Pomputipomputipom -näin mua pomputellaan

Mihin tämä Suomi on oikein menossa, kun ei enää saa terveydenhuoltoakaan murisematta? Minulla alkoi jo joulukuun lopussa bakteerivaginoosin kaltaiset oireet. Bakteerivaginoosi on siis bakteeritasapainon häiriö vaginassa. Bakteerivaginoosi on lähes yhtä yleinen naisten vaiva kuin hiivatulehdus. Jokatapauksessa soitin joulukuun lopulla opiskelijaterveydenhuoltoon ja sieltä vain sanottiin, että ei ole nyt vapaita lääkäriaikoja. Varasin sitten yksityiseltä gynekologilta ajan. Hupsista kuukautiset alkoivatkin juuri silloin, joten jouduin perumaan ajan. Onneksi, koska tajusin, etten halua maksaa yksityisestä, kun pitäisi kuitenkin olla oikeus päästä julkisen puolen lääkärille.

Kuukautisten jälkeen bakteeritulehduksen oireet palasivat pikkuhiljaa takaisin. Soitin taas opiskelijaterveydenhuoltoon ja minut käskettiin mennä joku arkipäivä sairaanhoitajan hoidon tarpeen arviointiin. Minua vitutti jo tässä vaiheessa, koska tiesin, että bakteerivaginoosi ei ole akuuttiasia, joten en saisi hoidon tarpeen arvioinnin kautta lääkäriaikaa. Olinhan itsekin ollut terveyskeskusharjoittelussa enkä itse olisi vastaavassa tilanteessa antanut potilaalle lääkäriaikaa. Kerroin samat asiat taas kolmanteen kertaan sairaanhoitajalle ja vastaukseksi sain "Meillä on kaikki lääkäriajat täynnä eikä sinun asiasi ole akuutti." Sitten sairaanhoitaja alkoi pohtia, että eikö oireesi viittaa klamydiaan ja olisi syytä mennä tarkistuttamaan pissatestissä asia. Tiesin, että se ei olisi klamydia, koska oireeni eivät olleet klamydiaa nähneetkään. Sovittiin sitten, että menen pissaamaan purkkiin ja tsekkaamaan klamydian.

No kävin pissaamassa purkkiin ja yllätyksekseni tulos oli negatiivinen. Ei klamydiaa. No shit. Soitin taas opiskelijaterveydenhuollon sairaanhoitajan puhelinajanvaraukseen ja minua kehotettiin soittamaan terveysaseman sairaanhoitajalle, koska opiskeluterveydenhuollossa oli tullut joku lääkärikato eikä aikoja ollut antaa. Eipä siinä muu auttanut, kun ottaa puhelin kouraan ja soittaa terveyskeskukseen. Sielläkään ei ollut antaa lääkäriaikoja ja minua kehotettiin menemään terveyskeskuksen sairaanhoitajan hoidon tarpeen arviointiin. Voi hyvää päivää. Tiesin taas mitä olisi tulossa. Bakteerivaginoosi ei edelleenkään ole akuutti asia, joten ei myöskään tule lääkäriaikaa. 

Menin turhautuneena jonottamaan hoidon tarpeen arvioon. Jonotus kesti kaksi ja puoli tuntia, vaikka tulin mielestäni juuri rauhallisimpaan aikaan eikä jonossa ollut kuin kahdeksan minua ennen. Sairaanhoitajalle päästyäni minua taas muistutettiin, että tämä ei ole akuuttiasia, joten minulle ei voida antaa lääkäriaikaa. Seuraavat lääkäriajat menisivät kolmen viikon päähän. Ei siinä muu auttanut, kun ottaa järeämmät aseet käyttöön. Otin käyttöön oireiden liioittelu-kortin. Tiesin, että saisin liioiteltua oireistostani akuutimman. Ei siinä oikein muu olisi auttanut. Sitä paitsi minua oikeasti pelotti, että bakteeritulehdus pian leviäisi kohtuun ja aiheuttaisi jonkun pahemman infektion, vaikka se olisikin hyvin epätodennäköistä. Kerroin pelostani sairaanhoitajalle ja yritin näyttää säälittävältä. Sain kuin sainkin itselleni akuuttilääkäriajan.

