London called me

Viime viikon vietin vanhassa asuinkaupungissani Lontoossa äidin kanssa joululahjaostoksilla. Äiti oli alkuviikosta työmatkalla, mutta loppuviikon saimmekin shoppailla yhdessä. Oli ihanaa viettää äidin kanssa pitkästä aikaa laatuaikaa. Sitä harvemmin tulee nähtyä noin pitkään, kun toinen asuu Turussa ja toinen Tampereella, vaikka välimatka onkin vajaa kaksi tuntia junalla. Hotelli oli aika luksusmeininki opiskelijalle. Äiti on VIP, joten pääsin äitin huone-aveccina VIP-tiloihin hakemaan ilmaista mättöä niin paljon kuin sielu siesi. Hotellissa oli myös aivan uskomaton aamupalatarjoilu. Oli vähän erilaista saada aamupalaksi lähes mitä vain voi kuvitella verrattuna siihen mitä yleensä Tampereella syön aamupalaksi. Yleensä kaapissa on vain puuroa. Hyvän tuurin käydessä saattaa tarjolla olla jogurttia tai jopa hapankorppua.

Shoppailujen lisäksi kävimme katsomassa musikaaliesityksen  nimeltä "The book of mormons". Esitys oli aivan loistava! Musikaali vei kyllä kaikista näkemistäni teattereista ja musikaaleista ylivoimaisesti voiton! Suosittelen ehdottomasti uskontohuumorista pitäville. Mormoneille sen sijaan kehoitan pysymään musikaalista kaukana, sillä musikaali on suhteellisen loukkaava mormoni-uskontokuntaa kohtaan. Viikon aikana ehdimme käydä myös Lontoon silmässä eli London eyessä. Näköalat olivat aivan huikeat ja oli todellakin rahan arvoinen. Viikon aikana myös aloittelin järjestelmäkamerakuvausuraani. En ole koskaan aikaisemmin järjestelmäkameraa käyttänyt. Kamera (Canon EOS 60D) on Frankin, mutta Frankula ei sitä pahemmin käytä, joten minulla on oiva tilaisuus napsia sillä kuvia. Vielä pitää kovasti harjoitella ja lukea kaikenmaailman säädöistä ja kameran ominaisuuksista, joista en ymmärrä hölkäsen pöläystä. Tässä kuitenkin ensimmäisiä järjestelmäkameralla ottamiani kuvia. Hmmmm...

Iloista joulumieltä ja rauhaa joulun taikaa. Oikein rauhaisaa ja lämmintä joulua kaikille!

Olenko polyamoristi?

Polyamoria tulee sanoista: poly, joka tarkoittaa Kreikaksi useaa ja amor, joka tarkoittaa latinaksi rakkautta. Polyamoria tunnetaan usein käsitteenä, jossa useampi kuin kaksi ihmistä seurustelee keskenään. Polyamoria-käsite viittaa myös avoimeen suhteeseen, jossa osapuolilla voi olla rinnakkain useampia rakkaus- tai seksisuhteita. Vaikka elänkin avoimessa parisuhteessa, en pidä itseäni polyamoristina. Polyamoria tuntuu vieraalta enkä pystyisi varsinaisesti seurustelemaan kahden miehen kanssa samaan aikaan. Minulla on yksi ainut mies, jota rakastan ja, jonka kanssa jaan elämän ilot ja surut. Muut mahdolliset miehet ovat vain satunnaisia muutaman kerran seksipartnereita tai vanhoja rakastajia, joita en rakasta enempää kuin ystävinä. Vaikka ihastun ja kiinnyn toisiin miehiin helposti, en laske itseäni polyamoristiksi. Ihastuksia tulee ja menee. Rakkaus on pysyvämpää. Frank on se ainut oikea, joka on jo kauan aikaa sitten vienyt sydämeni.

Olen aikaisemmin ollut rakastunut kahteen mieheen samaan aikaan ja useamman kerran ihastunut muihin miehiin, vaikka olisinkin ollut varattu. En silti pystyisi kuvittelemaan itseäni parisuhteessa useamman ihmisen kanssa. Omalla kohdallani ajatus kimppaseurustelusta kuulostaa jollain tapaa huvittavalta ja todella kaukaiselta. Olen kuitenkin sen verran erikoinen tapaus, että olen lähes kaikkea elämäni aikana valmis kokeilemaan. Olisin myös valmis kokeilemaan kimppaseurustelua yhden naisen ja yhden miehen kanssa. Kahden miehen kanssa en pystyisi missään nimessä kimppaseurusteluun. Minulle on ehdotonta, että miespartnerini on 110% hetero. Pidän omalla kohdallani kimppaseurustelun onnistumista yhtä epätodennäköisenä kuin sitä, että voittaisin lotossa. Uskon kuitenkin monen henkilön välisen suhteen toimivan, jos vaan kaikki suhteen osapuolet ovat halukkaita suhteeseen. En pidä itseäni mitenkään pimahtaneena tai mielenterveysongelmaisena, vaikka pidänkin polyamoriaa yhtenä hyvänä elämäntapavaihtoehtona. Frank taas on sanonut, että ei todennäköisesti pystyisi seurustelemaan useamman henkilön kanssa samaan aikaan. Frank kertoo, että on pohjimmiltaan vain yhden naisen mies.

