Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

WEMBULA

maanantai 5. tammikuuta 2015

Seksuaalinen haluttomuus

Olemme hengailleet Frankin kanssa nyt puolitoista vuotta. Olemme alusta asti olleet kuin paita ja peppu ja nukkuneet lähes joka yön yhdessä. Meidän seksielämä on alusta asti ollut jännittävää, tulista ja intohimoista. Minä en ole koskaan aiemmin haluttomuudesta kärsinyt, mutta nyt muutama kuukausi takaperin minulle on tullut ihmeellisiä ajoittaisia haluttomia kausia. Luulin, että avoimessa suhteessa en joutuisi koskaan kärsimään haluttomuudesta. Olin kuitenkin väärässä. Kyse ei ole kyllästymisestä. En ole koskaan saanut yhtä hyvää seksiä, mitä meillä Frankin kanssa on.

Voi olla, että syy haluttomuuteen on jossain alitajunnassa. Ehkä alitajunnassa minua ällöttää, kun olemme harrastaneet seksiä muidenkin kanssa puolentoista vuoden hengailumme aikana. Tietoisesti se ei kuitenkaan minua häiritse. Aiemmassa suhteessani näin kumppaniani yleensä kerran viikossa, kun asuimme eri kaupungeissa. Muutos kerran viikossa seksistä jokapäiväiseen seksiin on ollut tietysti suuri. Voi olla, että minua ei vain ole luotu jokapäiväisen seksin harrastamiseen. En osaa sanoa syytä ajoittaiselle haluttomuudelleni. Haluttomuus tuntuu inhottavalta, sillä en ole tätä ongelmaa koskaan aikaisemmin potenut. Olen aina ollut seksuaalisesti hyvinkin halukas. Onneksi ajoittainen haluttomuus on normaalia ja useammin ilmenevä haluttomuus myöskin tavallista. Kenellä tahansa seksuaalisesti aktiivisimmillakin voi ilmetä haluttomuutta ilman minkäänlaista järkevää syytä. 

Naisten seksuaalista haluttomuutta voivat aiheuttaa jatkuva stressi tai uupumus, miehen liian nopea siemensyöksy tai erektio-ongelmat, unen puute, nuoruuden huonot kokemukset, seksin liialliset rutiinit, kielteiset asenteet seksuaalisuutta kohtaan, pitkä parisuhde, ikääntyminen, huono itsetunto, kuivat limakalvot, emätintulehdus, parisuhdeongelmat, seksuaalinen yhteensopimattomuus, seksuaalisen viestinnän ongelmat, huono seksi, sitoutumisongelmat sekä alkoholin ja muiden päihteiden väärinkäyttö. Monet sairaudet ja sairauksien hoidossa käytetyt lääkkeet voivat aiheuttaa myös haluttomuutta. Tällaisia sairauksia ovat mm. kilpirauhasen vajaatoiminta, diabetes, masennus ja syömishäiriö. Haluttomuutta sivuvaikutuksena aiheuttavia lääkkeitä ovat mm. useat mielialalääkkeet, hormonaaliset raskaudenehkäisyvalmisteet, verenpainelääkkeet, opiaatit ja glukokortikoidit. Prolaktiinin liikaeritys tai testosteronin sekä estrogeenin vähyys voivat heikentää seksuaalista halukkuutta.  Täytyy muistaa, että seksuaalinen haluttomuus on ongelma vain silloin, kun sen itse kokee ongelmaksi.

Hyvää seksuaalista suhdetta ei voi mitata yhdyntöjen määrällä tai tiheydellä. On myös tärkeää muistaa, että seksuaalisuus ja seksi ovat paljon muutakin kuin pelkkää yhdyntää. Seksuaalisuus on muun muassa hellyyttä, hemmottelua, läheisyyden jakamista ja toisen huomioonottamista. On tärkeää, että uskaltaa olla kumppaninsa kanssa lähekkäin ja helliä toista ilman, että se heti merkitsee yhdynnän tai seksin alkamista. Kun haluttomuus tuottaa toiselle kumppanuksista paineita, on tästäkin hyvä keskustella yhdessä. Paine vähenee, kun pari on yhdessä sopinut, että kosketukset ja syleilyt eivät sillä kertaa johda seksiin. Haluttomuudesta voikin helposti syntyä noidankehä. Haluton kumppani antaa väkisin toiselle seksiä, jotta toinen ei joudu puutteeseen. Näin seksi alkaa tuntua pakonomaiselta ja haluttomuus kasvaa entisestään. Kyky sanoa "ei" ja seksiä haluavan partnerin kyky kunnioittaa seksiä haluamattoman kieltäytymistä seksistä ovat olennaisia tekijöitä niin seksuaalisen halun säilymisessä kuin sen uudelleen löytymisessä.

Meidän kohdallamme keskustelu ja muutaman päivän pituisen seksitauon pitäminen ovat yleensä auttaneet haluttomuuteeni. Minua auttoi huomattavasti se, kun kysyin Frankilta suoraan onko tämä huomannut minun seksuaalisissa haluissa muutosta. Minulle seksi on ollut aina iso osa elämää ja haluttomuus onkin tuonut mukanaan syyllisyyttä ja itsetunto ongelmia. Vaikka kuinka haluaisi haluta, halu ei vain syty ja lähentely-yritykset vain turhauttavat. Huolen tuominen esille on tärkeää. Avoin keskustelu kumppanin kanssa voi auttaa ongelman ratkaisussa. Keskustelu voi olla vaikeaa, mutta vuorovaikutus kumppanin kanssa on tärkein seksitaito. Ellei keskustelu yhdessä onnistu, ammattiapu voi olla tarpeen.

Halupäiväkirjaa kirjoittamalla saa tietoa omista seksuaalisista haluistaan ja oppii ymmärtämään tunteitaan paremmin. Halupäiväkirjaan voi kirjoittaa kaikkia seksuaalisuuteen liittyviä tuntemuksia ja ajatuksia. Halupäiväkirjassa voi pohtia esimerkiksi minkälaisissa tilanteissa halut alkavat nousta, mitkä asiat laskevat seksuaalisia haluja, kuinka usein tuntee halua tai haluttomuutta ja mihin halu kohdistuu. Kannattaa myös yrittää saada ajatuksista ennen seksuaalista aktia kiinni. Esimerkiksi Frankin tehdessä aloitteen minulle on muutaman kerran tullut heti mieleen ehdinkö nukkua tarpeeksi tai miten ehdin saada koulutehtävän tehtyä. Jos ajatuksista saa kiinni, kannattaa miettiä mitä tällaisille ajatuksille voisi sanoa takaisin. Esimerkiksi minun ajatukselleni "miten ehdin saada koulutehtävän tehtyä", voisin sanoa: "Seksin harrastamiseen menee vain puoli tuntia ja koulutehtävän tekeminen onnistuu paremmin pienen tauon jälkeen." Halupäiväkirjaan kirjoitetuista asioista voi keskustella kumppaninsa kanssa ja pohtia näitä ajatuksia ja tuntemuksia yhdessä.

Haluttomuuten voi löytyä apua elämäntapamuutoksista. Seksuaaliseen haluun voivat vaikuttaa positiivisesti tupakoinnin ja alkoholin käytön vähentäminen, unen laadun parantaminen, stressin välttäminen ja painonhallinta. Painonhallinta vaikuttaa positiivisesti minäkuvaan ja itsevarmuuteen. Liikunnan lisääminen kuuluu tärkeänä osana elämäntapamuutokseen. Naisillakin mieshormoni eli testosteroni on tärkein seksuaalista halua säätelevä hormoni, jonka puute aiheuttaa haluttomuutta. Tehokkain tapa lisätä testosteronin tuotantoa luonnollisesti on vaihtaa aerobinen harjoittelu raskaaseen painoharjoitteluun ja treenata kovilla vastuksilla. Raskas voimaharjoittelu on yksi paras treenimuoto ja tarkemmin vielä isojen moninivelliikesarjojen tekeminen. Seksuaalista halukkuutta voi yrittää parantaa myös luontaisilla ravintoaineilla. Esimerkiksi Macajauheen sisältämän Macan on todettu lisäävän seksuaalista halukkuutta molemmilla sukupuolilla.

Seksuaalinen nautinto edellyttää aikaa pysähtyä. Kiireisenä ei ole aikaa eikä motivaatiota seksille. Näin ollen on tärkeää raivata aikaa parisuhteelle ja seksille. Ei ole lainkaan huono idea sopia etukäteen, milloin seksiä harrastetaan. Seksitreffit kalenterissa saavat odottavalle mielialalle. Toisaalta liika vietetty aika yhdessä voi myös aiheuttaa haluttomuutta. Muutaman päivän tai jopa viikon tauko näkemisessä voivat auttaa lisäämään seksuaalisia haluja. Vaihtoehtoisesti kumppanukset voivat sopia yhdessä muutaman päivän tai viikon pituisesta seksin harrastamisen tauosta. Yöt voi nukkua ihan normaalisti kiinni toisissaan, mutta mitään ei saa mennä mihinkään sisälle. Minun kohdallani erilaisten taukojen pitäminen on ainakin toiminut. Jos jotain ei voi saada, haluan sitä entistä enemmän. Pidän myös seksitapojen vaihtelua tärkeänä, jotta seksistä ei tulisi liian rutiininomaista. Asiat tulisi tehdä mahdollisimman usein mahdollisuuksien mukaan edes hieman eri tavoin. Vain mielikuvitus on rajana. Seksuaalisuhteeseen tuovat vaihtelua esimerkiksi fantasioiden toteuttaminen, uusi paikka, esileikin muutos ja seksilelut. Olen aikaisemmin blogissani kirjoittanut seksivinkkilistan, josta voi olla apua seksitapojen vaihtelussa.

Olen omalla kohdallani huomannut mindfulness-harjoitteiden auttavan jonkin verran haluttomuuteen. Mindfulness tarkoittaa tietoista läsnäoloa. Mindfulnessilla tavoitellaan uudenlaista suhtautumista omiin kokemuksiin ja tuntemuksiin. Tavoitteena on olla enemmän tässä hetkessä läsnä. Keskittyä siihen mitä näkee, tuntee, haistaa ja kuulee. Tätä voi harjoitella esimerkiksi ruokailutilanteessa, kumppanin valokuvaa katsoessa tai ihan seksitilanteessakin. Myös seksin aikana voi yrittää ajatustensa hallitsemista. Itse pystyy aika paljon määrittelemään miltä mikäkin tuntuu. Jos tiskatut tiskit tai koulutehtävät tulevat mieleen, kannattaa tietoisesti keskittää ajatuksensa vain siihen mitä juuri nyt tapahtuu.

Haluttomuuteen liittyy usein kiihottumisvaikeus ja kiihottumisvaikeuteen liittyy kostumisvaikeus. Liukuvoiteen käyttö ja pitkä esileikki voivat auttaa kiihottumisessa ja kostumisessa. Tässä kohtaa on hyvä unohtaa pornoleffojen seksiopit; esileikki voi olla muutakin kuin pelkkien genitaalialueiden hyväilyä. Jos seksi sattuu, kannattaa käydä sukupuolitautitesteissä ja gynekologisessa sisätutkimuksessa mahdollisen sukupuolitaudin tai emätintulehduksen vuoksi. Haluttomuuden jatkuessa haitallisen pitkään voi sen takana olla jokin psykologinen tekijä, johon on hyvä hakea ammattiauttajan apua.

Huhhuh tästä tuli kunnon essee hahah. Oletteko te kärsineet seksuaalisesta haluttomuudesta? Onko jotain seksiin liittyviä postaustoiveita?

Tunnisteet: , , , , ,

8 kommenttia:

5. tammikuuta 2015 klo 14.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Luin nyt sun blogin ihan alusta loppuun ja tää saattaa kuulostaa tosi "friikiltä" mutta olisi tosi kiva jutella sun kanssa kun vaikutat tosi mielenkiintoiselta ja avoimelta ihmiseltä :)

 
6. tammikuuta 2015 klo 13.50 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itsellä uskonnon takia haluttomuutta kun ei käytä ehkäisyä ja ei halua olla koko ajan raskana niin ei tee mieli jos seurauksena on taas paksuna.. Että sinänsä tympeää! raskaana ollessa alussa ehkä parasta aikaa kun ei tarvi enää pelätä raskautta kun on jo paksuna, mutta sitten kun raskausviikkoja enemmän niin alkaa pelätä että synnytys käynnistyy liian aikaisin.. että sellaista..

 
7. tammikuuta 2015 klo 9.23 , Blogger Unknown kirjoitti...

Voi ku kivasti sanottu! Kiitos! :D

 
7. tammikuuta 2015 klo 9.35 , Blogger Unknown kirjoitti...

Jos toi on tosi häiritsevää ja aiheuttaa sun elämässä ongelmia, kannattaa ehkä pohtia pitääkö sitä uskontoaan noudattaa kaikissa kohdissa ihan kirjaimellisesti. Mä määrittelen itteni Buddhalaiseksi, mutta en mee ihan kirjaimellisesti kaikkien ohjeitten mukaan. :)

 
12. tammikuuta 2015 klo 5.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tunnut ihanalta luonnonlapselta ❤ seksi on itselle todella tärkeää,tykkään kokeilla ja nauttia. Mutta fakta kyllä vaan on Se,että halut heittelee ja välillä hyytyy. Mutta silloin kun ne hyytyi,löytyi ehkä kuitenkin muita paljon parempia asioita miksi olla yhdessä....no,4 vuoden suhde hajosi ja nyt taas uudessa (6kk) on taas seksiä muutaman kerran päivässä ja halut aivan huipussa. Mutta juteltiin juuri kumppanin kanssa siitä,miten molemmat tiedostaa että Se ei tule jatkumaan ikuisesti...ja ehkä se loputon joka päivä monta kertaa päivässä kuksiminen saattaisi myös puuduttaa. Välillä täytyy ehkä löytää Se toinen uudestaan,myös seksuaalisesti ��

 
16. tammikuuta 2015 klo 3.44 , Blogger Unknown kirjoitti...

Voi kiitos!:) Ja se on totta, että on ihan luonnollista pitkään kestäneessä suhteessa halujen vähentyvän tai ettei ole niin kiimainen kun aivan suhteen alussa. 4 vuotta on mun mielestä jo tosi pitkä aika! Mun pisin suhde on noin kaks vuotta. :D

 
17. tammikuuta 2015 klo 9.36 , Anonymous leila kirjoitti...

On kyllä hyvä, että uskallat kirjoittaa tällaisesta asiasta näin julkisesti. Itsekin välillä kärsin haluttomuudesta, koen sen johtuvan lähinnä koulustressistä ja juurikin univaikeuksista. Onneksi tilanne helpottaa usein nopeasti, kun asiasta juttelee miehen kanssa avoimesti. Ja onhan meillä nuoreksi pariskunnaksi jo suht pitkä suhde takana, neljä vuotta.

Ja nyt on pakko kysyä suoraan, että onko teillä tosiaan muitakin kumppaneita? Tunnutte kuitenkin ihan jo bloginkin välityksellä olevan vain ihan normaali pariskunta. Ja missä välissä kerkeätte tapailemaan muita, kun kerta nukuttekin lähestulkoon aina yhdessä? :o

 
21. tammikuuta 2015 klo 6.30 , Blogger Unknown kirjoitti...

On meillä muita kumppaneita. Niiden määrä vaihtelee paljon, mutta nyt ei ole hetkeen ollut kummallakaan. Vaihtelu virkistää!:D aikaa näille toisille partnereille on esim viikonloppuisin jos menee omien kavereiden kanssa bailaamaan ja löytää jonkun yhden illan jutun.:)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu