidän lopullinen suunnitelma oli, että minä opiskelen Suomessa sairaanhoitajaksi ja poikaystäväni muuttaa opintojeni ajaksi Suomeen. Valmistuttuani muutamme yhdessä Yhdysvaltoihin. Sairaanhoitajan ammattiin päädyin, sillä koulutus kestäisi vain 3.5 vuotta ja pääsisin nopeasti muuttamaan ulkomaille. Mitäs sitten kävikään... Muutaman vuoden pituinen suhde poikaystäväni kanssa ajautui karille. Minä jäin Suomeen ja poikaystäväni muutti takaisin Yhdysvaltoihin.

Vaikka eromme oli lopullinen, olin edelleen sitä mieltä, että valmistuttuani sairaanhoitajaksi muutan ulkomaille töihin. En olisi voinut kuvitellakaan tekeväni töitä sairaanhoitajana Suomessa. Suomessa sairaanhoitajia ei arvosteta ja vastuuseen nähden heillä on aivan olematon palkka. Esimerkiksi yhdysvalloissa anestesiasairaanhoitaja tienaa noin 8500 euroa kuukaudessa. Suomessa kolmivuorotyötä tekevä sairaanhoitaja voi saada juuri ja juuri 3000 euroa kuukaudessa. Lääkärin töitä siirtyy jatkuvasti yhä enemmän sairaanhoitajille. Esimerkiksi nykyään sairaanhoitajat saavat määrätä rajattuja lääkkeitä lisäkurssin käytyään. Vaikka lääkärien töitä siirretään sairaanhoitajille, hoitajien palkat pysyvät samana. Lääkäreitä ei aina edes tarvita diagnosoimaan sairauksia. Terveyskeskuksessa riitti, että sairaanhoitaja katsoi otoskoopilla korvat ja kertoi lääkärille tällä olevan korvatulehdus. Lääkäri määräsi e-reseptillä antibiootit, eikä nähnyt koko potilasta. 

Afrikassa miesten kirurgisella osastolla.

Tällä hetkellä elän avoimessa parisuhteessa, mutta minulla on tunne, että tämä voisi olla "se oikea". Ammatinvalinnan suhteen se pistää pään taas aivan sekaisin. Poikaystävä Suomessa, mutta haluamani työpaikka ulkomailla. Se ei tulisi toimimaan. Jos kolme vuotta sitten olisin tiennyt, että löydän poikaystävän Suomesta, en olisi harkinnutkaan sairaanhoitajaksi opiskelua. Sairaanhoitajaksi lähdin opiskelemaan sillä perusteella, että valmistumisen jälkeen olisi helppo lähteä ulkomaille töihin. En ole varautunut siihen, että tekisin sairaanhoitajan töitä Suomessa. Välillä tuntuu siltä, että haluan lopettaa opinnot kesken ja keskittyä lukemaan lääketieteellisen pääsykokeisiin. Toisaalta hieman yli vuosi valmistumiseen ei kuulosta pitkältä ajalta. Olisi tyhmää jättää opinnot kesken tässä vaiheessa. Eikä sitä koskaan tiedä, vaikka avoin suhde ei koskaan seurusteluksi muuttuisikaan. Silloin hakeutuisin ulkomaille töihin ja olisin enemmän kuin tyytyväinen sairaanhoitajan ammattiin.

Toinen puoli sydämestäni kaipaa ulkomaille tekemään sairaanhoitajan töitä ja toinen puoli taas haluaa jäädä Suomeen mahdollisesti tulevan poikaystäväni luokse. Molempia en voi saada. Sairaanhoitajaksi valmistuttua on tietysti mahdollista jatkaa opintoja yliopistossa maisteritason koulutuksissa tai käydä erillisiä kursseja. Voisin esimerkiksi opiskella liikuntalääketiedettä, psykoterapiaa tai kauan haaveilemaani seksuaaliterapiaa. Näillä aloilla taas tulee vastaan työllistyminen. Lääkärinä saisi varmasti helpommin töitä kuin seksologina.

Sairaanhoitajan koulutuksesta on varmasti hyötyä lääketieteellisen opinnoissa. Sairaanhoitajan opintoihin kuuluu anatomian, fysiologian, farmakologian ja lääketieteen opintoja. Opintoihin sisältyy sairauksien oireiden, diagnostisten kriteerien ja hoitojen opettelemista. Lääketieteellisessä näihin syvennytään enemmän. Tulevathan potilaan kohtaaminen, hoidon tarpeen arviointi, kliiniset käden taidot ja potilaan tutkiminen sekä koko sairaalamaailma kirjausjärjestelmineen ja aseptiikkoineen koulutuksessa tutuiksi.

Afrikassa ruumiinavaukseen menossa.

Afrikassa leikkaussalissa anestesiapuolella.

Tällä hetkellä yritän vain elää tässä hetkessä. Aika näyttää, minne tieni vie. Uskon, että jokainen lopulta löytää oman paikkansa. Tie sinne voi olla mutkikas tai suora, mutta paikoilleen ei saa jäädä. Monet löytävät unelmiensa ammatin vain sattumalta. He ovat hakeutuneet jollekin alalle sen perusteella, että siellä oli täydennyshakupaikka tai ystävä haki myös sinne. Monille on myös käynyt niin, että ovat luulleet hakevansa siihen unelmiensa ammattiin, mutta puolessa välissä koulutusta huomanneet, että tämä ei olekaan heitä varten. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä. Niin kuin Keniassa on tapana sanoa ”Hakuna matata” eli ei huolen häivää. 

Onko muita, joille ammatinvalinta on tuottanut suuria vaikeuksia?
Tsemppiä kuitenkin kaikille oman polun etsijöille! I feel ya! 

Viikonloppukuulumiset ja kirppariasiaa

Ihana viikonloppu takanapäin, vaikka en mitään ihmeellistä tehnytkään. Perjantaina menin aikaisin nukkumaan raskaan harjoitteluviikon jälkeen. Olen terveyskeskuksessa kolme viikkoa harjoittelussa. Paljon on taas oppinut uutta. Potilaan ohjausta, hoidon tarpeen arviointia ja kliinisiä käden taitoja. Uusia asioita olen myös oppinut korvaushoitopotilaiden hoidosta. Edelleen mietityttää olisiko sittenkin pitänyt erikoistua psykiatriseen hoitotyön...

Lauantaina aamupäivällä minulla oli lapsenvahtikeikka. Loppupäivä meni siihen, kun kuvasin jokaisen vaatekappaleen ja laitoin yksi kerrallaan jokaisen vaatteen huuto.nettiin ja kirjoitin lyhyen kuvauksen. Se oli jotain niin turhauttavaa. Illalla menin Frankin luokse ja katsottiin leffa. Sunnuntaina aamulla luettiin molemmat tentteihin. Frank luki anatomiaa ja minä mikrobilääkkeistä. Iltapäivällä menin ystäväni kanssa vähän shoppailemaan ja kahvittelemaan keskustaan. Ihan kuin olisi ollut kevät. Ihanan lämmin ja aurinkoinen ilma. Tuntui, että kesä olisi vasta aluillaan. Kaupoilta ei tarttunut mukaan muuta kuin villapaita. Ihan hyvä vaan. Kämpän nurkassa röhnöttävät vaatteista täynnä olevat roskasäkit muistuttavat minua siitä, että ei kannata ostaa jatkuvasti vaatteita, sillä ne jäävät kuitenkin käyttämättä.

Minulla oli kolme viikkoa kirpparilla pöytä vuokrattuna. Vaatteita on muutaman vuoden aikana kertynyt aivan liikaa, vaikka en mikään kauneusintoilija tai shopaholisti olekaan. Yhden roskasäkillisen vein UFF:in keräykseen. Loput säkit yritin saada kirpputorilla myydyksi, mutta käteen jäi vielä kolmen viikon ajalta puolitoista roskasäkillistä vaatteita. Kolmesta viikosta sain 220 euroa käteen. Olen ihan tyytyväinen. Alussa laitoin hinnat tosi mataliksi. Loppua kohden vain nostin vaatteiden hintoja, koska tuntui, että myin ne liian halvalla. Näin jälkeenpäin ajateltuna en ymmärrä miksi nostin vaatteiden hintoja. Tärkeampää minulle oli päästä vaatteista eroon, vaikka olisinkin saanut ne myydyksi pilkkahinnalla.

Tämän viikon suunnitelmissa on työharjoittelua, treenejä, töitä ja viikonloppuna nokka kohti Turkua. Turussa näen pitkästä aikaa perhettä ja kavereita. Pitäisi myös mennä varaamaan tatuointiaika. Frank ilmoitti olevansa kipeä eikä pääse tänään minun luo yöksi. Kauhea ikävä jo nyt. On se rankkaa olla rakastunut ja riippuvainen toisesta. Love you Frankie. Nyt kuitenkin treenivaatteet päälle ja sheikkaamaan pyllyä reaggen merkeissä!

   

 Super kivaa viikkoa kaikille!

Lapsen suusta kuulee totuuden!

Minun työni on ihan parasta! Vaikka saisin tehdä jo oman alan töitä, haluan mieluummin hoitaa lapsia. On ihanaa olla antamassa lapsille mukavia muistoja heidän lapsuudestaan!

Kesken ruokailun:

2v: "Mä meen tonne sängylle makaamaan."
Venla: "Miks? Sullahan on vielä ruokakin ihan kesken."
2v: "Että mun sormi parantuu."
Venla: "Mikä sun sormeen tuli?"
2v: "Sähköisku."

4v: "Kuka tulee hakemaan päiväkodintädin päiväkodista?"

4v: "Käytätkö sä meikkiä?"
Venla: "Kyllä mä käytän vähän meikkiä."
4v: "Mun äitin ei tarvii käyttää meikkiä kun sillä on niin keltaset hampaat."

Yksi-vuotias leikkimässä pikkuisten leikkieläinten kanssa, kunnes otti linnun käteen:
1v: "Vittu."
Venla: "Onko se lintu?"
1v: "Vittu."
Venla: "Lintu."
1v: "Vittu."
Venla: "Hienosti sanottu. Lintu."

4v: "Hyi haisee. Multa pääsi puuppa. Se on kivaa."

3v: "Mulla on vielä pieni pippeli. Isillä on nääääääääääin (näyttää käsillä) iso pippeli."

Nä on ihan parhaita ja piristää huonoimmankin päivän:
"Venla sä oot tosi kiva."
"Voitko sä olla mun toinen äiti?"
"Voitko tulla taas huomenna?"
"Oli tosi kiva kun sä olit tänään meidän kanssa."

Ravintolassa syömässä. Kaksi-vuotias huomaa lautasellaan kärpäsen:
2v: "MUN LAUTASELLA ON KAAPANEN! NAPATKAA SE KAAPANEN! NAPPAA KAAPANEN!"

3v: "Ootko sä hoidossa vai koulussa?"

Kaksivuotias piirsi tussilla 5kk pikkusiskonsa otsaan kauniisti sanottuna naisen sukupuolielimen. Siinä olikin pesemistä ja äidille selittämistä.

Pahimpia tapauksia ovat ne, kun lapsella on joku todella harvinainen nimi eikä nimestä päätellen ole hajuakaan onko lapsi tyttö vai poika. Joskus lasten ulkonäöstäkään ei vaan varmaksi pysty sanomaan onko kyseessä poika vai tyttö. Minulle on muutaman kerran käynyt niin, että olen mielestäni ollut täysin varma lapsen sukupuolesta, mutta muutaman tunnin leikkisession jälkeen vaippaa menossa vaihtamaan leukani on loksahtanut auki ja minut on täyttänyt suuri hämmennys. Sehän onkin POIKA/TYTTÖ! Siis eri sukupuolen edustaja, mitä olin kuvitellut. Siinä vaiheessa kyllä hymyilyttää. Onneksi pienet taaperot eivät ole niin välittäneet kauhistuneesta ilmeestäni. Huvittuneiden ilmeiden välttämiseksi olen oppinut, että aina kun kurkkaan ensimmäistä kertaa lapsen vaippaan pitää olla varautunut lapsen sukupuolen vaihdokseen.

Vauvakuumeilua

Vauvakuumeeni alkoi vuonna 2009, kun olin yhdysvalloissa vaihto-oppilaana. Tänä aikana monet lukiolaiset tytöt tulivat raskaaksi. Vauvoja sateli joka puolelta. Sain pitää vauvoja sylissä. Ne olivat niin pikkuisia ja suloisia. Vuoden 2010 kesällä menin vapaaehtoistyöhön Ugandaan orpokotiin. Orpokodissa oli kymmeniä ihan vastasyntyneitä hylättyjä vauvoja ja kymmeniä juuri kävelemään oppineita taaperoita. Olin osa-aikaisesti töissä myös toisessa orpokodissa, jossa oli vanhempia lapsia. Lapset kaipasivat läheisyyttä. Eihän orpokodin työntekijöillä ollut mitään mahdollisuutta ottaa kaikkia lapsia samaan aikaan syliin. Sylipaikka oli aina varattu. Enimmillään minulla saattoi olla kaksi taaperoa sylissäni, yksi sylivauva tuhisemassa käsivarrellani ja kaksi leikki-ikäistä lasta molemmilla puolilla istumassa kylkiäni vasten. Nykyään tuntuu hassulta, jos olen menossa hoitamaan taapero- tai vauvakaksosia ja minulta kysytään, että pärjäänkö varmasti yksin heidän kanssaan.

Olen hoitanut lapsia pitkään ja hoidan edelleen. Vauvakuume pysyy edes jollain konstein hallussa, kun pääsee hoitamaan lapsia. Rakastan myös lukea vauvablogeja. Lempi perheblogejani ovat mutsis on, but im a human not a sandwich sekä korinna.

Monet vain nauravat tai luulevat vauvakuumeeni olevan vitsi. Tosiasiassa se on yksi tällä hetkellä minua piinaavimmista asioista. Omaa vauvaa ei valitettavasti voi vain ostaa tai ostaa ja palauttaa. Minun elämäntilanteeseeni ei tällä hetkellä järkevästi ajateltuna lapsi sovi. En ole vakituisessa parisuhteessa, minulla on koulu kesken ja kaipaan vielä jännityksen täyttämiä seikkailuita ympäri maailman.

Synnytyspelko minulta on lähtenyt kokonaan pois. Vielä puoli vuotta sitten mieleni oli täynnä ristiriitaisia ajatuksia siitä, miten ikinä uskaltaisin synnyttää. Helmikuussa Keniaan lähdettyäni ja synnytyssalin elämää todistettuani voin sanoa, että meillä on Suomessa asiat aivan helvetin hyvin synnyttämisen suhteen. Afrikassa äidit eivät saaneet mitään kivunlievitystä. Suomessa tarjolla on kivunlievitysmenetelmiä pilvin pimein. On epiduraalia, spinaalipuudutusta, aquarakkuloita, ilokaasua ja kaikenmaailman tippaskonsteja.

Afrikassa saatettiin vain nauraa synnyttävän kivuille. Synnyttäjän ainut toivo oli Jumala. Jumalaa sai rukoilla. Ponnistusvaiheessa olevaa naista saatettiin läpsiä poskille, vetää tukasta ja haukkua maan rakoon, jos tämä ei saanut työnnettyä vauvaa tarpeeksi nopeasti tähän maailmaan. Koskaan ei kehuttu tai kannustettu. Niinkin pieni teko kuin kannustaminen voi olla monelle todella tärkeä asia. Injektiota annettaessa ei sanottu mitään. Neula vain työnnettiin lihakseen sanaakaan sanomatta. Vauvan synnyttyä laitettiin se huiviin käärittynä aivan eri paikkaan missä äiti oli. Vauvan laittaminen äidin syliin auttaisi myös kivunlievityksessä. Vauvan kuoltua äitiä ei lohdutettu. Äiti jätettiin vain omilleen.

Minulla ei kuitenkaan omakohtaista kokemusta synnyttämisestä ole, vaikka kätilön roolissa Afrikassa pääsin toimimaan ja synnytyskertomuksia olen ahkerasti lukenut sekä synnytysohjelmia televisiosta katsonut. Afrikkalaisen rääkkäyksen jälkeen olen tajunnut, että synnyttäminen Suomessa on kuin majoittuminen Johnny Deppin tai Channing Tatumin sängyssä.

Minulla on kokemusta niin vastasyntyneen nyytin hoidosta kuin yhden sanan (vittu) taituri teineistäkin. Lasten kanssa on vaan niin helppo olla. Vauvakuumeeni saattaa hetkellisesti laantua, jos esimerkiksi hoidan monta päivää putkeen koliikkivauvaa tai jos olen yötä lasten kotona ja nukuttamisessa menee hurjan kauan. Tällaisten työpäivien jälkeen olen helpottunut, että saan vain lötsähtää omaan sänkyyni, eikä tarvitse stressata siitä, milloin Ville-Petteri tai Ulla-Maija taas herää.

Olen aina halunnut tulla nuorena äidiksi sen takia, että ymmärtäisin lapsiani paremmin. Mitä vanhempana lapset saa, sitä enemmän vanhemmilla ja lapsilla on ikäeroa. Teini-ikäistä on hyvin vaikea ymmärtää, jos oman teini-iän on elänyt kivikaudella. Ymmärryksen kautta osaa asettaa realistiset rajat lapselle. Esimerkiksi seksikäyttäytyminen ja seksuaalisuuteen liittyvät arvot ovat muuttuneet suuresti kahdenkymmenen vuoden aikana. Tämän hetken nuorisolla on ollut keskimäärin paljon enemmän seksikumppaneita kuin heidän vanhemmillaan. Parisuhdetta ei muodosteta enää niin nopeasti, vaan aluksi on vain "juttua". Monesti parisuhteet alkavat myös yhden illan jutulla. Ennen vanhaan tutustumista seurasi seksi, kun nykyään seksiä seuraa tutustuminen.

Vauvakuume aiheuttaa minulle tunteen, että jotain tärkeää elämästäni puuttuu. Ihmettelen vain miksi minulle on tullut vauvakuume näin aikaisin, vaikka kenelläkään ystävistäni ei tunnu vauvakuumetta koskaan vielä olleen. Lets get started on the baby making!

Kaikki kuvat ovat otettu Ugandan reissultani.