Suomenympärysmatka ja päivän hyvä työ

Eilen lähdimme Frankin kanssa aamu viiden aikoihin ajamaan rekkaa. Tai no Frank ne hommat hoitaa ja minä vain seuraan vierestä hahah. Frank siis tekee silloin tällöin rekkakeikkoja. Toisin sanoen ajaa yhdistelmärekan paskamaalle, josta kaivurilla nostaa lavat täyteen paskaa, lantaa, tuhkaa tai muuta jätöstä, ajaa rekan paskaa tilaavan luokse ja kippaa paskat tilaajan pihalle. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on yllättävän haastavaa yrittää peruutella yhdistelmärekkaa kaikenmaailman pieniin koloihin.

Eilen oltiin hommissa aamu viidestä yö kahteentoista. Yhdeksäntoista tuntia meni hupsahtaen. Kierreltiin ympäri Suomea. En edes muista missä kaikkialla kävimme, ainakin jossain pohjanmaan seuduilla. Minä nukuin ainakin viisi tuntia matkasta. Auto on minusta paras paikka nukkua. Se heiluu niin mukavasti. En yhtään ihmettele miksi vauvat nukahtavat, kun niitä vähän keinutellaan. Auton heiluessa silmät painuvat väkisinkin kiinni. Minulle päivä oli vain istumista. Silti nautin jokaisesta hetkestä, sillä sain viettää koko päivän Frankulan kanssa. Loistava hetki jutella kaikesta maan ja taivaan väliltä. Ihanaa myös kuunnella musiikkia ja tauoilla köllötellä rekan sängyssä Frankin kainalossa. Huoltoasemilta saa sitä paitsi ihan parhaat lehtipihvit! Nams.

Noin puoli tuntia ajettuamme Frank kääntyi yhtäkkiä valtatiellä risteyskohdassa ympäri. Ihmettelin, että mitäs helvettiä se oikein sekoilee. Frank kertoi nähneensä auton syvemmällä metsässä ja ihmetteli, että ei sinne pitäisi mitään tietä mennä. Pysähdyimme rekan kanssa metsän viereen ja huomasimme, että auto on suistunut valtatieltä metsään. Tiellä oli ihan selvät suistumisjäljet ja puita oli kaatunut auton törmäyksen voimasta. Aika harvoin joutuu ensimmäisenä auto-onnettomuuspaikalle. Vähän hirvitti olivatko kaikki matkustajat kunnossa. Onneksi olen itsevarma koulussa oppimistani ensiaputaidoista eikä hätätilanteessa menisi sormet suuhun. Autossa oli vain nainen. Nainen oli shokissa eikä oikein saatu selvää tämän puheesta. Soitimme hätäkeskukseen, lämmitimme naista rekasta ottamillamme peitoilla ja rauhoittelimme tätä. Paikalle saapui palomiehiä ja ambulanssi viidessätoista minuutissa.

Naisella oli onneksi onni onnettomuudessa eikä käynyt pahemmin. Ei ainakaan ulkoisesti näkynyt mitään vammoja. Sisäisistä vammoista ei tietysti voi tietää. Olisi voinut käydä huonosti, jos olisi ajanut nokkakolarin suuremman puun kanssa. Ja onneksi me satuimme paikalle. Ei kovin monia autoilijoita aamu kuudelta kuitenkaan ole liikenteessä. Auto oli syöksynyt niin pitkälle metsään, että huonolla tuurilla kukaan ei olisi edes löytänyt naista. Oli myös pakkasta ja nainen oli shokissa, joten olisi voinut käydä senkin puolesta huonosti. Onneksi Frankilla oli tarkat silmät. Tuli kyllä hyvä fiilis, kun sai autettua. Ei sitä kuulkaa voi koskaan tietää, milloin joutuu ensimmäisenä onnettomuuspaikalle. Tämä oli jo Frankin toinen kerta. Edellisellä kerralla, kun Frank joutui onnettomuuspaikalle auton kuski oli jo melkein kuollut. Pitäkäähän ne ensiaputaidot siis kunnossa!

Oikein huippua alkanutta viikkoa kaikille! Syökää ja nukkukaa hyvin!