Jokainen saa ainakin kerran elämässä

Jokainen saa ainakin kerran elämässä... nimittäin parkkisakon! But of course there is always that one lucky bastard... Minulla on ajokortti ollut kohta jo viisi vuotta enkä kertaakaan tänä aikana ole mitään sakkoa saanut. Onhan sitä tullut useampiakin kertoja ajettua melkein ojaan ja tehtyä muita rikkeitä, mutta yhtään sakkoa en ole koko viiden vuoden aikana saanut. Hui tuon pyyhinkin samantien pois mielestäni. Miten kahdeksantoistavuotis-synttäreistäni on jo niin kauan aikaa. Tässähän iskee oikein kunnon ikäkriisi päälle, kun ei vielä vauvaakaan näy mailla eikä halmeilla. Olen kaksikymmentä olen kaksikymmentä olen kaksikymmentä olen kaksikymmentä olen kaksikymmentä ja elokuussa täytän kaksikymmentä. Noin! Heti tuli parempi fiilis.

Ikäkriisistä parkkipirkkoihin. Parkkeerasin auton Tyksin vieressä olevalle kuuvuorenkadulle, johon olen ainakin kahdesti aikaisemmin pysäköinyt auton. Olen ollut eräässä perheessä tässä lähistöllä töissä ja perheen äiti on sanonut, että tähän voi jättää auton. Nyt kuitenkin kävi köpelösti. Parkkipirkko oli käynyt kylässä ja todennut autoni olevan väärin parkissa. Mielessäni kävi kokeilla ystäväni taktiikkaa. Hän on saanut useita parkkisakkoja, mutta ei ole kertaakaan sakkoa joutunut maksamaan. Hän on etsinyt saman kadun varrelta auton, jota epäilee vanhuksen tai jonkun hitaamman puoleisen ajavan. Sitten hän on muina miehinä vaihtanut sakkolapun omistajaa laittamalla sakon toisen auton ikkunaan. Kaikki eivät ymmärrä tarkistaa, kenelle sakkolappu on kirjoitettu. Ihmiset vain haluavat päästä laskusta ja ketutuksesta nopeasti eroon. He ovat tyytyväisiä saadessaan sen pois alta eivätkä ala tarkemmin sakkolapun rekisterinumeroa tarkistamaan. Sekunnin sadasosan tätä sakkolapun omistajan vaihtoa harkitsin, mutta valitettavasti omatuntoni ei sallinut minun sitä tehdä.

Sakkolapun nähtyäni tarkistin heti siinä lukevan rekisterinumeron, jotta en sortuisi maksamaan kenenkään toisen sakkoa. Rekisterinumero oli oikea, mutta en voinut käsittää mistä syystä olin sakon saanut. Kävin tien päässä tarkistamassa oliko siellä jotain kieltomerkkiä. Suojatietä ei ollut lähimaillakaan ja autoni oli parkkeerattuna kauniisti aivan tien reunaan. Kotiin tultuani ruodimme pikkuveljieni kanssa sakkomysteeriä vielä pitkän tovin, kunnes selvisi sakon syy. Olin parkkeeraanut suoraan risteykseen, joka sakkolapussakin nähtävästi lukee hahah. En ole ennen tajunnut, että sellainenkin sääntö pysäköimisessä on. Siinä on kyllä moni muukin saanut sakon. Oli meinaan peräkanassa aikamoinen pötkö autoja. Tampereellakin olen aika usein pysäköinyt kämpän vieressä oleviin risteyksiin, jossa taukoamatta käy Parkki-Liisoja, enkä ole silti kertaakaan saanut sakkoa. Tuli vähän kalliiksi sunnuntain Tampereen reissu. Sen siitä saa, kun ei ole ollut korvat höröllä autokoulun teoriatunneilla.

Hyvää loppuviikkoa kaikille! Älkää saako sakkoja!

Sairaanhoitajaksi vai lääkäriksi? -Omaa polkua etsimässä

Sairaanhoitajaksi vai lääkäriksi? -Siinä kysymys, johon en ole useiden vuosien mietinnän jälkeen vieläkään saanut vastausta. Olen yläkoulusta asti ollut aivan hukassa, mikä minusta tulee isona. Ammatinvalinta on ollut minulle hyvin haastavaa. Edelleenkään en tiedä, mikä minusta tulee isona. Onneksi sairaanhoitajan opinnot ovat jo kovaa vauhtia lähestymässä loppuaan. Sairaanhoitajan koulutuksessa on se hyvä puoli, että koulutus on lyhyempi kuin lääkärin koulutus ja pääsisin jo nuorena sota-alueelle tai pakolaisleirille töihin. Jos opiskelisin lääkäriksi, en välttämättä koskaan päätyisi kehitysapuun ulkomaille. Lääkäriksi valmistuttua on jo vanhempi ja alkaa suunnitella perheen lisäystä. Työkokemustakin pitäisi saada.