Lääkärikäynti oli taas niin turhauttava. Lääkäri ei oikein osannut sanoa juuta eikä jaata. Lääkäri teki kyllä sisätutkimuksen ja kertasi oireitani ääneen, mutta diagnoosia en saanut. Ei klamydiaa, ei raskaana, ei hiivatulehdusta eikä selviä bakteeritulehduksen oireita. No mitä helvettiä, eivät nämä ihan normaaleita oireita kuitenkaan ole. Lääkäri vain tokaisi: "No kirjoitan sulle ton antibiootin varalle ja katot auttaako." Jee varmuuden vuoksi pääsen popsimaan antibioottikuurin. Ei lääkärit tietenkään mitään Jumalia ole, mutta silti ärsyttää kun olen joutunut ramppaamaan edestakaisin jokapuolella ja lopulta lääkäriin päästyäni lääkäri ei tiedä mistään diagnoosista mitään. Näytettä ei tietenkään voitu ottaa, koska eihän julkisella puolella nyt sellaisiin laitteisiin ole varaa. Taidan lopettaa tämän julkisen terveydenhuollon kanssa pelleilyn ja mennä suoraan yksityisen puolen lääkärille. Ei tässä mitään  antibioottikuuria aleta "varalta" syömään, kun diagnoosi ensin tiskiin ja sitten vasta miettimään hoitoa.

Tämä sähläysrumbaravaaminen laittoi taas miettimään haluanko oikeasti sairaanhoitajaksi. Miten sitä jaksaa koko työtä tehdä, kun sairaanhoitajat ovat niitä ensimmäisiä, joille kaikki paska tulee niskaan terveydenhuollon toimimattomuudesta. Muutenkin kurjaa, jos ei pysty antamaan lääkäriaikoja joillekin, joilla ei ole niin akuuttiasia. Gynekologiset vaivat kuitenkin ovat inhottavia ja seksielämään vaikuttavia asioita, joten ei sitä kovin mielellään potilaalle sanoisi, että kestä nyt oireiden kanssa vielä kuukausi. Ei sitä oikein itsekään pysty lääkäriajaksi potilaalle muuttumaan. Jos julkiseen terveydenhuoltoon ei enää pääse, eikö niitä veroja voisi jonkin verran laskea? Minua ei kyllä taida Suomessa valmistumisen jälkeen paljon näkyä, jos Suomi jatkaa samaa rataa.

Onko teillä huonoja kokemuksia Suomen terveydenhuollosta?

MUOKKAUS 25.1: En enää olekaan vihainen Suomen terveydenhuollolle. Sitä vain maanantaina kiukuspäissään halusi purkaa kiukkunsa blogin puolelle. :D Ilmaista hoitoa täällä kuitenkin saa!

Sairaanhoitajaksi vai lääkäriksi? -Omaa polkua etsimässä

Sairaanhoitajaksi vai lääkäriksi? -Siinä kysymys, johon en ole useiden vuosien mietinnän jälkeen vieläkään saanut vastausta. Olen yläkoulusta asti ollut aivan hukassa, mikä minusta tulee isona. Ammatinvalinta on ollut minulle hyvin haastavaa. Edelleenkään en tiedä, mikä minusta tulee isona. Onneksi sairaanhoitajan opinnot ovat jo kovaa vauhtia lähestymässä loppuaan. Sairaanhoitajan koulutuksessa on se hyvä puoli, että koulutus on lyhyempi kuin lääkärin koulutus ja pääsisin jo nuorena sota-alueelle tai pakolaisleirille töihin. Jos opiskelisin lääkäriksi, en välttämättä koskaan päätyisi kehitysapuun ulkomaille. Lääkäriksi valmistuttua on jo vanhempi ja alkaa suunnitella perheen lisäystä. Työkokemustakin pitäisi saada.

Jokapuolelta kuulee, kuinka sairaanhoitajat vihaavat työtään. Sairaanhoitajat ovat alipalkattuja. Sairaanhoitajat ovat kunnon bitchejä, jotka eivät osaa muuta kuin haukkua toisiaan ja puhua paskaa toisten selän takana niin paljon kuin sielu sietää. Sairaanhoitajat katsovat potilaita alaspäin ja hoitajan vastaanotolle tullessa vastaukseksi saa vain nyrpeän katseen ja "Ota panadolia". Naisvaltainen ala ja sen huomaa. Ala, jossa työpaikkakiusaamista on eniten. Henkisesti ja fyysisesti raskas ala, josta ammatinvaihtoja tapahtuu usein. Kaiken tämän olin kuullut ja nähnyt ennen kuin lähdin opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Miten ihmeessä innostusta vielä riitti tällaisen kuuleman ja näkemän jälkeen? 

Possun dissektiota yhdysvalloissa vaihto-oppilasvuonna.

Sairaanhoitajan ammatti avaa monia ovia. Jatkokoulutusmahdollisuuksia on paljon. Ulkomaille on helppo lähteä sairaanhoitajan paperit kourassa. Sairaanhoitajat työllistyvät useisiin erilaisiin työtehtäviin. Sairaanhoitajana voi olla töissä sairaalassa monilla eri osastoilla, leikkaussalissa, vanhainkodissa, vuodeosastoilla, teho-osastolla, ensiavussa, kotihoidossa, psykiatrisessa sairaalassa, päihdeklinikoilla, työterveyshuollossa, poliklinikalla, lastenkodissa, vankilassa, koulussa, puolustusvoimissa, laboratoriossa tai erilaisissa yksityisissä firmoissa kuten lääkefirmoissa. Vaihtoehtoja ja valinnanvaraa on paljon. Sosiaali- ja terveysalalla työllistyy yleensä hyvin. Suomalainen sairaanhoitajakoulutus on myös arvostettu muualla maailmalla.

Vaikka sairaanhoitajan työ on vastuullista, en koe sen olevan tarpeeksi haasteellista. Kaipaan haasteita ja toimintaa. Tylsistyn asioihin liian helposti. Ihmisten auttaminen on ollut minulle aina tärkeää. Kaipaan myös liikkumista ja toimintaa. Ambulanssityö voisi sopia minulle, mutta toisaalta Suomessa suuri osa ensihoitajien työkeikoista on vain potilaiden siirtoa paikasta A paikkaan B. Se vasta tylsää olisikin! Afrikassa sairaanhoitajan työ oli juuri sitä mitä työstäni kaipaan! Vaikka aivosoluni yleensä käyvät hitaalla, pidin nopeatempoisesta työstä. Tehopotilaita, akuuttihoitoa, elvytystä, haasteita, adrenaliinia, vastuuta, nopeaa toimintaa jne. Haasteita ja improvisointia oli päivittäin. Esimerkiksi miten tehdä dreeni? Vastaus: Leikataan tippaletkusta letku ja laitetaan kumihanska päähän, johon eritteet valuvat.

Kun ihmisen anatomia ja fysiologia alkoi yläkoulussa, olin täysin varma, että haluaisin ammattiin, jossa voisi tutkia ihmisen rakennetta ja toimintaa vielä syvällisemmin. Koska suvussani oli lääkäreitä, uskoin, että jatkaisin perinnettä ja vielä minustakin tulisi jonain päivänä lääkäri. Lukion aikana päätökseni ammatin suhteen vaihtelivat lähes viikoittain. Saatoin olla muutaman viikon täysin varma, että haluan lääkäriksi, kunnes seuraavalla viikolla päätinkin haluavani kätilöksi. Mieleni muuttui jatkuvasti. Kaiken kaikkiaan pohtimiani ammatteja olivat kätilö, opettaja, sihteeri, sairaanhoitaja, ensihoitaja, psykologi, toimintaterapeutti, lääkäri sekä fysioterapeutti. Päätöksen tekoa vaikeutti vielä se, että poikaystäväni asui Yhdysvalloissa ja toiseksi se, että olin jo täysin kyllästynyt asumaan Suomessa. Ulkomaat olivat jo kauan aikaa sitten vieneet sydämeni.