Maailmaa nähtyäni maailmankatsomukseni on muuttunut täysin. Seksuaalisuuteen suhtautumisenikin on muuttunut maailmankatsomukseni rinnalla. Jos en olisi asunut Amerikassa tai Afrikassa, en luultavasti eläisi nyt avoimessa suhteessa. Amerikassa tajusin, kuinka arkipäivää pettäminen oikeasti on. Petetyt eivät välttämättä koskaan saa tietää tulleensa petetyiksi ja elävät suhteessa onnellisina luullen kumppaniaan täysin luotettavaksi. Minä en tykkää lainkaan valehtelusta tai uskottomuudesta ja se onkin suurin syy avoimen suhteen valinnalleni. Avoimessa suhteessa ei tarvitse epäillä kumppaniaan ja voi luottaa toiseen sataprosenttisesti. Avoimessa suhteessa ei tarvitse pelätä, että vasta vuosien päästä kuulee tulleensa petetyksi. Avoimessa suhteessa eletään nyt ja tässä. Syrjähypyt kerrotaan partnerille samantien ja asiat jutellaan yhdessä läpi.

Keniassa polyamoria-suhteita oli monia. Oli mielenkiintoista kuunnella miesten ja naisten kokemuksia polyamoriasta. Miesten motivaatiot polyamoriaan olivat tosin aivan erilaisia mitä olisin toivonut kuulevani. Miehet sanoivat monen naisen omistamisen kertovan miehen varakkuudesta. He kertoivat myös, että oli hyvä olla varalla useampia naisia, jos yksi naisista kuolisi tai ei pystyisi saamaan lapsia. Suuri lapsien lukumäärä kertoi myös varakkuudesta. Seksi oli monipuolista ja hyvää, kun sai vaihdella naisia. Miehen tuodessa uusia naisia mukaan suhteeseen, suhteessa ennestään olevat naiset eivät mahtaneet asialle mitään. Monet naiset sanoivat olevansa mustasukkaisia, mutta eivät voineet lähteä pois suhteesta rahan takia. Jos mies kuoli, polyamoria-suhteen naiset jäivät kuitenkin elämään yhdessä.

Millaisia mielipiteitä teillä herää polyamoriasta? Voisitteko kuvitella elävänne polyamoria-suhteessa?

Sairaanhoitajaksi vai lääkäriksi? -Omaa polkua etsimässä

Sairaanhoitajaksi vai lääkäriksi? -Siinä kysymys, johon en ole useiden vuosien mietinnän jälkeen vieläkään saanut vastausta. Olen yläkoulusta asti ollut aivan hukassa, mikä minusta tulee isona. Ammatinvalinta on ollut minulle hyvin haastavaa. Edelleenkään en tiedä, mikä minusta tulee isona. Onneksi sairaanhoitajan opinnot ovat jo kovaa vauhtia lähestymässä loppuaan. Sairaanhoitajan koulutuksessa on se hyvä puoli, että koulutus on lyhyempi kuin lääkärin koulutus ja pääsisin jo nuorena sota-alueelle tai pakolaisleirille töihin. Jos opiskelisin lääkäriksi, en välttämättä koskaan päätyisi kehitysapuun ulkomaille. Lääkäriksi valmistuttua on jo vanhempi ja alkaa suunnitella perheen lisäystä. Työkokemustakin pitäisi saada.

Jokapuolelta kuulee, kuinka sairaanhoitajat vihaavat työtään. Sairaanhoitajat ovat alipalkattuja. Sairaanhoitajat ovat kunnon bitchejä, jotka eivät osaa muuta kuin haukkua toisiaan ja puhua paskaa toisten selän takana niin paljon kuin sielu sietää. Sairaanhoitajat katsovat potilaita alaspäin ja hoitajan vastaanotolle tullessa vastaukseksi saa vain nyrpeän katseen ja "Ota panadolia". Naisvaltainen ala ja sen huomaa. Ala, jossa työpaikkakiusaamista on eniten. Henkisesti ja fyysisesti raskas ala, josta ammatinvaihtoja tapahtuu usein. Kaiken tämän olin kuullut ja nähnyt ennen kuin lähdin opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Miten ihmeessä innostusta vielä riitti tällaisen kuuleman ja näkemän jälkeen? 

Possun dissektiota yhdysvalloissa vaihto-oppilasvuonna.

Sairaanhoitajan ammatti avaa monia ovia. Jatkokoulutusmahdollisuuksia on paljon. Ulkomaille on helppo lähteä sairaanhoitajan paperit kourassa. Sairaanhoitajat työllistyvät useisiin erilaisiin työtehtäviin. Sairaanhoitajana voi olla töissä sairaalassa monilla eri osastoilla, leikkaussalissa, vanhainkodissa, vuodeosastoilla, teho-osastolla, ensiavussa, kotihoidossa, psykiatrisessa sairaalassa, päihdeklinikoilla, työterveyshuollossa, poliklinikalla, lastenkodissa, vankilassa, koulussa, puolustusvoimissa, laboratoriossa tai erilaisissa yksityisissä firmoissa kuten lääkefirmoissa. Vaihtoehtoja ja valinnanvaraa on paljon. Sosiaali- ja terveysalalla työllistyy yleensä hyvin. Suomalainen sairaanhoitajakoulutus on myös arvostettu muualla maailmalla.

Vaikka sairaanhoitajan työ on vastuullista, en koe sen olevan tarpeeksi haasteellista. Kaipaan haasteita ja toimintaa. Tylsistyn asioihin liian helposti. Ihmisten auttaminen on ollut minulle aina tärkeää. Kaipaan myös liikkumista ja toimintaa. Ambulanssityö voisi sopia minulle, mutta toisaalta Suomessa suuri osa ensihoitajien työkeikoista on vain potilaiden siirtoa paikasta A paikkaan B. Se vasta tylsää olisikin! Afrikassa sairaanhoitajan työ oli juuri sitä mitä työstäni kaipaan! Vaikka aivosoluni yleensä käyvät hitaalla, pidin nopeatempoisesta työstä. Tehopotilaita, akuuttihoitoa, elvytystä, haasteita, adrenaliinia, vastuuta, nopeaa toimintaa jne. Haasteita ja improvisointia oli päivittäin. Esimerkiksi miten tehdä dreeni? Vastaus: Leikataan tippaletkusta letku ja laitetaan kumihanska päähän, johon eritteet valuvat.

Kun ihmisen anatomia ja fysiologia alkoi yläkoulussa, olin täysin varma, että haluaisin ammattiin, jossa voisi tutkia ihmisen rakennetta ja toimintaa vielä syvällisemmin. Koska suvussani oli lääkäreitä, uskoin, että jatkaisin perinnettä ja vielä minustakin tulisi jonain päivänä lääkäri. Lukion aikana päätökseni ammatin suhteen vaihtelivat lähes viikoittain. Saatoin olla muutaman viikon täysin varma, että haluan lääkäriksi, kunnes seuraavalla viikolla päätinkin haluavani kätilöksi. Mieleni muuttui jatkuvasti. Kaiken kaikkiaan pohtimiani ammatteja olivat kätilö, opettaja, sihteeri, sairaanhoitaja, ensihoitaja, psykologi, toimintaterapeutti, lääkäri sekä fysioterapeutti. Päätöksen tekoa vaikeutti vielä se, että poikaystäväni asui Yhdysvalloissa ja toiseksi se, että olin jo täysin kyllästynyt asumaan Suomessa. Ulkomaat olivat jo kauan aikaa sitten vieneet sydämeni.

Päätöksenteko aika tuli. Hain opiskelemaan Tampereelle sairaanhoitajaksi. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että olisin muuttanut asumaan Yhdysvaltoihin poikaystäväni luokse ja mennyt yliopistoon opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Opinnot ulkomailla olisivat tulleet hyvin kalliiksi ja vierastin ajatusta lainan ottamisesta. Meidän lopullinen suunnitelma oli, että minä opiskelen Suomessa sairaanhoitajaksi ja poikaystäväni muuttaa opintojeni ajaksi Suomeen. Valmistuttuani muutamme yhdessä Yhdysvaltoihin. Sairaanhoitajan ammattiin päädyin, sillä koulutus kestäisi vain 3.5 vuotta ja pääsisin nopeasti muuttamaan ulkomaille. Mitäs sitten kävikään... Muutaman vuoden pituinen suhde poikaystäväni kanssa ajautui karille. Minä jäin Suomeen ja poikaystäväni muutti takaisin Yhdysvaltoihin.

Vaikka eromme oli lopullinen, olin edelleen sitä mieltä, että valmistuttuani sairaanhoitajaksi muutan ulkomaille töihin. En olisi voinut kuvitellakaan tekeväni töitä sairaanhoitajana Suomessa. Suomessa sairaanhoitajia ei arvosteta ja vastuuseen nähden heillä on aivan olematon palkka. Esimerkiksi yhdysvalloissa anestesiasairaanhoitaja tienaa noin 8500 euroa kuukaudessa. Suomessa kolmivuorotyötä tekevä sairaanhoitaja voi saada juuri ja juuri 3000 euroa kuukaudessa. Lääkärin töitä siirtyy jatkuvasti yhä enemmän sairaanhoitajille. Esimerkiksi nykyään sairaanhoitajat saavat määrätä rajattuja lääkkeitä lisäkurssin käytyään. Vaikka lääkärien töitä siirretään sairaanhoitajille, hoitajien palkat pysyvät samana. Lääkäreitä ei aina edes tarvita diagnosoimaan sairauksia. Terveyskeskuksessa riitti, että sairaanhoitaja katsoi otoskoopilla korvat ja kertoi lääkärille tällä olevan korvatulehdus. Lääkäri määräsi e-reseptillä antibiootit, eikä nähnyt koko potilasta. 

Afrikassa miesten kirurgisella osastolla.

Tällä hetkellä elän avoimessa parisuhteessa, mutta minulla on tunne, että tämä voisi olla "se oikea". Ammatinvalinnan suhteen se pistää pään taas aivan sekaisin. Poikaystävä Suomessa, mutta haluamani työpaikka ulkomailla. Se ei tulisi toimimaan. Jos kolme vuotta sitten olisin tiennyt, että löydän poikaystävän Suomesta, en olisi harkinnutkaan sairaanhoitajaksi opiskelua. Sairaanhoitajaksi lähdin opiskelemaan sillä perusteella, että valmistumisen jälkeen olisi helppo lähteä ulkomaille töihin. En ole varautunut siihen, että tekisin sairaanhoitajan töitä Suomessa. Välillä tuntuu siltä, että haluan lopettaa opinnot kesken ja keskittyä lukemaan lääketieteellisen pääsykokeisiin. Toisaalta hieman yli vuosi valmistumiseen ei kuulosta pitkältä ajalta. Olisi tyhmää jättää opinnot kesken tässä vaiheessa. Eikä sitä koskaan tiedä, vaikka avoin suhde ei koskaan seurusteluksi muuttuisikaan. Silloin hakeutuisin ulkomaille töihin ja olisin enemmän kuin tyytyväinen sairaanhoitajan ammattiin.

Toinen puoli sydämestäni kaipaa ulkomaille tekemään sairaanhoitajan töitä ja toinen puoli taas haluaa jäädä Suomeen mahdollisesti tulevan poikaystäväni luokse. Molempia en voi saada. Sairaanhoitajaksi valmistuttua on tietysti mahdollista jatkaa opintoja yliopistossa maisteritason koulutuksissa tai käydä erillisiä kursseja. Voisin esimerkiksi opiskella liikuntalääketiedettä, psykoterapiaa tai kauan haaveilemaani seksuaaliterapiaa. Näillä aloilla taas tulee vastaan työllistyminen. Lääkärinä saisi varmasti helpommin töitä kuin seksologina.

Sairaanhoitajan koulutuksesta on varmasti hyötyä lääketieteellisen opinnoissa. Sairaanhoitajan opintoihin kuuluu anatomian, fysiologian, farmakologian ja lääketieteen opintoja. Opintoihin sisältyy sairauksien oireiden, diagnostisten kriteerien ja hoitojen opettelemista. Lääketieteellisessä näihin syvennytään enemmän. Tulevathan potilaan kohtaaminen, hoidon tarpeen arviointi, kliiniset käden taidot ja potilaan tutkiminen sekä koko sairaalamaailma kirjausjärjestelmineen ja aseptiikkoineen koulutuksessa tutuiksi.

Afrikassa ruumiinavaukseen menossa.

Afrikassa leikkaussalissa anestesiapuolella.

Tällä hetkellä yritän vain elää tässä hetkessä. Aika näyttää, minne tieni vie. Uskon, että jokainen lopulta löytää oman paikkansa. Tie sinne voi olla mutkikas tai suora, mutta paikoilleen ei saa jäädä. Monet löytävät unelmiensa ammatin vain sattumalta. He ovat hakeutuneet jollekin alalle sen perusteella, että siellä oli täydennyshakupaikka tai ystävä haki myös sinne. Monille on myös käynyt niin, että ovat luulleet hakevansa siihen unelmiensa ammattiin, mutta puolessa välissä koulutusta huomanneet, että tämä ei olekaan heitä varten. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä. Niin kuin Keniassa on tapana sanoa ”Hakuna matata” eli ei huolen häivää. 

Onko muita, joille ammatinvalinta on tuottanut suuria vaikeuksia?
Tsemppiä kuitenkin kaikille oman polun etsijöille! I feel ya!