Jokapuolelta kuulee, kuinka sairaanhoitajat vihaavat työtään. Sairaanhoitajat ovat alipalkattuja. Sairaanhoitajat ovat kunnon bitchejä, jotka eivät osaa muuta kuin haukkua toisiaan ja puhua paskaa toisten selän takana niin paljon kuin sielu sietää. Sairaanhoitajat katsovat potilaita alaspäin ja hoitajan vastaanotolle tullessa vastaukseksi saa vain nyrpeän katseen ja "Ota panadolia". Naisvaltainen ala ja sen huomaa. Ala, jossa työpaikkakiusaamista on eniten. Henkisesti ja fyysisesti raskas ala, josta ammatinvaihtoja tapahtuu usein. Kaiken tämän olin kuullut ja nähnyt ennen kuin lähdin opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Miten ihmeessä innostusta vielä riitti tällaisen kuuleman ja näkemän jälkeen? 

Possun dissektiota yhdysvalloissa vaihto-oppilasvuonna.

Sairaanhoitajan ammatti avaa monia ovia. Jatkokoulutusmahdollisuuksia on paljon. Ulkomaille on helppo lähteä sairaanhoitajan paperit kourassa. Sairaanhoitajat työllistyvät useisiin erilaisiin työtehtäviin. Sairaanhoitajana voi olla töissä sairaalassa monilla eri osastoilla, leikkaussalissa, vanhainkodissa, vuodeosastoilla, teho-osastolla, ensiavussa, kotihoidossa, psykiatrisessa sairaalassa, päihdeklinikoilla, työterveyshuollossa, poliklinikalla, lastenkodissa, vankilassa, koulussa, puolustusvoimissa, laboratoriossa tai erilaisissa yksityisissä firmoissa kuten lääkefirmoissa. Vaihtoehtoja ja valinnanvaraa on paljon. Sosiaali- ja terveysalalla työllistyy yleensä hyvin. Suomalainen sairaanhoitajakoulutus on myös arvostettu muualla maailmalla.

Vaikka sairaanhoitajan työ on vastuullista, en koe sen olevan tarpeeksi haasteellista. Kaipaan haasteita ja toimintaa. Tylsistyn asioihin liian helposti. Ihmisten auttaminen on ollut minulle aina tärkeää. Kaipaan myös liikkumista ja toimintaa. Ambulanssityö voisi sopia minulle, mutta toisaalta Suomessa suuri osa ensihoitajien työkeikoista on vain potilaiden siirtoa paikasta A paikkaan B. Se vasta tylsää olisikin! Afrikassa sairaanhoitajan työ oli juuri sitä mitä työstäni kaipaan! Vaikka aivosoluni yleensä käyvät hitaalla, pidin nopeatempoisesta työstä. Tehopotilaita, akuuttihoitoa, elvytystä, haasteita, adrenaliinia, vastuuta, nopeaa toimintaa jne. Haasteita ja improvisointia oli päivittäin. Esimerkiksi miten tehdä dreeni? Vastaus: Leikataan tippaletkusta letku ja laitetaan kumihanska päähän, johon eritteet valuvat.

Kun ihmisen anatomia ja fysiologia alkoi yläkoulussa, olin täysin varma, että haluaisin ammattiin, jossa voisi tutkia ihmisen rakennetta ja toimintaa vielä syvällisemmin. Koska suvussani oli lääkäreitä, uskoin, että jatkaisin perinnettä ja vielä minustakin tulisi jonain päivänä lääkäri. Lukion aikana päätökseni ammatin suhteen vaihtelivat lähes viikoittain. Saatoin olla muutaman viikon täysin varma, että haluan lääkäriksi, kunnes seuraavalla viikolla päätinkin haluavani kätilöksi. Mieleni muuttui jatkuvasti. Kaiken kaikkiaan pohtimiani ammatteja olivat kätilö, opettaja, sihteeri, sairaanhoitaja, ensihoitaja, psykologi, toimintaterapeutti, lääkäri sekä fysioterapeutti. Päätöksen tekoa vaikeutti vielä se, että poikaystäväni asui Yhdysvalloissa ja toiseksi se, että olin jo täysin kyllästynyt asumaan Suomessa. Ulkomaat olivat jo kauan aikaa sitten vieneet sydämeni.