Päätöksenteko aika tuli. Hain opiskelemaan Tampereelle sairaanhoitajaksi. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että olisin muuttanut asumaan Yhdysvaltoihin poikaystäväni luokse ja mennyt yliopistoon opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Opinnot ulkomailla olisivat tulleet hyvin kalliiksi ja vierastin ajatusta lainan ottamisesta. Meidän lopullinen suunnitelma oli, että minä opiskelen Suomessa sairaanhoitajaksi ja poikaystäväni muuttaa opintojeni ajaksi Suomeen. Valmistuttuani muutamme yhdessä Yhdysvaltoihin. Sairaanhoitajan ammattiin päädyin, sillä koulutus kestäisi vain 3.5 vuotta ja pääsisin nopeasti muuttamaan ulkomaille. Mitäs sitten kävikään... Muutaman vuoden pituinen suhde poikaystäväni kanssa ajautui karille. Minä jäin Suomeen ja poikaystäväni muutti takaisin Yhdysvaltoihin.

Vaikka eromme oli lopullinen, olin edelleen sitä mieltä, että valmistuttuani sairaanhoitajaksi muutan ulkomaille töihin. En olisi voinut kuvitellakaan tekeväni töitä sairaanhoitajana Suomessa. Suomessa sairaanhoitajia ei arvosteta ja vastuuseen nähden heillä on aivan olematon palkka. Esimerkiksi yhdysvalloissa anestesiasairaanhoitaja tienaa noin 8500 euroa kuukaudessa. Suomessa kolmivuorotyötä tekevä sairaanhoitaja voi saada juuri ja juuri 3000 euroa kuukaudessa. Lääkärin töitä siirtyy jatkuvasti yhä enemmän sairaanhoitajille. Esimerkiksi nykyään sairaanhoitajat saavat määrätä rajattuja lääkkeitä lisäkurssin käytyään. Vaikka lääkärien töitä siirretään sairaanhoitajille, hoitajien palkat pysyvät samana. Lääkäreitä ei aina edes tarvita diagnosoimaan sairauksia. Terveyskeskuksessa riitti, että sairaanhoitaja katsoi otoskoopilla korvat ja kertoi lääkärille tällä olevan korvatulehdus. Lääkäri määräsi e-reseptillä antibiootit, eikä nähnyt koko potilasta. 

Afrikassa miesten kirurgisella osastolla.

Tällä hetkellä elän avoimessa parisuhteessa, mutta minulla on tunne, että tämä voisi olla "se oikea". Ammatinvalinnan suhteen se pistää pään taas aivan sekaisin. Poikaystävä Suomessa, mutta haluamani työpaikka ulkomailla. Se ei tulisi toimimaan. Jos kolme vuotta sitten olisin tiennyt, että löydän poikaystävän Suomesta, en olisi harkinnutkaan sairaanhoitajaksi opiskelua. Sairaanhoitajaksi lähdin opiskelemaan sillä perusteella, että valmistumisen jälkeen olisi helppo lähteä ulkomaille töihin. En ole varautunut siihen, että tekisin sairaanhoitajan töitä Suomessa. Välillä tuntuu siltä, että haluan lopettaa opinnot kesken ja keskittyä lukemaan lääketieteellisen pääsykokeisiin. Toisaalta hieman yli vuosi valmistumiseen ei kuulosta pitkältä ajalta. Olisi tyhmää jättää opinnot kesken tässä vaiheessa. Eikä sitä koskaan tiedä, vaikka avoin suhde ei koskaan seurusteluksi muuttuisikaan. Silloin hakeutuisin ulkomaille töihin ja olisin enemmän kuin tyytyväinen sairaanhoitajan ammattiin.

