Sairaanhoitajana Keniassa osa 2. Ei herkille.

Kokosin kaikki viime vuoden facebook päivitykseni Keniasta yhteen, jotta muutkin kuin facebook-kaverini pääsevät lukemaan kokemuksistani. Osa päivityksistä on englanniksi, sillä yli puolet facebook kavereistani ovat englanninkielisiä. Muutamissa päivityksissäni olen kuvaillut kurjuutta todella suoraan eivätkä kaikki tekstit näin ollen sovellu herkimmille. Joissakin päivityksissä on myös paljon sairaalasanastoa ja asioita, joita ei ehkä muut kuin terveydenhuollon ammattilaiset ymmärrä. Sairaanhoitajille ja lääkäreille päivitykset voivat olla hyvinkin mielenkiintoista luettavaa.

21.03.2014
So at the moment Im working in the delivery room conducting labors. Childbirth is such an amazing thing that I am starting to think weather I should continue my studies to be a midwife also in Finland. The delivering mothers don't receive any pain medications so they all have to go through natural birth weather or not they want it. Today was a hectic day. Four women were on the second stage of labor at the same time while on the ward there are only three available delivery beds. One woman screaming from the top of her heart on the floor while nurses trying to deliver an other woman's baby and resuscitating an other one. It was a chaos. Two babies died. One due to too much meconium in the amniotic fluid and the suction unit wasn't working. The reason for the death of the other baby was unsure. He was born earlier than expected. 

Sikiön sydänäänet kuunnellaan vanhanaikaisella kuulotorvella äidin vatsan päältä.

Synnärin henkilökunnan pukuhuone ja potilaiden ruuanvalmistuspaikka samassa komerossa.

26.03.2014

Eilen ja tänään olin psykiatrisella osastolla. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin niin Afrikasta löytyy ainakin yksi psykiatrinen osasto. Osastolla on psykoosi, skitsofrenia ja epilepsia potilaita. Koko osasto on erillinen rakennus ja sen ympärillä on kalterit. Potilailla ei ole mitään mahdollisuutta päästä osastolta ulos. Osastolla on kaksi huonetta; toinen miehille ja toinen naisille. Osastolla on torakoita ja kärpäsiä. Joidenkin sängyt ovat pissassa ja ulosteessa. Haju on mitä karmivin. Potilaita on tällä hetkellä 42. Sänkyjä oli molemmilla puolilla kolme. Sänkyjen viereen on laitettu betonilattialle sängyn kokoisia kuluneita ja reikäisiä pyyhkeitä, joissa loput potilaat nukkuvat. Jokaisessa ”sängyssä” nukkuu jopa kolme potilasta. Osastolla on myös pieni sisäpiha, jossa potilaat viettävät päivällä aikaa. Potilailla on päällä resuiset, likaiset ja vanhat sairaalan vaatteet. Joillakin on pelkkä paita eikä alaosaa lainkaan. Potilaita makaa levällään pitkin sisäpihaa, jotkut ovat alasti. Hoitajat eivät välitä. 

Potilaat olivat hyvin innoissaan minut nähdessään. Monet tulivat kättelemään, juttelemaan tai koskettamaan minua. Osastolla on yksi sairaanhoitaja aina yhdessä vuorossa sekä opiskelijoita. Osastolla ei ole minkäännäköisiä terapiamuotoja, ainoastaan lääkehoito. Osastoa kutsutaankin hullujen huoneeksi. Osastolla ei ole lainkaan vartijoita. Jos joku potilas koski hoitajaa jotenkin väärin, saivat muut potilaat rauhassa hakata hänet. Yksi psykoosiin vaipunut potilas tuli maassa ryömien luokseni ja takertui jalkaani kiinni. Heti kaksi muuta potilasta tulivat irrottamaan hänet ja löivät sekä potkivat tämän aivan lyttyyn maahan. Sairaanhoitajaopiskelijat vain nauroivat, kun potilas oli lyyhistyneenä maassa. Kaksi potilasta vetivät yhtä toista langanlaihaa ja mustelmaista potilasta käsistä raahaten sisälle pimeään huoneeseen potilaan huutaessa kurkku suorana. 

Psykiatrinen osasto on erillään muista osastoista ja sen seinässä on kasipallon kuva.

31.03.2014
Today I had the first tear in my eye in Kenya. I worked in the pediatric ward. There were many children with malnutrition. Hospital costs so they won’t even afford food in the hospital without any sponsors. And what happens when their weight has gone up a little bit and they are send back home? They are going to starve again until they can get back to the hospital and find sponsors or in the worst case scenario starve to death. I started taking the vital observations of a child that felt just skin and bones. There was nothing but emptiness in his eyes. There was a moment that I almost didnt know if the body was dead or alive. That’s when a tear shed down my cheek. Even if I sponsored this child and bought him food there would still be thousands of children without food suffering from hunger. 

02.04.2014
There were 45 patients, one nurse, a student and me on the morning shift in the pediatric ward. Five patients were in intensive care, which meant that we had to take their vital observations regularly. We were also suppossed to give out medications to all the other patients. We lost one 3-year-old girl that was on intensive care. I know she could have survived, but there just wasn’t enough of staff. The nurse confirmed the death of the little girl and just left the body there lying on the bed next to an other patient. After half an hour her eyes were still open and nobody had covered her up. People were walking past the body and the crying mother but nobody cared. I can still see the pretty face and the innocent eyes of her and feel her breathing. She should have had the same right to live as the children of the developed countries. ”Some people believe in angels. I held one in my arms.” Rest in peace princess.

07.04.2014
Afrikassa sairaanhoitajan työnkuva on erilainen kuin Suomessa. Täällä sairaanhoitaja ei tee mitään ”likaisia töitä”. Nämä työt kuuluvat omaisille. Omaiset auttavat potilasta ruokailussa, auttavat potilasta käymään vessassa ja pesulla ja vaihtavat lakanat, jos potilaalle on käynyt vessavahinko. Pahimmassa tapauksessa huonokuntoinen potilas, jolla ei ole lainkaan omaisia joutuu olemaan koko sairaalassaolojakson samoissa ulosteisissa ja pissasissa lakanoissa. 

Sairaanhoitajilta puuttuu empatiakyky. Sairaanhoitajat eivät arvosta potilaita. Synnytyssalissa synnyttäjää vedettiin hiuksista, lyötiin poskille, ja haukuttiin laiskaksi, jos tämä ei saanut ponnistettua vauvaa ulos. Synnytyssalin ovetkin olivat välillä sepposen selällään auki, jotta varmasti viereisessä vastaanottohuoneessa jokainen potilas ja omainen näkisivät synnyttäjän alapään. Potilaille myös naurettiin, jos he olivat surullisia ja itkivät. 

Sairaanhoitajat tulevat töihin ”silloin kun huvittaa”. Aamuvuoro alkaa puoli kahdeksalta, mutta hoitajia alkaa tulla töihin vasta 7.50. Jotkut tulevat jopa muutaman tunnin myöhässä eikä tämä ole mitenkään ihmeellistä. Hakuna matata.

Sairaanhoitajan pukeutuminenkin on erilaista. Hoitaja saa itse päättää pitääkö hametta vai housuja. Kello pitää olla kädessä. Sormuksia saa olla, mutta isoja kaulakoruja tai korvakoruja ei mielellään. Suomalaiset työkengät eivät kelpaa. Kenkien tulee olla mustat ballerinat tai mustat avokkaat. Jotkut hoitajat käyttävät korkokenkiä. Sairaanhoitajan ulkonäöstä tulee enemmän mieleen lentoemäntä kuin sairaanhoitaja.

Välillä osastolla oli tarjolla vain yhdet hanskat jokaiselle työntekijälle päivässä. Samoilla hanskoilla hoidat jokaista potilasta. Auts.

09.04.2014
Death is starting to seem like a normal everyday life. A one-year-old girl died today due to lack of oxygen. The oxygen machine worked but there was no small enough oxygen hose found in the ward so the nurses improvised and put a intravenous tube instead of the oxygen tube. The tube was falsing and the patient died. The mother was sent home with the dead baby. Nobody asked if she was going to be alright. 

Now Im working in the children’s surgical ward. Most of the patients are burn victims. It is so heartbreaking to see these little children with third degree burns all over the body. The children were screaming when we were treating the burns. They don’t even get any pain medicine before the treatment. There were two patients, a 2-year-old and a 4-year-old who had been trapped in their home when a fire had started from a candle. They were both burnt from the head to the stomach. Half of their arms had burnt away and they didn’t have any fingers anymore. They had no skin left. Just bones, muscles and blood. And they still ask me why I don’t believe in God. If there was a God, why would he let this happen to these innocent children.

Palaneet lapset asustelevat tällaisten "telttojen" sisällä.

20.04.2014
My time in the childrens surgical ward has come to an end. I experienced so much and learnt even more. Hopefully the nurses also learnt something from me. On the last day I brought food and candy to the children. They were so happy. It felt really good to see them smile. The worst thing in the ward are the burnt children. They don’t get any pain medicine and the burns are washed with salt and water every day. The water is still very hot when it is being used. The screaming breaks your heart. And the sight is just horrible with the flies all around the wounds. The girl that was trapped in the house that was on fire died this week. The cause of the death was dehydration and imbalance of the electrolytes. She wasn't on any i.v. fluids, because the mother didn't have enough money to buy them. She would have probably survived if they had had money. She lived for a week after the accident. Im happy that she doesn’t have to suffer and feel pain anymore. Her brother is still alive. I hope he is going to make it. So many children die because of poverty. I wish the wealth of the world divided equally.

Lasten vanhemmat olivat osastolla jatkuvasti lastensa kanssa, sillä sairaanhoitajille ei kuulu lasten perushoito ja huolenpito.

Sängyissä saattoi nukkua useampikin perhe yhdessä, kun potilaita on osastolla niin hurjan paljon.

22.04.2014
Olen nyt muutaman päivän miesten kirurgisella osastolla. Orientoituminen tapahtui nopeasti ja minut otettiin vastaan hyvin. Potilaat sen sijaan ottivat minut vastaan vähän liiankin hyvin. Kadulla pääsee helposti miehiä karkuun, jotka lähes kaikki huutelevat perään, mutta osastolla se on hieman vaikeampaa. Miehillä on "once in a lifetime" tilaisuus jutella valkoihoisen naisen kanssa. Kymmenet miehet pyytelevät numeroani ja pyytävät minua treffeille eivätkä millään meinaa jättää rauhaan. Nuorten miesten katetroimiset olenkin jättänyt suosiolla väliin. 

Osastolla on 80 miespotilasta. Lähes kaikki ovat traumatologia potilaita. Monet ovat olleet liikenneonnettomuudessa tai puukotuksen uhreja. Ampumahaavojakin on jonkin verran. Osastolla on myös kaksi mies potilasta, jotka olivat varastamisen seurauksena tulleet poltetuiksi elävältä kansalaisten toimesta. Täällä ihmiset ottavat yleensä oikeuden omiin käsiin eli ei tosiaan kannata huutaa taskuvarkaan perään, sillä varas tulee helposti tapetuksi. Osastolla on myös kolme vankia, jotka joutuvat olemaan 24/7 käsiraudoista kiinni sängyssä. Raajamurtumat, jotka vaatisivat leikkausta yleensä amputoidaan, sillä amputaatio tulee paljon halvemmaksi. Lonkkamurtumapotilaiden jalkaan kiinnitetään naru, jonka toisessa päässä sängyn ulkopuolella roikkuu tiiliskivi tai jokin muu painava lasti. Tiiliskivi pitää jalan paikoillaan. Tiiliskivihoidon tepsiessä amputaatiota ei tarvita.

23.04.2014

On se vaan ihmeellistä miten niin pienistä teoista voi saada itselleen ja toisille niin hyvän mielen. Aikaisemmin olenkin jo kertonut, että sairaanhoitajat eivät tee mitään likaisia töitä. Tänään miesten kirurgisella osastolla minulla kävi kovasti sääliksi yhtä vanhaa pappaa, jolla ei ollut omaisia hoitamassa tätä. Pappa oli ulosteisissa ja pissasissa lakanoissa jo ties kuinka monetta päivää. Papalle oli tullut painehaavakin sääreen. Minä päätin vaihtaa hänen lakanat ja tein samalla vuodepesut. Pappa oli hyvin kiitollinen ja muutkin huoneessa olevat kehuivat, kuinka ammattitaitoinen ja suurisydäminen olen. Tuli kyllä ihan uskomattoman hyvä mieli. Muut sairaanhoitajat katsoivat minua ihmeissään, että miten minä tuollaista halusin ja jaksoin tehdä. 

Samanlaisia tilanteita on tullut vastaan lastenosastolla. Jos vauvan huoltaja on lähtenyt käymään jossain, jättänyt vauvan yksin sänkyyn ja lapsi on alkanut itkeä, olen usein ottanut vauvan syliin ja yrittänyt rauhoitella tätä. Äidit ovat olleet siitä hyvin kiitollisia. Sairaanhoitajat taas ovat katsoneet toimintaani aivan ihmeissään, sillä ei vauvankaan perushoito kuulu sairaanhoitajille.

Afrikkalainen "deko". Ei hyvää päivää.

Potilasvaatekomero.

Ikävä

Nyt on heipat sanottu ja tämä tyttö suuntaa katseensa kohti Turkua. Minulla alkaa maanantaina puolentoista kuukauden harjoittelu Turussa Tyksissä T-sairaalan leikkaussalissa. Alunperin olisin halunnut harjoitteluun Helsingin Meilahdensairaalan traumayksikön lekuriin, mutta paikka täyttyi lähes samantien sen avauduttua. Tämä Tyksin lekuri oli minulla toisena vaihtoehtona ja olen niin tyytyväinen päästessäni sinne harjoitteluun. Asun tämän ajan porukoideni luona, jossa pikkuiset piipertäjäveljenikin vielä asuvat. Hassua muuttaa kolmen vuoden yksinelon jälkeen porukoiden luokse asumaan. Pikkuveljet ovat ainakin tyytyväisiä, kun isosisko tulee (vähän) kiusaamaan hahah.

Ihanaa päästä pitkästä aikaa harjoitteluun. Kyllä se harjoittelu tekee kutaa tuon puoli vuotta koulun penkillä istumisen jälkeen. Olen leikkaussaliharjoittelusta hyvinkin innoissani, mutta Frankin ikävä painaa jo nyt päälle. Viime vuoden toukokuussa Kenian kolmen kuukauden reissulta palatessani vannoin itselleni, että en enää koskaan halua olla miehestäni erossa muutamaa viikkoa pidempään. Vaikka reissu teki suhteellemme hyvää, oli se henkisesti hyvin raskasta aikaa. Olimme vastarakastunut pari emmekä edes verkkoyhteyksien toimimattomuuden vuoksi voineet pitää säännöllisesti yhteyttä toisiimme. Onneksi Turku ei ole kuin vajaa kahden tunnin ajomatkan päässä Tampereelta. Tampereelle on helppo tulla käymään vaikka viikonloppuna. Pitäisi muutamana arki-iltanakin tulla käymään tanssitreeneissä, kun tanssiryhmämme esiintyy parin viikon päästä.

Kenian reissuun lähtiessäni, Frank tuli saattamaan minua Helsingin lentokentälle. Halailtiin ja pussailtiin ihan viime minuuteille asti. Jäi muuten minuutista kiinni, että ehdin lennolle. Päästyäni turvatarkastuksesta läpi luin heti ensimmäisestä infotaulusta, että portti sulkeutuu minuutin päästä. Onneksi Helsingin lentokenttä ei ole suuri ja portti olikin siinä ihan lähellä. Paniikin vallassa juoksin portille ja kerkesin viimeisenä matkustajana juuri ja juuri lennolle. Ken tietää miten olisi koko Kenian matkani käynyt, jos portti olisi mennyt kiinni ennen minua... Siinä tilanteessa ikävä oli jo niin suuri, että en osannut ajatella vielä mitään niitä reissun tuomia hyviä asioita. Lentokentällä oli paljon aikaa hyvästien jättämiseen, mikä puolestaan lietsoi ikävän tunnetta.

Eilen ehdimme vain pikaisesti pussata toisiamme, kun minulla oli niin kiire töihin. Ehkä tällä kertaa lyhyet hyvästit olivat hyvä asia. Ei ainakaan jäänyt turhaa aikaa tulevan ikävän murehtimiseen. Nyt on yksi yö takana ilman Frankkia. Frank on jossain päin Suomea ajamassa rekkaa ja minä olen vielä Tampereella pakkaamassa Turun reissua varten. Vaikka tauko ja pitkä etäisyys Frankkiin tuntuu todella kurjalta, puolitoista kuukautta menee kuitenkin nopeasti. Harjoittelupäivien jälkeen on varmasti ihan väsynyt, kun uutta asiaa tulee runsaasti. Harjoittelun lähestyessä kudosten nimet, instrumentit ja leikkausten vaiheet ovat alkaneet pyöriä jo nyt jatkuvasti mielessäni. Aika menee nopeasti, kun aion nähdä pitkästä aikaa kauan kadoksissa olleita ystäviäni, kirjoittaa opinnäytetyötä ja treenata itseäni kesäkuntoon.

Tämä tauko tekee varmasti hyvää suhteellemme. Olemme nyt viime kuukaudet hengailleet niin tiiviisti yhdessä, että toisen naama on väkisinkin alkanut ärsyttää. Molemmat saavat tästä tauosta hyvää mietintäaikaa. Rakastamme toisiamme edelleen, mutta maailmankatsomuksemme ovat hyvin erilaiset, minkä vuoksi suhteen tulevaisuus ei näytä valoisalta. Aika kuitenkin näyttää miten suhteelle käy. Turhaa sitä on ikävässä märehtiä. Taas kerran lempi leimani muistuttaa minua ottamaan elämästä kaiken irti eikä murehtia turhista. Elämme Frankin kanssa edelleen avoimessa suhteessa, joten mikäpä minua estää Turussa miesjahtiin ryhtymistä! Tinder pyörimään ja baanalle hahah!

Aika ottaa askel kohti Suomen persereikää niin kuin Tamperelaisilla on Turusta tapana sanoa heh. Turkutyypit kohta nähdään! Mukavaa viikonloppua kaikille! 

Sairaanhoitajaksi vai lääkäriksi? -Omaa polkua etsimässä

Sairaanhoitajaksi vai lääkäriksi? -Siinä kysymys, johon en ole useiden vuosien mietinnän jälkeen vieläkään saanut vastausta. Olen yläkoulusta asti ollut aivan hukassa, mikä minusta tulee isona. Ammatinvalinta on ollut minulle hyvin haastavaa. Edelleenkään en tiedä, mikä minusta tulee isona. Onneksi sairaanhoitajan opinnot ovat jo kovaa vauhtia lähestymässä loppuaan. Sairaanhoitajan koulutuksessa on se hyvä puoli, että koulutus on lyhyempi kuin lääkärin koulutus ja pääsisin jo nuorena sota-alueelle tai pakolaisleirille töihin. Jos opiskelisin lääkäriksi, en välttämättä koskaan päätyisi kehitysapuun ulkomaille. Lääkäriksi valmistuttua on jo vanhempi ja alkaa suunnitella perheen lisäystä. Työkokemustakin pitäisi saada.

Jokapuolelta kuulee, kuinka sairaanhoitajat vihaavat työtään. Sairaanhoitajat ovat alipalkattuja. Sairaanhoitajat ovat kunnon bitchejä, jotka eivät osaa muuta kuin haukkua toisiaan ja puhua paskaa toisten selän takana niin paljon kuin sielu sietää. Sairaanhoitajat katsovat potilaita alaspäin ja hoitajan vastaanotolle tullessa vastaukseksi saa vain nyrpeän katseen ja "Ota panadolia". Naisvaltainen ala ja sen huomaa. Ala, jossa työpaikkakiusaamista on eniten. Henkisesti ja fyysisesti raskas ala, josta ammatinvaihtoja tapahtuu usein. Kaiken tämän olin kuullut ja nähnyt ennen kuin lähdin opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Miten ihmeessä innostusta vielä riitti tällaisen kuuleman ja näkemän jälkeen? 

Possun dissektiota yhdysvalloissa vaihto-oppilasvuonna.

Sairaanhoitajan ammatti avaa monia ovia. Jatkokoulutusmahdollisuuksia on paljon. Ulkomaille on helppo lähteä sairaanhoitajan paperit kourassa. Sairaanhoitajat työllistyvät useisiin erilaisiin työtehtäviin. Sairaanhoitajana voi olla töissä sairaalassa monilla eri osastoilla, leikkaussalissa, vanhainkodissa, vuodeosastoilla, teho-osastolla, ensiavussa, kotihoidossa, psykiatrisessa sairaalassa, päihdeklinikoilla, työterveyshuollossa, poliklinikalla, lastenkodissa, vankilassa, koulussa, puolustusvoimissa, laboratoriossa tai erilaisissa yksityisissä firmoissa kuten lääkefirmoissa. Vaihtoehtoja ja valinnanvaraa on paljon. Sosiaali- ja terveysalalla työllistyy yleensä hyvin. Suomalainen sairaanhoitajakoulutus on myös arvostettu muualla maailmalla.

Vaikka sairaanhoitajan työ on vastuullista, en koe sen olevan tarpeeksi haasteellista. Kaipaan haasteita ja toimintaa. Tylsistyn asioihin liian helposti. Ihmisten auttaminen on ollut minulle aina tärkeää. Kaipaan myös liikkumista ja toimintaa. Ambulanssityö voisi sopia minulle, mutta toisaalta Suomessa suuri osa ensihoitajien työkeikoista on vain potilaiden siirtoa paikasta A paikkaan B. Se vasta tylsää olisikin! Afrikassa sairaanhoitajan työ oli juuri sitä mitä työstäni kaipaan! Vaikka aivosoluni yleensä käyvät hitaalla, pidin nopeatempoisesta työstä. Tehopotilaita, akuuttihoitoa, elvytystä, haasteita, adrenaliinia, vastuuta, nopeaa toimintaa jne. Haasteita ja improvisointia oli päivittäin. Esimerkiksi miten tehdä dreeni? Vastaus: Leikataan tippaletkusta letku ja laitetaan kumihanska päähän, johon eritteet valuvat.

Kun ihmisen anatomia ja fysiologia alkoi yläkoulussa, olin täysin varma, että haluaisin ammattiin, jossa voisi tutkia ihmisen rakennetta ja toimintaa vielä syvällisemmin. Koska suvussani oli lääkäreitä, uskoin, että jatkaisin perinnettä ja vielä minustakin tulisi jonain päivänä lääkäri. Lukion aikana päätökseni ammatin suhteen vaihtelivat lähes viikoittain. Saatoin olla muutaman viikon täysin varma, että haluan lääkäriksi, kunnes seuraavalla viikolla päätinkin haluavani kätilöksi. Mieleni muuttui jatkuvasti. Kaiken kaikkiaan pohtimiani ammatteja olivat kätilö, opettaja, sihteeri, sairaanhoitaja, ensihoitaja, psykologi, toimintaterapeutti, lääkäri sekä fysioterapeutti. Päätöksen tekoa vaikeutti vielä se, että poikaystäväni asui Yhdysvalloissa ja toiseksi se, että olin jo täysin kyllästynyt asumaan Suomessa. Ulkomaat olivat jo kauan aikaa sitten vieneet sydämeni.

Päätöksenteko aika tuli. Hain opiskelemaan Tampereelle sairaanhoitajaksi. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että olisin muuttanut asumaan Yhdysvaltoihin poikaystäväni luokse ja mennyt yliopistoon opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Opinnot ulkomailla olisivat tulleet hyvin kalliiksi ja vierastin ajatusta lainan ottamisesta. Meidän lopullinen suunnitelma oli, että minä opiskelen Suomessa sairaanhoitajaksi ja poikaystäväni muuttaa opintojeni ajaksi Suomeen. Valmistuttuani muutamme yhdessä Yhdysvaltoihin. Sairaanhoitajan ammattiin päädyin, sillä koulutus kestäisi vain 3.5 vuotta ja pääsisin nopeasti muuttamaan ulkomaille. Mitäs sitten kävikään... Muutaman vuoden pituinen suhde poikaystäväni kanssa ajautui karille. Minä jäin Suomeen ja poikaystäväni muutti takaisin Yhdysvaltoihin.

Vaikka eromme oli lopullinen, olin edelleen sitä mieltä, että valmistuttuani sairaanhoitajaksi muutan ulkomaille töihin. En olisi voinut kuvitellakaan tekeväni töitä sairaanhoitajana Suomessa. Suomessa sairaanhoitajia ei arvosteta ja vastuuseen nähden heillä on aivan olematon palkka. Esimerkiksi yhdysvalloissa anestesiasairaanhoitaja tienaa noin 8500 euroa kuukaudessa. Suomessa kolmivuorotyötä tekevä sairaanhoitaja voi saada juuri ja juuri 3000 euroa kuukaudessa. Lääkärin töitä siirtyy jatkuvasti yhä enemmän sairaanhoitajille. Esimerkiksi nykyään sairaanhoitajat saavat määrätä rajattuja lääkkeitä lisäkurssin käytyään. Vaikka lääkärien töitä siirretään sairaanhoitajille, hoitajien palkat pysyvät samana. Lääkäreitä ei aina edes tarvita diagnosoimaan sairauksia. Terveyskeskuksessa riitti, että sairaanhoitaja katsoi otoskoopilla korvat ja kertoi lääkärille tällä olevan korvatulehdus. Lääkäri määräsi e-reseptillä antibiootit, eikä nähnyt koko potilasta. 

Afrikassa miesten kirurgisella osastolla.

Tällä hetkellä elän avoimessa parisuhteessa, mutta minulla on tunne, että tämä voisi olla "se oikea". Ammatinvalinnan suhteen se pistää pään taas aivan sekaisin. Poikaystävä Suomessa, mutta haluamani työpaikka ulkomailla. Se ei tulisi toimimaan. Jos kolme vuotta sitten olisin tiennyt, että löydän poikaystävän Suomesta, en olisi harkinnutkaan sairaanhoitajaksi opiskelua. Sairaanhoitajaksi lähdin opiskelemaan sillä perusteella, että valmistumisen jälkeen olisi helppo lähteä ulkomaille töihin. En ole varautunut siihen, että tekisin sairaanhoitajan töitä Suomessa. Välillä tuntuu siltä, että haluan lopettaa opinnot kesken ja keskittyä lukemaan lääketieteellisen pääsykokeisiin. Toisaalta hieman yli vuosi valmistumiseen ei kuulosta pitkältä ajalta. Olisi tyhmää jättää opinnot kesken tässä vaiheessa. Eikä sitä koskaan tiedä, vaikka avoin suhde ei koskaan seurusteluksi muuttuisikaan. Silloin hakeutuisin ulkomaille töihin ja olisin enemmän kuin tyytyväinen sairaanhoitajan ammattiin.

Toinen puoli sydämestäni kaipaa ulkomaille tekemään sairaanhoitajan töitä ja toinen puoli taas haluaa jäädä Suomeen mahdollisesti tulevan poikaystäväni luokse. Molempia en voi saada. Sairaanhoitajaksi valmistuttua on tietysti mahdollista jatkaa opintoja yliopistossa maisteritason koulutuksissa tai käydä erillisiä kursseja. Voisin esimerkiksi opiskella liikuntalääketiedettä, psykoterapiaa tai kauan haaveilemaani seksuaaliterapiaa. Näillä aloilla taas tulee vastaan työllistyminen. Lääkärinä saisi varmasti helpommin töitä kuin seksologina.

Sairaanhoitajan koulutuksesta on varmasti hyötyä lääketieteellisen opinnoissa. Sairaanhoitajan opintoihin kuuluu anatomian, fysiologian, farmakologian ja lääketieteen opintoja. Opintoihin sisältyy sairauksien oireiden, diagnostisten kriteerien ja hoitojen opettelemista. Lääketieteellisessä näihin syvennytään enemmän. Tulevathan potilaan kohtaaminen, hoidon tarpeen arviointi, kliiniset käden taidot ja potilaan tutkiminen sekä koko sairaalamaailma kirjausjärjestelmineen ja aseptiikkoineen koulutuksessa tutuiksi.

Afrikassa ruumiinavaukseen menossa.

Afrikassa leikkaussalissa anestesiapuolella.

Tällä hetkellä yritän vain elää tässä hetkessä. Aika näyttää, minne tieni vie. Uskon, että jokainen lopulta löytää oman paikkansa. Tie sinne voi olla mutkikas tai suora, mutta paikoilleen ei saa jäädä. Monet löytävät unelmiensa ammatin vain sattumalta. He ovat hakeutuneet jollekin alalle sen perusteella, että siellä oli täydennyshakupaikka tai ystävä haki myös sinne. Monille on myös käynyt niin, että ovat luulleet hakevansa siihen unelmiensa ammattiin, mutta puolessa välissä koulutusta huomanneet, että tämä ei olekaan heitä varten. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä. Niin kuin Keniassa on tapana sanoa ”Hakuna matata” eli ei huolen häivää. 

Onko muita, joille ammatinvalinta on tuottanut suuria vaikeuksia?
Tsemppiä kuitenkin kaikille oman polun etsijöille! I feel ya!