Päätöksenteko aika tuli. Hain opiskelemaan Tampereelle sairaanhoitajaksi. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että olisin muuttanut asumaan Yhdysvaltoihin poikaystäväni luokse ja mennyt yliopistoon opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Opinnot ulkomailla olisivat tulleet hyvin kalliiksi ja vierastin ajatusta lainan ottamisesta. Meidän lopullinen suunnitelma oli, että minä opiskelen Suomessa sairaanhoitajaksi ja poikaystäväni muuttaa opintojeni ajaksi Suomeen. Valmistuttuani muutamme yhdessä Yhdysvaltoihin. Sairaanhoitajan ammattiin päädyin, sillä koulutus kestäisi vain 3.5 vuotta ja pääsisin nopeasti muuttamaan ulkomaille. Mitäs sitten kävikään... Muutaman vuoden pituinen suhde poikaystäväni kanssa ajautui karille. Minä jäin Suomeen ja poikaystäväni muutti takaisin Yhdysvaltoihin.

Vaikka eromme oli lopullinen, olin edelleen sitä mieltä, että valmistuttuani sairaanhoitajaksi muutan ulkomaille töihin. En olisi voinut kuvitellakaan tekeväni töitä sairaanhoitajana Suomessa. Suomessa sairaanhoitajia ei arvosteta ja vastuuseen nähden heillä on aivan olematon palkka. Esimerkiksi yhdysvalloissa anestesiasairaanhoitaja tienaa noin 8500 euroa kuukaudessa. Suomessa kolmivuorotyötä tekevä sairaanhoitaja voi saada juuri ja juuri 3000 euroa kuukaudessa. Lääkärin töitä siirtyy jatkuvasti yhä enemmän sairaanhoitajille. Esimerkiksi nykyään sairaanhoitajat saavat määrätä rajattuja lääkkeitä lisäkurssin käytyään. Vaikka lääkärien töitä siirretään sairaanhoitajille, hoitajien palkat pysyvät samana. Lääkäreitä ei aina edes tarvita diagnosoimaan sairauksia. Terveyskeskuksessa riitti, että sairaanhoitaja katsoi otoskoopilla korvat ja kertoi lääkärille tällä olevan korvatulehdus. Lääkäri määräsi e-reseptillä antibiootit, eikä nähnyt koko potilasta. 

Afrikassa miesten kirurgisella osastolla.

Tällä hetkellä elän avoimessa parisuhteessa, mutta minulla on tunne, että tämä voisi olla "se oikea". Ammatinvalinnan suhteen se pistää pään taas aivan sekaisin. Poikaystävä Suomessa, mutta haluamani työpaikka ulkomailla. Se ei tulisi toimimaan. Jos kolme vuotta sitten olisin tiennyt, että löydän poikaystävän Suomesta, en olisi harkinnutkaan sairaanhoitajaksi opiskelua. Sairaanhoitajaksi lähdin opiskelemaan sillä perusteella, että valmistumisen jälkeen olisi helppo lähteä ulkomaille töihin. En ole varautunut siihen, että tekisin sairaanhoitajan töitä Suomessa. Välillä tuntuu siltä, että haluan lopettaa opinnot kesken ja keskittyä lukemaan lääketieteellisen pääsykokeisiin. Toisaalta hieman yli vuosi valmistumiseen ei kuulosta pitkältä ajalta. Olisi tyhmää jättää opinnot kesken tässä vaiheessa. Eikä sitä koskaan tiedä, vaikka avoin suhde ei koskaan seurusteluksi muuttuisikaan. Silloin hakeutuisin ulkomaille töihin ja olisin enemmän kuin tyytyväinen sairaanhoitajan ammattiin.

Toinen puoli sydämestäni kaipaa ulkomaille tekemään sairaanhoitajan töitä ja toinen puoli taas haluaa jäädä Suomeen mahdollisesti tulevan poikaystäväni luokse. Molempia en voi saada. Sairaanhoitajaksi valmistuttua on tietysti mahdollista jatkaa opintoja yliopistossa maisteritason koulutuksissa tai käydä erillisiä kursseja. Voisin esimerkiksi opiskella liikuntalääketiedettä, psykoterapiaa tai kauan haaveilemaani seksuaaliterapiaa. Näillä aloilla taas tulee vastaan työllistyminen. Lääkärinä saisi varmasti helpommin töitä kuin seksologina.

Sairaanhoitajan koulutuksesta on varmasti hyötyä lääketieteellisen opinnoissa. Sairaanhoitajan opintoihin kuuluu anatomian, fysiologian, farmakologian ja lääketieteen opintoja. Opintoihin sisältyy sairauksien oireiden, diagnostisten kriteerien ja hoitojen opettelemista. Lääketieteellisessä näihin syvennytään enemmän. Tulevathan potilaan kohtaaminen, hoidon tarpeen arviointi, kliiniset käden taidot ja potilaan tutkiminen sekä koko sairaalamaailma kirjausjärjestelmineen ja aseptiikkoineen koulutuksessa tutuiksi.

Afrikassa ruumiinavaukseen menossa.

Afrikassa leikkaussalissa anestesiapuolella.

Tällä hetkellä yritän vain elää tässä hetkessä. Aika näyttää, minne tieni vie. Uskon, että jokainen lopulta löytää oman paikkansa. Tie sinne voi olla mutkikas tai suora, mutta paikoilleen ei saa jäädä. Monet löytävät unelmiensa ammatin vain sattumalta. He ovat hakeutuneet jollekin alalle sen perusteella, että siellä oli täydennyshakupaikka tai ystävä haki myös sinne. Monille on myös käynyt niin, että ovat luulleet hakevansa siihen unelmiensa ammattiin, mutta puolessa välissä koulutusta huomanneet, että tämä ei olekaan heitä varten. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä. Niin kuin Keniassa on tapana sanoa ”Hakuna matata” eli ei huolen häivää. 

Onko muita, joille ammatinvalinta on tuottanut suuria vaikeuksia?
Tsemppiä kuitenkin kaikille oman polun etsijöille! I feel ya! 

Teretulemast!

Heipähei! Vihdoista viimein sain aikaiseksi aloittaa blogin kirjoittamisen. Olen jo pitkään harkinnut asiaa, mutta aina se on jäänyt kakkoseksi muiden kiireiden jälkeen. Olen 22-vuotias sairaanhoitajaopiskelija Tampereelta. Haaveilen seksuaaliterapeutin urasta ja samalla myös vapaaehtoistyöstä pakolaisleirillä. Elän tällä hetkellä avoimessa parisuhteessa ja olen umpirakastunut kumppaniini. Avoin suhde tuntuu oikealta. En kaipaa pettämisdraamaa tai mitään muutakaan perinteiseen parisuhteeseen kuuluvaa. Monet parisuhteen aloittavat huomaavat kuitenkin jossain vaiheessa suhteen tylsistyvän ja intohimon katoavan. 

Määrittelen itseni buddhalaiseksi, vaikka ystäväni aina nauravat sille. Koen uskontojen olevan kaiken maailmassa olevan pahan alku. Koko kesän olin vain sohvaperunana enkä urheillut juuri lainkaan. Koulun ja arjen alettua olen taas alkanut urheilemaan ja nostamaan kuntoa. Olen harrastanut koko ikäni liikuntaa enkä voisi kuvitella eläväni ilman minkäänlaista urheiluharrastusta. Liikunta pitää mielen virkeänä ja elämän mielekkäänä.

Kaksi vuotta sitten koin pahan ikäkriisin, kun täytin 20-vuotta. Olin nuorempana kuvitellut olevani kihloissa 20-vuotiaana ja vähintään yhden pienen lapsen äiti. Vauvakuumeeni on alkanut 16-vuotiaana. Olen aina salaa kadehtinut nuoria äitejä ja tykkäänkin lukea äitiysblogeja. Nyt 22-vuotta täytettyäni poden edelleen suurta vauvakuumetta, mutta järki sanoo, että vauvaa en vielä voi hankkia. Silloin menisi koko nuoruus aivan hukkaan. Olen edelleen kova bilettämään ja kunnon partyanimal. Eihän sellaiseen elämäntyyliin vauva sopisi. Siispä olen päättänyt kuunnella järkeä enkä tunteita. Vauva hankitaan vasta lähempänä kolmenkympin kriisiä. 

Olen asunut eri puolilla maailmaa ja kiertänyt ympäri maapalloa. Pidän kaikesta extremestä. Kaipaan actionia elämään. Arki ja rutiinit ovat tylsiä. Opiskelen sairaanhoitajaksi, mutta en voisi kuvitellakaan tekeväni töitä vuodeosastolla. Valitsin erikoistumisalakseni perioperatiivisen hoitotyön. Leikkaussalissa on oma viehätyksensä. Pelkään vain, että kyllästyn siihenkin jo muutaman kuukauden töiden teon jälkeen. Valmistuttuani sairaanhoitajaksi haen yliopistoon jatko-opiskelemaan tai muutan ulkomaille töihin. Haluaisin töihin pakolaisleirille tai sota-alueelle. 

Blogi on pääasiassa parisuhde- ja seksiblogi. Kirjoitan myös muista minua kiinnostavista aiheista. Olen kiinnostunut matkustamisesta, seksuaalisuudesta, parisuhteista, lääketieteestä, salaliittoteorioista, muodista, tatuoinneista, urheilusta, vapaaehtoistyöstä, ravinnosta, mielenterveysongelmista, maailman vääryyksistä ja kehitysmaiden auttamisesta. 

Tämä kirjoitus oli nyt tässä. Pitäisi ilmeisesti huomiseen tenttiinkin lukea. Heipparallaa kaikille! 

P.S. Toivottavasti sain edes yhden lukijan lisää. Ainakin kuusi on jo lupautunut lukemaan mun sähellyksiä. Hehhehe.