Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

WEMBULA

torstai 16. heinäkuuta 2015

Ihastumista, nolostumista ja kaipuuta

Australia on ihan paras paikka. Olen nauttinut kesästäni täysin rinnoin ja aika on mennyt aivan liian nopeasti! Olen saanut paljon kavereita ja oikeita sydänystäviä. Sellaisia ystäviä, joihin tulee varmasti pidettyä yhteyttä vielä pitkään Suomeenkin palattuani. Minun viikot ovat olleet tupaten täynnä eikä pahemmin ole ylimääräistä aikaa jäänyt. Joka ilta on ollut jotain tekemistä. Oli se sitten kavereiden luona hengailua, keilaamista tai urheilemista. Ensi viikolla on pakko kyllä pitää joku ihan tyhjä päivä. Olisi kiva välillä hengailla kämppistenkin kanssa tai vaikka ihan yksinkin. Tänään kävin vihdoista viimein katsomassa Jurassic worldin, jonka olen halunnut jo pitkään nähdä. Pääsin töistä aikaisemmin, joten menin ystäväni kanssa jo aikaiseen näytökseen. Tulin leffasta suoraan kotiin ja päätin, etten enää tänä iltana mihinkään lähde, vaikka yksi kavereistani minua pyysikin rannalle. Tuntui hyvältä vaan loikoilla kotisohvalla ja naureskella taaperon toilailuille.



Olen täällä ollessani juhlinut ehkä vähän liikaakin. Toisaalta juhliminen kuuluu kesään ja nuoruuteen.  Kohta on kuitenkin jo omia lapsia ja krapula tuhat kertaa suurempi, joten sallittakoon juhliminen vielä nuorena. Juhlimisen seurauksena minulle on tullut taas ihana pömppövatsa, josta en millään meinaa päästä eroon. Aloitinkin yhden lähellä asuvan ystäväni kanssa salilla käynnin. Täällä salilla käynti on todella kallista, mutta mitäpä en maksaisi siitä, että saan pari kiloa karisemaan. Minun kaverini on kunnon urheiluhullu ja saankin häneltä hyviä vinkkejä treenaamiseen. Pyrimme myös käymään ainakin kerran viikossa yhdessä lenkillä. Miten siinä aina käykin niin, että kesällä  laiskistuu eikä harrastakaan liikuntaa samalla tavoin säännöllisesti kuin arkena ennen kesää.



Viime viikolla olimme saksalaisen reppureissaajan kanssa katsomassa Australialaista jalkapallomatsia Australialaisten kavereidemme luona. Oli kunnon äijämäinen olo, kun tilasimme kotiinkuljetuksella pizzaa ja joimme rennosti sohvalla kaljaa futismatsia katsoessamme. Olimme saksalaisen kanssa aivan pihalla koko pelistä, mutta esitimme olevamme ihan kympillä messissä. Emme ymmärtäneet pelin säännöistä yhtään mitään. Aluksi luulin sen olevan samanlaista kuin Amerikkalaisen jalkapallon, mutta ei se sitä oikein ollutkaan. Lopulta meidän pelin katsominen muuttui ihan levottomaksi ja päädyimmekin selailemaan toistemme tinder-matcheja hahah.




Olin viikko sitten ensimmäistä kertaa kunnolla moottoripyörän kyydissä. Onhan sitä Afrikassa tullut ajeltua moottoripyörällä useammankin kerran, mutta se nyt on niin huteraa touhua, että saa aina ennen moottoripyörän selkään kiipeämistä kiittää elämästään ja kertoa mielessä rakastavansa kaikkia läheisiä. Onneksi en ole pahempaan moottoripyöräkolariin joutunut, vaikka polvi kerran menikin ruhjeille. Viikko sitten siis astelin Suomi-pojan moottoripyörän kyytiin ja ajoimme puolen tunnin matkan päähän hakemaan hampurilaiset. Ennen moottoripyörän selkään hyppäämistä en ollenkaan ollut miettinyt, että minulla oli hame päällä. Sen siitä saa, kun ei käytä aivoja. Perse pystyssä vielä kun istuin moottoripyörän selässä, niin kyllä oli Darwinissa nähtävillä oikein Suomesta asti tullut nähtävyys. Hame leijaili ilmassa ja valkoinen pyllyni loisti takaistuimella. Liikennevaloihin pysähdyttyämme näimme Tempan kanssa, kun ihmiset yrittivät olla hymyilemättä ja nauramatta. Voi nolous. Ja tämä ainoastaan yhden hampurilaisen tähden...

Hassua, että tapasin täällä suomalaisen ja vielä tarkemmin Turkulaisen miehen. Meillä on Suomessa paljon yhteisiä kavereita, mutta ei olla kuitenkaan aikaisemmin Suomessa tavattu. Asumme aika lähekkäin Darwinissa ja tykkään poikien kommuunista. Pojat olivat viime viikonloppuna hankkineet itsellensä tipuja. En vieläkään ole ymmärtänyt näiden tipujen pointtia, mutta ehkä se jossain kohtaa minulle selkiytyy -viimeistään ruokapöydässä.



Monet Australialaiset kaverini ovat lähteneet Eurooppaan Tomorrowlandiin. Myös seksikaupan perustajat lähtivät näille festareille ja töitä olisikin nyt runsaasti tarjolla, mutta tuntuu, ettei kiireiden seassa vaan ehdi tekemään kahta työtä päällekäin. Minun ihastukseni lähti eilen viiden päivän reissulle Balille ja minulla on jo nyt kova ikävä häntä. Onneksi facebookin kautta pystyy pitämään yhteyttä ja olemmekin jo tänään viestitelleet aamusta asti. Hän ehdotti, että ostaisi minulle lentoliput Balille perjantaista sunnuntaihin, mutta enhän minä sellaiseen voinut suostua. Kuulostaa hurjalta, että toinen on valmis ostamaan minulle lomamatkan, vaikka emme ole edes tapailleet vielä kovin pitkään. Lasken päiviä siihen, että hän tulee takaisin ja pääsen taas käpertymään tämän viereen nukkumaan. Se on jotain niin parasta.

Tunnisteet: , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu