Neljä viikkoa ihan oikeaa sinkkuelämää

Neljä viikkoa harjoittelua tuli ja meni. Tuntuu, että en kauheasti ole mitään vapaa ajalla tehnyt muuta kuin nukkunut. Sen verran raskasta tuo opiskelijana oleminen leikkaussalissa on. Leikkaussali toimintaympäristönä on yllättävän haastava paikka niin lääkäri- kuin sairaanhoitajaopiskelijallekin. Jatkuvasti pitää olla hereillä eikä ajatukset saa karata muualle. Työ on nopeatempoista ja koko ajan pitäisi tietää missä mennään. Välillä hereillä pysyminen on tuottanut vaikeuksia, varsinkin jos on edellisenä iltana ollut iltavuorossa ja tullut heti seuraavana päivänä aamuvuoroon. Ei ole koskaan aikaisemmin ollut yhtä hidas olo kuin leikkaussalissa.

Ensimmäisen viikon kohokohta oli ehdottomasti TPS-Tappara matsi! En muista milloin viimeksi olisin Tepsin pelissä ollut. En niinkään välitä penkkiurheilusta, mutta jääkiekon seuraaminen livenä on aika kivaa varsinkin kun Tepsin vastassa oli Tampereelta tullut Tappara! Vaikka Tampereella nykyään asunkin, tulen silti aina olemaan Tepsin puolella!

Nyt olen takaisin Tampereella kahden viikon ansaitulla lomalla, jonka jälkeen harjoittelu Turussa taas jatkuu. Tosin ei näitä kahta väliviikkoa kyllä lomaksi voi laskea, sillä joka päivä on joko töitä tai koulua. Toisaalta ihanaa vaihtelua päästä taas hoitamaan lapsia! Välillä sitä miettii, että miksi ihmeessä edes opiskelen sairaanhoitajaksi, kun haluan mielummin hoitaa lapsia. Ehkä tämä on väliaikaista ja kestää vain siihen asti kunnes saan oman lapsen hahah.

Neljä viikkoa ilman Frankkia meni yllättävän hyvin. Tuntuihan ne ensimmäiset illat vähän tyhjiltä, kun joutui mennä yksin nukkumaan. Olimme kuitenkin nukkuneet lähes joka yön yhdessä siihen asti. Onneksi yksin nukkumiseen tottui nopeasti eikä sitä ikävää edes kerennyt ajattelemaan, kun oli niin väsynyt harjoittelupäivien jälkeen. Sitä paitsi emme edes olleet koko neljää viikkoa ilman toisiamme, sillä minä kävin Tampereella treeneissä ja esiintymässä. Nämä käynnit olivat alle vuorokauden pituisia, mutta kyllä siinä ajassa ehti pusutella ja halailla useamman päivän edestä. Jo muutamassa tehokkaassa tunnissa saa tankattua viikon hellyyttely-varastot täyteen!

Kyllähän sitä toisella paikkakunnalla katsoo baarissa miehiä ihan eri silmällä kuin sillä paikkakunnalla missä oma ydinkumppani asuu. Tampereella sitä välillä epäröi, että mitäs sitten, jos vahingossa nusasee jotain Frankin tuttua. Eikä minulla yleensä Tampereella edes ole minkäänlaista tarvetta toiselle miehelle. Onhan Frank kuitenkin paras kaikista tähän astisista! Parempaa etsiessä saa etsiä pitkään. Turun miestarjonta oli kyllä erittäin heikko verrattuna Tampereen apajiin. Kyllähän siellä sellaisia kiltin näköisiä miehiä löytyy, mutta valitettavasti kiltit naapurinpojat eivät aivan täysin lukeudu miesmakuuni. Onneksi edelleen on olemassa niitä vanhoja luottomiehiä hihii.

Tällä hetkellä tuntuu hyvältä olla takaisin Tampereella Frankin luona. Huomaa, että ikävä on ollut suuri. Toista voisi vain katsella kokoajan ja ihmetellä sitä tunneta, jonka toinen toisessa herättää. Jokainen kumppanin kehon osa tuntuu taas uudelta, mutta silti niin tutulta. Kaikki tuntuu jännittävältä ja uudella tavalla kiehtovalta. Toisen pienikin hipaisu tuntuu säkenöivänä koko kehossa. Toisen kosketus luo lämpöä, luottamusta ja turvallisuuden tunnetta. Onnellisuuden tunne syrjäyttää kaikki muut sen hetkiset ajatukset ja keskittyy vain siihen mitä juuri sillä hetkellä tuntee. Pystyy elämään hetkessä ja tuntee itsensä tärkeäksi ja välitetyksi. Toisen lähellä on niin hyvä olla. Rakastan sinua Frank.

Mukavaa huhtikuun alkua kaikille! Ehkä se kesäkin sieltä pikkuhiljaa saapuu!

Ikävä

Nyt on heipat sanottu ja tämä tyttö suuntaa katseensa kohti Turkua. Minulla alkaa maanantaina puolentoista kuukauden harjoittelu Turussa Tyksissä T-sairaalan leikkaussalissa. Alunperin olisin halunnut harjoitteluun Helsingin Meilahdensairaalan traumayksikön lekuriin, mutta paikka täyttyi lähes samantien sen avauduttua. Tämä Tyksin lekuri oli minulla toisena vaihtoehtona ja olen niin tyytyväinen päästessäni sinne harjoitteluun. Asun tämän ajan porukoideni luona, jossa pikkuiset piipertäjäveljenikin vielä asuvat. Hassua muuttaa kolmen vuoden yksinelon jälkeen porukoiden luokse asumaan. Pikkuveljet ovat ainakin tyytyväisiä, kun isosisko tulee (vähän) kiusaamaan hahah.

Ihanaa päästä pitkästä aikaa harjoitteluun. Kyllä se harjoittelu tekee kutaa tuon puoli vuotta koulun penkillä istumisen jälkeen. Olen leikkaussaliharjoittelusta hyvinkin innoissani, mutta Frankin ikävä painaa jo nyt päälle. Viime vuoden toukokuussa Kenian kolmen kuukauden reissulta palatessani vannoin itselleni, että en enää koskaan halua olla miehestäni erossa muutamaa viikkoa pidempään. Vaikka reissu teki suhteellemme hyvää, oli se henkisesti hyvin raskasta aikaa. Olimme vastarakastunut pari emmekä edes verkkoyhteyksien toimimattomuuden vuoksi voineet pitää säännöllisesti yhteyttä toisiimme. Onneksi Turku ei ole kuin vajaa kahden tunnin ajomatkan päässä Tampereelta. Tampereelle on helppo tulla käymään vaikka viikonloppuna. Pitäisi muutamana arki-iltanakin tulla käymään tanssitreeneissä, kun tanssiryhmämme esiintyy parin viikon päästä.

Kenian reissuun lähtiessäni, Frank tuli saattamaan minua Helsingin lentokentälle. Halailtiin ja pussailtiin ihan viime minuuteille asti. Jäi muuten minuutista kiinni, että ehdin lennolle. Päästyäni turvatarkastuksesta läpi luin heti ensimmäisestä infotaulusta, että portti sulkeutuu minuutin päästä. Onneksi Helsingin lentokenttä ei ole suuri ja portti olikin siinä ihan lähellä. Paniikin vallassa juoksin portille ja kerkesin viimeisenä matkustajana juuri ja juuri lennolle. Ken tietää miten olisi koko Kenian matkani käynyt, jos portti olisi mennyt kiinni ennen minua... Siinä tilanteessa ikävä oli jo niin suuri, että en osannut ajatella vielä mitään niitä reissun tuomia hyviä asioita. Lentokentällä oli paljon aikaa hyvästien jättämiseen, mikä puolestaan lietsoi ikävän tunnetta.

Eilen ehdimme vain pikaisesti pussata toisiamme, kun minulla oli niin kiire töihin. Ehkä tällä kertaa lyhyet hyvästit olivat hyvä asia. Ei ainakaan jäänyt turhaa aikaa tulevan ikävän murehtimiseen. Nyt on yksi yö takana ilman Frankkia. Frank on jossain päin Suomea ajamassa rekkaa ja minä olen vielä Tampereella pakkaamassa Turun reissua varten. Vaikka tauko ja pitkä etäisyys Frankkiin tuntuu todella kurjalta, puolitoista kuukautta menee kuitenkin nopeasti. Harjoittelupäivien jälkeen on varmasti ihan väsynyt, kun uutta asiaa tulee runsaasti. Harjoittelun lähestyessä kudosten nimet, instrumentit ja leikkausten vaiheet ovat alkaneet pyöriä jo nyt jatkuvasti mielessäni. Aika menee nopeasti, kun aion nähdä pitkästä aikaa kauan kadoksissa olleita ystäviäni, kirjoittaa opinnäytetyötä ja treenata itseäni kesäkuntoon.

Tämä tauko tekee varmasti hyvää suhteellemme. Olemme nyt viime kuukaudet hengailleet niin tiiviisti yhdessä, että toisen naama on väkisinkin alkanut ärsyttää. Molemmat saavat tästä tauosta hyvää mietintäaikaa. Rakastamme toisiamme edelleen, mutta maailmankatsomuksemme ovat hyvin erilaiset, minkä vuoksi suhteen tulevaisuus ei näytä valoisalta. Aika kuitenkin näyttää miten suhteelle käy. Turhaa sitä on ikävässä märehtiä. Taas kerran lempi leimani muistuttaa minua ottamaan elämästä kaiken irti eikä murehtia turhista. Elämme Frankin kanssa edelleen avoimessa suhteessa, joten mikäpä minua estää Turussa miesjahtiin ryhtymistä! Tinder pyörimään ja baanalle hahah!

Aika ottaa askel kohti Suomen persereikää niin kuin Tamperelaisilla on Turusta tapana sanoa heh. Turkutyypit kohta nähdään! Mukavaa viikonloppua kaikille! 

Viikonloppukuulumiset ja kirppariasiaa

Ihana viikonloppu takanapäin, vaikka en mitään ihmeellistä tehnytkään. Perjantaina menin aikaisin nukkumaan raskaan harjoitteluviikon jälkeen. Olen terveyskeskuksessa kolme viikkoa harjoittelussa. Paljon on taas oppinut uutta. Potilaan ohjausta, hoidon tarpeen arviointia ja kliinisiä käden taitoja. Uusia asioita olen myös oppinut korvaushoitopotilaiden hoidosta. Edelleen mietityttää olisiko sittenkin pitänyt erikoistua psykiatriseen hoitotyön...

Lauantaina aamupäivällä minulla oli lapsenvahtikeikka. Loppupäivä meni siihen, kun kuvasin jokaisen vaatekappaleen ja laitoin yksi kerrallaan jokaisen vaatteen huuto.nettiin ja kirjoitin lyhyen kuvauksen. Se oli jotain niin turhauttavaa. Illalla menin Frankin luokse ja katsottiin leffa. Sunnuntaina aamulla luettiin molemmat tentteihin. Frank luki anatomiaa ja minä mikrobilääkkeistä. Iltapäivällä menin ystäväni kanssa vähän shoppailemaan ja kahvittelemaan keskustaan. Ihan kuin olisi ollut kevät. Ihanan lämmin ja aurinkoinen ilma. Tuntui, että kesä olisi vasta aluillaan. Kaupoilta ei tarttunut mukaan muuta kuin villapaita. Ihan hyvä vaan. Kämpän nurkassa röhnöttävät vaatteista täynnä olevat roskasäkit muistuttavat minua siitä, että ei kannata ostaa jatkuvasti vaatteita, sillä ne jäävät kuitenkin käyttämättä.

Minulla oli kolme viikkoa kirpparilla pöytä vuokrattuna. Vaatteita on muutaman vuoden aikana kertynyt aivan liikaa, vaikka en mikään kauneusintoilija tai shopaholisti olekaan. Yhden roskasäkillisen vein UFF:in keräykseen. Loput säkit yritin saada kirpputorilla myydyksi, mutta käteen jäi vielä kolmen viikon ajalta puolitoista roskasäkillistä vaatteita. Kolmesta viikosta sain 220 euroa käteen. Olen ihan tyytyväinen. Alussa laitoin hinnat tosi mataliksi. Loppua kohden vain nostin vaatteiden hintoja, koska tuntui, että myin ne liian halvalla. Näin jälkeenpäin ajateltuna en ymmärrä miksi nostin vaatteiden hintoja. Tärkeampää minulle oli päästä vaatteista eroon, vaikka olisinkin saanut ne myydyksi pilkkahinnalla.

Tämän viikon suunnitelmissa on työharjoittelua, treenejä, töitä ja viikonloppuna nokka kohti Turkua. Turussa näen pitkästä aikaa perhettä ja kavereita. Pitäisi myös mennä varaamaan tatuointiaika. Frank ilmoitti olevansa kipeä eikä pääse tänään minun luo yöksi. Kauhea ikävä jo nyt. On se rankkaa olla rakastunut ja riippuvainen toisesta. Love you Frankie. Nyt kuitenkin treenivaatteet päälle ja sheikkaamaan pyllyä reaggen merkeissä!

   

 Super kivaa viikkoa kaikille!