Kakka
Kakka on elimistömme jätettä, jota poistuu peräsuolen kautta. Kakka koostuu ruoan sulamattomista osista, bakteereista, limasta ja ruuansulatuselimistön omista eritteistä. Kakka voi olla nestemäistä, kuohkeaa, puuromaista, pehmeää ja sileää, pehmeitä tai kovia erillisiä klönttejä tai pieniä kovia pallomaisia kokkareita. Kakka katkeaa itsestään, eikä sen poikkaamiseen tarvita saksia. Kakalla on myös useita eri nimityksiä. Kakkaa voi kutsua ulosteeksi, lannaksi, sonnaksi, jöötiksi, pökäleeksi tai rumasti sanottuna paskaksi. Hyvä kakka on ruskean väristä ja tulee peräsuolesta ulos yhtenä kimpaleena plumpsahtaen pyttyyn. Kakalla on hyvä käydä vähintään kolme kertaa viikossa.
Kaikki poikaystäväni ovat aina olleet rentoja kakkaajia ja ovat ottaneet kakkaamisesta kaiken ilon irti. He antavat kakan tulla rauhassa omassa tahdissa eivätkä liikaa ähki ja puhki kakan saamiseksi ulos. Pitkän kakan varalta heillä saattoi olla päivän lehti mukana vessassa tai puhelin, jolla he pelasivat pelejä sillä välin, kun kakka etsi oikeaa reittiään ulos. Määrittelen itseni sekä rennoksi että ujoksi kakkaajaksi. Kavereiden kanssa kakkaan mielelläni, mutta kakkaaminen petikumppanin tai tuoreen poikaystävän kuullen on kamalaa. Olen pitänyt galluppia ja tullut siihen tulokseen, että suurimmalle osalle tytöistä kakkaaminen suhteellisen tuoreen poikaystävän kuullen on hirvittävää. Kakallakäynti on kuitenkin normaalia ja kuuluu jokaisen ihmisen lähes päivittäiseen elämään. Kyllähän prinsessat ja kaikki hienostelijanaisetkin kakkaavat. Itse tosin kakkaan vain ruusuntuoksuisia ranskanpastilleja.
Saippuan laittaminen pyttyyn ja pöntön vetäminen auttavat hyvin myös tupakansavun hävittämiseen laivan hytistä. Vink vink. |
Pissalla olen aina kehdannut käydä poikaystävän nähden ja kuullen. No problem. Kakalla käyn myös usein ystävieni kanssa ja avoimesti aina puhunkin kaikista paska-asioista. "Hei mulla tuli tollasta ihme pallokakkaa. Pitää varmaan juoda enemmän vettä." "Eikö sulla meinaa kakka tulla. Kyyristä vähän eteenpäin, jos se sitten tulisi paremmin." Joku juttu siinä vain on, että petikumppanin kanssa en kehtaa käydä kakalla. Suhteiden alkuvaiheessa olen pidättänyt kakkaamista siihen asti, että pääsen kotiin tai käynyt salaa kakkalla sopivan tilanteen tullen. Kun suhde on edennyt ja olemme seurustelleet jo muutamia viikkoja olen kehdannut käydä poikaystävän luona kakkalla, mutta olen ystävällisesti käskenyt poikaystävääni menemään parvekkeelle tupakalle tai laittamaan musiikin päälle.
Muutama vuosi takaperin menimme parhaan ystäväni kanssa yhdysvaltoihin poikaystäväni luokse, jossa sitten tutustutin parhaan ystäväni poikaystäväni parhaaseen kaveriin. Asuimme nelistään koko ajan samassa kämpässä. Kävimme ystäväni kanssa aina yhdessä kakalla. Hiivimme aamulla hiljaa vessaan etteivät miehet heräisi. Kakkasimme nopeasti ja avasimme oven esittääksemme, että olemme vain kokoajan pesseet hampaita. Ei täällä kukaan ole ainakaan kakkalla käynyt. Jos päivällä jommalla kummalla tuli kakkahätä, menimme yhdessä vessaan ja laitoimme päät yhteen miten saisimme vaiennettua kakan plumpsahduksen.
Usein käytimme taktiikkaa, että se joka ei ole pytyllä laulaa tai esittää pesevänsä hampaita hana auki. Kerran poikaystäväni nukkuessa raahasimme hiljaa hiipien makuuhuoneesta kaikenlaisia härpäkkeitä ja vekottimia vessaan, kun tuli hieman haiseva kakka. Ystäväni piti tuuletinta ilmassa ja minä suihkutin hajuvettä ilmaan tarkoituksena, että tuuletin laittaisi hajuveden ympäri vessaa, jotta hajut katoaisivat. Hajuvesi lopulta osoittautuikin olevan partavaahtoa ja niin ilmassa lenteli partavaahtoklimppejä, jotka lopulta kasautuivat lattialle. Yritimme poistaa hajua myös pruuttaamalla suihkusaippuaa vessanpyttyyn ja lavuaariin ja päästämällä vettä saippuan päälle, jotta se vaahtoutuisi ja veisi mukanaan hajuja. Kauhea hälinä ja sotku yhden normaalilta tuoksahtavan kakan takia.
Tällä hetkellä en seurustele, mutta minulla on juttua miehen kanssa. Kakalla käyminen on tuntunut aivan yhtä oudolta kuin seurustelusuhteissakin. Olemme hengailleet hieman yli vuoden. Kun tulin Afrikan matkaltani takaisin toukokuun lopussa päätin, että nyt suhteemme on edennyt siihen pisteeseen, että voin vapaasti käydä kakkalla ilman, että pakotan miehen menemään parvekkeelle. En ole kuitenkaan vielä siinä pisteessä, että voisin kakata yhtä rennosti kuin jos olisin yksin kotona kakalla.
Kaikki miehet, joihin olen hieman paremmin tutustunut ovat aina kakanneet kuin viimeistä päivää heti ensimmäisistä treffeistä alkaen. Mistä lie sekin johtuu, että miehiä ei kakkajutut arista. Toivonmukaan olen kohta jo siinä pisteessä, että kehtaan käydä joka ikinen kerta mieheni läsnä ollessa kakalla. Mistä sen tietää, vaikka vuoden päästä tähän samaan aikaan harrastettaisi jo ristikakkaamista. Hehheh. Ei ehkä kuitenkaan. Tässä kaikki kakasta tällä kertaa. Oli kirjaimellisesti aika paska juttu!
Kaikki miehet, joihin olen hieman paremmin tutustunut ovat aina kakanneet kuin viimeistä päivää heti ensimmäisistä treffeistä alkaen. Mistä lie sekin johtuu, että miehiä ei kakkajutut arista. Toivonmukaan olen kohta jo siinä pisteessä, että kehtaan käydä joka ikinen kerta mieheni läsnä ollessa kakalla. Mistä sen tietää, vaikka vuoden päästä tähän samaan aikaan harrastettaisi jo ristikakkaamista. Hehheh. Ei ehkä kuitenkaan. Tässä kaikki kakasta tällä kertaa. Oli kirjaimellisesti aika paska juttu!
Viihtyisiä kakkahetkiä kaikille!
Tunnisteet: hassu, kakka, lifestyle, parisuhde, seksuaalisuus
2 kommenttia:
Tää oli hauska postaus, pisti kyllä hymyilyttämään :D Usko pois, kyllä miehiäkin kakkaaminen vähän jännittää tai sitten mä oon vaan poikkeustapaus. Tai en mä tiedä nolottaako mua enemmän se itse kakkaaminen, ehkä enemmän ne mahdolliset siitä johtuvat pörinät. Mä oon käyttäny myös tuota taktiikkaa, että oon pyytäny laittamaan musiikin päälle, ettei kuulu.
Tiettyjen ihmisten, esim. hyvien kavereiden kanssa ei oo mitään ongelmaa taas kakkaamisessa. Käyn usein jopa ovi auki vessassa (omassa kodissani siis) vaikka joku hyvä kaveri ois samaan aikaan kylässä. Voi jutella hyvin samalla kun kuulee toisen äänen ja päivitellä kuulumisia, haha :D
Kerran oli ihan hirvee tilanne, kun yks uus tuttavuus oli mun luona ensimmäisiä kertoja yötä ja illalla alkaa ihan hirveesti pyörimään mahassa, mutta ei kehtaa pierasta toisen kuullen. Ja sitten ku ei enää yksinkertasesti pysty pidättämään ja menee vessaan, ni voi luoja sitä äänten määrää.. jännä miten tuollaset ihan normaalit asiat voikaan nolostuttaa niin paljon.
Ajan myötä se onneks monesti helpottuu, kun alkaa toista tuntemaan paremmin :)
En tiiä, kiinnostiko sua lukea näitä mun kokemuksia, mutta päätin kuitenkin kirjottaa :D
Kakkajutut on ihan parhaita eli tietysti kiinnostaa lukea muidenkin kokemuksista! :D Harvemmin kuitenkaan miehet ujostelee kakkallakäyntiä ainakaan mun kokemuksen mukaan. Tai ehkä ne vaan esittää, että niitä ei ujostuta, mutta oikeesti ne on ihan paineissa. :D You never know.
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu