Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

WEMBULA

maanantai 15. syyskuuta 2014

Viikonloppukuulumiset ja kirppariasiaa

Ihana viikonloppu takanapäin, vaikka en mitään ihmeellistä tehnytkään. Perjantaina menin aikaisin nukkumaan raskaan harjoitteluviikon jälkeen. Olen terveyskeskuksessa kolme viikkoa harjoittelussa. Paljon on taas oppinut uutta. Potilaan ohjausta, hoidon tarpeen arviointia ja kliinisiä käden taitoja. Uusia asioita olen myös oppinut korvaushoitopotilaiden hoidosta. Edelleen mietityttää olisiko sittenkin pitänyt erikoistua psykiatriseen hoitotyön...

Lauantaina aamupäivällä minulla oli lapsenvahtikeikka. Loppupäivä meni siihen, kun kuvasin jokaisen vaatekappaleen ja laitoin yksi kerrallaan jokaisen vaatteen huuto.nettiin ja kirjoitin lyhyen kuvauksen. Se oli jotain niin turhauttavaa. Illalla menin Frankin luokse ja katsottiin leffa. Sunnuntaina aamulla luettiin molemmat tentteihin. Frank luki anatomiaa ja minä mikrobilääkkeistä. Iltapäivällä menin ystäväni kanssa vähän shoppailemaan ja kahvittelemaan keskustaan. Ihan kuin olisi ollut kevät. Ihanan lämmin ja aurinkoinen ilma. Tuntui, että kesä olisi vasta aluillaan. Kaupoilta ei tarttunut mukaan muuta kuin villapaita. Ihan hyvä vaan. Kämpän nurkassa röhnöttävät vaatteista täynnä olevat roskasäkit muistuttavat minua siitä, että ei kannata ostaa jatkuvasti vaatteita, sillä ne jäävät kuitenkin käyttämättä.



Minulla oli kolme viikkoa kirpparilla pöytä vuokrattuna. Vaatteita on muutaman vuoden aikana kertynyt aivan liikaa, vaikka en mikään kauneusintoilija tai shopaholisti olekaan. Yhden roskasäkillisen vein UFF:in keräykseen. Loput säkit yritin saada kirpputorilla myydyksi, mutta käteen jäi vielä kolmen viikon ajalta puolitoista roskasäkillistä vaatteita. Kolmesta viikosta sain 220 euroa käteen. Olen ihan tyytyväinen. Alussa laitoin hinnat tosi mataliksi. Loppua kohden vain nostin vaatteiden hintoja, koska tuntui, että myin ne liian halvalla. Näin jälkeenpäin ajateltuna en ymmärrä miksi nostin vaatteiden hintoja. Tärkeampää minulle oli päästä vaatteista eroon, vaikka olisinkin saanut ne myydyksi pilkkahinnalla.




Tämän viikon suunnitelmissa on työharjoittelua, treenejä, töitä ja viikonloppuna nokka kohti Turkua. Turussa näen pitkästä aikaa perhettä ja kavereita. Pitäisi myös mennä varaamaan tatuointiaika. Frank ilmoitti olevansa kipeä eikä pääse tänään minun luo yöksi. Kauhea ikävä jo nyt. On se rankkaa olla rakastunut ja riippuvainen toisesta. Love you Frankie. Nyt kuitenkin treenivaatteet päälle ja sheikkaamaan pyllyä reaggen merkeissä!
   
 Super kivaa viikkoa kaikille!

Tunnisteet: , , , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu