Minun työpäiväni Australiassa

Työpäiväni alkaa kahdeksalta aamulla, jolloin herään ja menen syömään aamupalaa. Tyttö on yleensä silloin jo hereillä ja syömässä omaa aamupalaansa (lue: heittämässä ruokaa lattialle). Äidin lähdettyä töihin katsomme tunnin piirrettyjä samalla, kun tyttö juo tuttipullosta maitoa. Maito maistuu hänelle hyvin!

Yhdeksän jälkeen lähdemme ulkokerhoon tai jonnekin muualle sosialisoimaan tai seikkailemaan. Olemme käyneet mm. vesipuistossa, nähtävyyksissä, rannalla, leikkipuistoissa, puistoissa tai ystävieni luona. Olen tutustunut muutamaan paikalliseen lastenhoitajaan, joiden kanssa välillä pidämme yhteisiä leikkihetkiä lastemme kanssa ulkona. Yleensä minulla on auto käytössä, joten voimme lähteä pidemmänkin matkan päähän. Tykkään myös käydä juoksemassa työpäivieni aikana. Perheellä on lenkkeilyyn tarkoitetut vaunut ja koira pystyykin vetämään vaunuja suhteellisen hyvin, joten minä pystyn keskittymään pelkkään juoksemiseen. Välillä on myös kiva mennä rannalle ja päästää koirat vapaaksi. He tykkäävät uida meressä.

Kotiin palaamme, kun näyttää, että tyttö alkaa väsyä. Yleensä se on yhdentoista ja kahdentoista välillä. Annan tytölle vielä tuttipullosta maitoa ennen, kun hän menee omaan sänkyynsä päiväunille. Tyttö nukkuu yleensä kolme tuntia, jonka aikana minä teen milloin mitäkin. Välillä menen ulos ottamaan aurinkoa ja uimaan. Toisinaan taas otan itseäni niskasta kiinni ja menen kirjoittamaan opinnäytetyötä. Joskus saatan vain lötsähtää sohvalle ja ottaa pienet päiväunet minun karvaisen prinssini kanssa.

Tyttö herää yleensä kahden ja kolmen välillä, jolloin syömme yhdessä lounaan. Yleensä puolet tytön lounaasta päätyy lattialle, jolloin alkaakin kunnon siivousurakka. Ruokailuun menee noin puoli tuntia, jonka jälkeen menemme yleensä omaan uima-altaaseen uimaan. Työpäivän ollessa pidempi, saatamme lähteä rannalle tai jonnekin julkiselle uima-altaalle uimaan. Kerran viikossa käymme viereisessä kaupassa tekemässä viikon ruokaostokset. Ruokaa tulee ostettua niin paljon, että otamme ostoskärryt aina kotiin asti mukaan. Australiassa kulkee kerran viikossa "ostoskärry-auto", joka noukkii ostoskärryt ihmisten pihoilta takaisin kauppaan.

Työpäivieni pituudet vaihtelevat päivittäin. Molemmilla työnantajillani vaihtelevat päivien pituudet, joten pyrimme kaikki olemaan joustavia keskenämme. Joskus työpäiväni saattaa loppua jo kolmelta, toisinaan taas kuudelta. Työtunteja viikossa kertyy kuitenkin yleensä noin 40. Tytön isä on töissä armeijassa pomona, joten hän pystyy vaikuttamaan paljon työpäiviinsä. Olenkin aina saanut toivomani muutokset työtunteihini, jos olen jotain halunnut.

Työpäivieni jälkeen lähden yleensä jonkun kaverin luokse tai menen keskustaan hengaamaan. Viime viikot olen kuitenkin ollut lähinnä pelkästään Aaronin kanssa. Työnantajani tykkäävät kokata, joten ruoka tulee yleensä suoraan pöytään. Olen tarjoutunut laittamaan vuorostani ruokaa, mutta he aina tykkäävät itse kokata. Eivät vissiin luota minun kokkaustaitoihini hahah. Välillä iltaisin ollessani kotona olen tarjoutunut kylvettämään tytön ja antanut vanhemmille näin omaa aikaa. Minusta se on ihan reilua, kun työmääräni on kuitenkin äärimmäisen pieni.

Mä niin rakastan tota pikkuista palleroa! En edes pysty kuvittelemaan, miten suurta rakkaus on omaa lastaan kohtaan, kun hoitolastaankin pystyy jo rakastamaan ihan ylipaljon. 

Rakkaan taaperoni elämää

Heippa! Minä olen Venlan neljätoistakuukautinen hoitolapsi. Olemme nyt viettäneet Venlan kanssa kaksi ja puoli  kuukautta yhdessä ja olemme jo kuin erottamattomat. Rakastan pusutella ja halailla. Märät pusut ovat parhaita ja tykkäänkin siitä, kun koirat nuolevat mun naamaa. Kikatan ihan kippurassa, kun koirien kuola valuu mun naamaa ja käsivarsia pitkin. Siitä puheen ollen, olen aikamoinen sottapytty. Rakastan sotkea ja haluaisinkin elää mahdollisimman isossa sotkukasassa. Alan monesti itkemään, kun ruokailun jälkeen pitäisi siivota mun tekemät kauniit sotkut. Tykkään ottaa jauhelihan käteen ja maalata vatsan oranssiksi. Hiuksetkin on kiva koristella jauhelihalla ja makaronilla.

Opin kävelemään viikko sitten. Tällä hetkellä näytän edelleen humalaiselta oliolta kävellessäni ja yritän vielä etsiä tasapainoani. Vanhempani ja Venla salaa kikattavat kävelylleni, mutta ovat minusta erittäin ylpeitä. Tykkään edelleen laittaa kaiken mahdollisen suuhun. Venlan pitääkin olla kokoajan tarkkana, mitä milloinkin olen laittamassa suuhuni. Minut saa kuitenkin aina nopeasti kiinni, kun olen syömässä jotain syömisääni-refleksini ansiosta. Aina kun laitan jotain suuhuni, alan automaattisesti pitämään "jamjamjam" ääntä, vaikka söisinkin vain pahvia. 

Tykkään kaikenmaailman onkaloista, koloista ja rei'istä. Reikiin on kivaa laittaa tavaroita. Minun ruokapöydälläni on kolo juomamukia varten. Ruokaillessani otan mukin kolosta pois ja kaadan lautaselta kaikki ruuat koloon. Kerran onnistuin huijaamaan Venlaa kaadettuani ruuat koloon ja laitettuani juomamukin kolon päälle. Venla luuli, että olin syönyt kaikki ruuat. Hähähää osaan olla ovela! Tykkään maistella kaikkea, mutta en ole kovin hyvä syömään. Ruokaa on kuitenkin kiva heittää lattialle ja huutaa perään "tadaa" samalla taputtaen käsiäni yhteen!

Tykkään ihmisistä ja vilkuttelenkin aina innoissani kaikille kaupassa tai ulkona ollessamme. Välillä lähetän söpöjä lentopusuja vieraille ihmisille ja vilkutan päälle. Tykkään höpötellä, vaikka kukaan ei  oikein minua vielä ymmärrä. Osaan sanoa "hey", "no" "mum", "jayyy", "tadaa", "jamjam", "dog" ja "nana" ="nanny". Osaan sanoa "no", mutta en osaa vielä sanoa "yes". Sanonkin aina "no", vaikka tarkoittaisinkin "yes". Muiden mielestä on huvittavaa, kun vastaan "no" ja heilutan päätä, mutta olen silti ihan innoissani kädet ojossa ottamassa jotakin tavaraa vastaan. Sanon myös välillä itselleni "no", jos olen tekemässä jotakin kiellettyä. Lempisanani on "kotkot", jota käytän lähes jokaisessa tilanteessa. Kukaan muu paitsi minä ei tiedä mitä se tarkoittaa. Venlaa naurattaa, kun kuulostaa siltä, että esittäisin jatkuvasti suomalaista kanaa. 

Lempi juttujani ovat pallon heitto, uiminen, hampaiden pesu, koirien kanssa leikkiminen, kirjojen katselu, laulaminen ja tanssiminen. Musiikin alkaessa soida, alan automaattisesti tanssimaan ja heiluttamaan pyllyä puolelta toiselle. Venlan kanssa on ihan mahtavaa tanssia! Minä nauraa räkätän, kun Venla tanssittaa mua. Toinen ihan huippujuttu on, kun Venla käyttää minua kahvakuulana treeneissään. Näkisittepä minun naamani, kun Venla nostelee mua musiikin tahtiin. Mun hymy ulottuu korviin asti ja nauran niin hysteerisesti, että välillä Venlaa pelottaa, että tukehdun mun omaan nauruuni. 

Olen kunnon vesipeto ja olenkin yksi-vuotiaaksi tosi hyvä uimaan. Otetaankin Venlan kanssa aika usein uintikilpailuja meidän altaassa. Voisin uida, vaikka koko päivän! Välillä on kuitenkin kiva rauhoittua ja selailla kirjoja. Minut saa aina rauhoittumaan, kun minulle annetaan kirja käteen. Vaikka olisin kuinka kiukkuinen tai surullinen, kirja piristää minut aina. Venlan laukusta löytyykin nykyään aina kirja minua varten. Minut saa myös rauhoittumaan laulamalla "tuiki tuiki tähtöstä". Minua alkaa hymyilyttää, kun minulle lauletaan. Osaan laulaa "tuiki tuiki tähtösen" melodian, mutta en osaa vielä sanoja. Laulankin melodiaa "kotkotkot"-sanoituksillani.

Viime viikon torstaina päätin tehdä Venlalle pienet kepposet. Venla ei käytä minulla vaippaa meidän omassa uima-altaassa ja torstaina päätinkin töräyttää kivat yllärit. Venla alkoi ihmettelemään mitä tein uima-altaan reunassa, kun olin niin hiiren hiljaa. Venlan tullessa luokseni, mun kakkapallot uivat sitä vastaan. Minä vain hihittelin ja jatkoin kakkaamista. Venla ei tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Minä vain nauroin.

Olen aika vekkuli tyttö. Tykkään ihmeellisistä asioista. Tällä hetkellä lempipuuhaani on sukkien metsästys. Isin lenkin jälkeiset sukat ovat parasta, mitä tiedän! Tykkään ottaa sukat molempiin käsiin ja kävellä ympäri taloa niiden kanssa söpö virne kasvoillani. Tykkään heilutella niitä ilmassa ja levittää hajut ympäri kotia. Minua harvemmin enää näkee ilman sukkia käsissäni. Vaanin kuin tiikeri, kun joku on ottamassa sukkiaan pois. Omille hölmöilyilleni on kivaa nauraa. Yleensä saan muutkin nauramaan, kun nauran omille hupsuille jutuilleni. Olen niin suloinen tyttö, että minua on vaikea olla rakastamatta!

Supernanny vuosimallia 2015 ilmoittautuu tässä

Työnantajani ovat palanneet reissusta ja näin ollen tapasin lapsen isänkin ensimmäistä kertaa. Hänenkin kanssaan tulen ihan älyttömän hyvin toimeen! Melkein jopa paremmin kuin äidin kanssa, vaikka hänenkin seurassaan viihdyn todella hyvin. Mies on huumorintajuinen ja hauska. Läppää lentää lähes joka asiasta. Tässä talossa ei ainakaan naurusta ole pulaa hahah. Työnantajani ovat tämän toisen viikon kotona lapsen kanssa, joten minä saan tehdä mitä haluan. Olenkin tehnyt muita lastenhoitotöitä tässä lomaillessa. Ei opiskelijat mitään lomaviikkoja tarvitse hahah. Mitä sitä turhaan lomailla, kun voi kerta tehdä töitä.

Tuntuu, että täältä löytyy ihan helvetin helposti töitä. Paljon helpommin kuin Suomesta. Kohta minusta tulee varmaan joku työnarkomaani. Yksi paikallinen tarjosi osa-aikatöitä omistamasta ravintolastaankin, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Lapset ovat kuitenkin enemmän minun juttuni ja lastenhoitajille näyttäisi töitä piisaavan. Olen löytänyt perheitä, joissa tarvitaan säännöllisen epäsäännöllisesti lastenhoitajaa. Saan tehdä muita töitä tämän säännöllisen lastenhoitotyöni kanssa päällekäin, jos otan taaperon mukaani. Se on aika hyvä diili, koska silloin saan tuplapalkkaa, vaikka työmäärä ei periaatteessa kasvakaan. Useimmiten vauvat ovat kuitenkin niitä kaikkein helpoimpia hoidettavia. 

Tällä viikolla menin ottamaan aika suuren haasteen itselleni. Lupauduin hoitamaan yksin puolivuotiaita kaksosia ja kahta yksi-vuotiasta samaan aikaan. Siinä vasta haastetta riitti. Afrikassa olen hoitanut useita vastasyntyneitä samaan aikaan, mutta silloin olin vielä nuori ja nuorena sitä jaksoi touhuta paremmin. Selvisin onneksi molemmista päivistä kunnialla, vaikka itkuilta ei valitettavasti vältyttykään. Jatkuvasti oli syli varattuna ja kädet täynnä. Taaperolle kun tuli harmi, alkoi yksi pikkuvauvoista itkeä säikähtäessään taaperon itkua. Vaippoja sai olla vaihtamassa tiuhaan tahtiin. Juuri kun yhden vellikakka oli saatu siivottua tuli toisella samanlaiset ruikut. Kaksosia syötettäessä sittereissä oli molemmat kädet varattuina eikä ehtinyt paljoa taaperoiden kanssa samalla puuhastella. Toinen taaperoista kuitenkin kaipasi jatkuvasti huomiota, joten siinä sitten oli pakko yrittää vähän laulaa ja kysellä mitä mitkäkin eläimet sanovat.

Puolen päivän aikaan sain kaikki samaan aikaan nukkumaan. Yksi vauvoista nukahti syliini ja vein hänet omaan sänkyynsä. Toisen vauvan vein sänkyyn heti perään ja hän nukahtikin nopeasti. Taaperoiden kanssa luettiin vielä kirjaa ja vein heidät samaan aikaan sänkyihinsä. Laulettiin vielä kerran ABC-laulu ja sitten toivotettiin hyviä päiväunia. Sen jälkeen tallustelin olohuoneeseen ja rojahdin sohvalle. Iltapäivän viimeiset tunnit menivät yllättävän hyvin. Välillä tuli kinaa leluista, mutta se nyt on aina sellaista lasten kanssa. Taaperot söivät sormiruokaa samalla kun syötin kaksosia sittereissään. Neljä vauvaa on oikeasti aika haastava määrä hoidettavia. Miten ikimaailmassa jotkut nelosten äidit pärjäävät kaksi ensimmäistä vuotta?? Onneksi haasteet ovat aina olleet minun juttuni. Nyt voisin jo kutsua itseäni todelliseksi supernannyksi!

Ugandan orpokodista vuonna 2011.