Toinen puoli sydämestäni kaipaa ulkomaille tekemään sairaanhoitajan töitä ja toinen puoli taas haluaa jäädä Suomeen mahdollisesti tulevan poikaystäväni luokse. Molempia en voi saada. Sairaanhoitajaksi valmistuttua on tietysti mahdollista jatkaa opintoja yliopistossa maisteritason koulutuksissa tai käydä erillisiä kursseja. Voisin esimerkiksi opiskella liikuntalääketiedettä, psykoterapiaa tai kauan haaveilemaani seksuaaliterapiaa. Näillä aloilla taas tulee vastaan työllistyminen. Lääkärinä saisi varmasti helpommin töitä kuin seksologina.

Sairaanhoitajan koulutuksesta on varmasti hyötyä lääketieteellisen opinnoissa. Sairaanhoitajan opintoihin kuuluu anatomian, fysiologian, farmakologian ja lääketieteen opintoja. Opintoihin sisältyy sairauksien oireiden, diagnostisten kriteerien ja hoitojen opettelemista. Lääketieteellisessä näihin syvennytään enemmän. Tulevathan potilaan kohtaaminen, hoidon tarpeen arviointi, kliiniset käden taidot ja potilaan tutkiminen sekä koko sairaalamaailma kirjausjärjestelmineen ja aseptiikkoineen koulutuksessa tutuiksi.

Afrikassa ruumiinavaukseen menossa.

Afrikassa leikkaussalissa anestesiapuolella.

Tällä hetkellä yritän vain elää tässä hetkessä. Aika näyttää, minne tieni vie. Uskon, että jokainen lopulta löytää oman paikkansa. Tie sinne voi olla mutkikas tai suora, mutta paikoilleen ei saa jäädä. Monet löytävät unelmiensa ammatin vain sattumalta. He ovat hakeutuneet jollekin alalle sen perusteella, että siellä oli täydennyshakupaikka tai ystävä haki myös sinne. Monille on myös käynyt niin, että ovat luulleet hakevansa siihen unelmiensa ammattiin, mutta puolessa välissä koulutusta huomanneet, että tämä ei olekaan heitä varten. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä. Niin kuin Keniassa on tapana sanoa ”Hakuna matata” eli ei huolen häivää. 

Onko muita, joille ammatinvalinta on tuottanut suuria vaikeuksia?
Tsemppiä kuitenkin kaikille oman polun etsijöille! I feel ya! 

Koiria ja sikoja

Viime blogipostauksestani Kokemani parisuhdeväkivalta sain hurjasti palautetta! Palautetta tuli niin positiivista kuin kriittistäkin. Se herätti keskustelua ja tunteita. Postausta kehuttiin hyvin kirjoitetuksi ja rohkeaksi vedoksi. Toisaalta taas sain valituksia, että postaus on toisen yksityisyyttä loukkaava ja se olisi pitänyt kirjoittaa anonyymisti. Ennen postauksen julkistamista mietin ainakin kymmeneen kertaan onko se eettisesti sovelias julkaistavaksi. Se on selvää, että läheiset ystäväni ja perhe tunnistavat postauksesta henkilön. Tuntemattomat eivät häntä kuitenkaan tunnista. Suurin osa ystävistäni tarinan jo tietää, joten asia ei ole heille uutta. Aihe on arkaluotoinen. Kerron postauksessa asiat niin kuin itse ne koin. Kyllähän ihmiset kirjoittavat väkivallan kokemuksistaan aikakausilehtiinkin. Välillä ihan omalla nimellä.

Postauksen myötä kuulin, että exäni olisi juuri päässyt kuiville. Tietysti itse heti epäilen asiaa, kun tiedän millaisiin valheisiin hän pystyy. Tällä kertaa se näyttäisi kuitenkin pitävän paikkansa. Vaikka en itse häntä osannut auttaa, on hän löytänyt apua toista kautta. Ihanaa että hän on vihdoin päässyt päihteistä eroon! Tiedän hänen olevan pohjimmiltaan kultainen ja suurisydäminen ihminen. Päihteet vain muuttavat kummasti käytöstä ja persoonallisuutta. Uskon hänen väkivaltaisuuden johtuvan täysin ja ainoastaan päihteiden tekemästä vaikutuksesta. Itse en ole koskaan ollut koukussa mihinkään (paitsi ehkä vähän suklaaseen), joten en voi käsittää miten vaikeaa riippuvuudesta on päästä eroon. Olen kuitenkin nähnyt ja se on haastavaa, aikaa ja hermoja vievää. Jos hän koskaan tätä sattuu lukemaan niin toivotan kaikkea hyvää elämääsi! Retkahdusten tullessa juttele läheisten kanssa sinua herättävistä tunteista ja ajatuksista. Älä palaa takaisin siihen vanhaan minään. Et ollut silloin onnellinen. Sinulla on vielä koko elämä edessä -sen voi elää täysillä ilman päihteitä! Kaikkea hyvää elämääsi!

Viime viikonlopun vietin Turussa porukoiden luona. Frank tuli lauantaina porukoideni luo syömään Turkuun. Hän oli menossa illalla vanhojen armeijakavereidensa kanssa laivalle. Muutaman tunnin päästä heitin Frankin satamaan. Frank osti satamasta lipun. Muut kaverit tulivat laivaan vasta perässä. Frank oli jo ehtinyt mennä laivaan sisälle, kun tajusi, että oli ostanut lipun väärään laivaan ja oli nyt eri laivassa kun kaverit. Kaiken lisäksi Frank oli ostanut lipun Viking Grace laivaan, missä ei saa juoda tax free juotavia. Laivassa saa ainoastaan juoda kalliita baarista ostettuja juomia. Laivalla oli tietysti reppu tarkastus ja Frank menetti kaikki viinansa, mitkä oli ottanut reppuun mukaan. Lipustakin hän meni maksamaan 70 euroa. Yleensä liput maksavat korkeintaan 10-15 euroa per naama. Voi Frankki raukkaa. Hahahahahah. En voi ymmärtää, miten kenellekään voi tapahtua noin. Onneksi Frank on sosiaalinen ihminen ja oli nopeasti löytänyt jonkun miesporukan, joiden kanssa hän hengasi. Nauroin sikanaurua koko viikonlopun. Voi Frank olet hauska! Muahahaha.

Jostain kumman syystä Afrikassa minulla soi jatkuvasti suomalaiset joululaulut päässä. Nyt lähiaikoina minulla on alkanut soida lastenlaulut päässä. Frank on tykännyt, kun iltaisin ennen nukkumaanmenoa hoilotan hämähämähäkkiä tai jänis istui maassa. Heh. Onneksi eilen pääsin nukuttamaan lapsia ja sain hyödyntää tätä lastenlaulu-inspiraatiotani todenteolla. 

Tänään loppui terveyskeskusharjoittelu. Terveyskeskusharjoittelun myötä on noussut paljon uusia ajatuksia siitä, mitä tulevaisuudeltani haluan. Ammatinvalinta ja tulevaisuudensuunnittelu on ollut minulle aina haastavaa. En tiedä vieläkään mikä minusta tulee isona. Edelleen valmistumisen jälkeen haluan lähteä kehitysmaihin tai sota-alueelle avustustyöhön. Seksologin opinnot kiehtovat minua myös, mutta työllistyminen ei taida olla kovin hyvä. Tällä hetkellä olen erittäin motivoitunut hakemaan lääketieteelliseen opiskelemaan. 

Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille!