Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

WEMBULA

torstai 22. tammikuuta 2015

Hauskat hakusanat

Minulla on tietokone huollossa enkä jaksa mitään pitkää postausta alkaa puhelimella näpyttelemään, joten päätin tehdä vähän erilaisen postauksen tänään. Alunperin oli tarkoitus kirjoittaa Frankin eilisestä kommelluksesta, mutta siihen en saanut Frankilta lupaa. Täytyy tänään vielä vähän yrittää lämmitellä sitä, jospa se vihdoista viimein antaisi minulle postausluvan hahahah. Kaipaan vertaistuki-naurajia rinnalleni. Olen jo pitkän aikaa halunnut koota yhteen postaukseen kaikkein ihmeellisimmät hakusanat, joilla blogiini on eksytty. Yleisimpiä hakusanoja ovat olleet avoin suhde, kukapelkaapallinaamaa ja seksi. Välillä saa kyllä kunnon naurut, kun ihmisiä tulee mitä ihmeellisimmillä hakusanoilla blogiini. Kaksi postausta olen kakasta kirjoittanut ja silti tuntuu, että suurin osa hakusanoista liittyy jollain tavalla siihen. Olen ilmeisesti virallisesti kakka-bloggaaja. Millaisilla hauskoilla hakusanoilla teidän blogeihinne on eksytty? Tunnustaako joku käyttäneensä joitain näistä seuraavista hakusanoista? Mitäköhän näillä hakusanoilla on oikein yritetty etsiä?

Pallinaama blogi 
Kyllä, this is it!

Kakalla
Juu kannattaa kyllä käydä kakalla!

Krapula parisuhde
Hmm. Meinaako tämä niinkuin oksettavaa parisuhdetta? 

Kakka pöntössä
Hyvä! Ei ole siis mennyt ohi.

Kumihanskat siivouksessa
Kyllähän sitä tulee joskus itsekin käytettyä kumihanskoja siivouksessa. Valitettavasti siitä ei taida enempää löytyä infoa blogistani.

Päiväkodissa tuli pökäle vaippaan
Hui! Olisiko mahdollista vaihtaa vaippa?

Sairaanhoitaja pippeli
Sairaanhoitajia on sekä miehiä, että naisia. Pippeleitä siis löytyy sairaanhoitajien keskuudesta. Eniten mies-sairaanhoitajia on leikkaussalissa ja ambulanssissa töissä. Kannattaa siis erikoistua jompaan kumpaan, jos haluat olla läheisessä kontaktissa sairaanhoitajien pippeleiden kanssa.

Satula sattuu pimppiin
Se on totta! Minullakin välillä hiertää pyörän satula, jos oikein pitkään ajan.

Savikoski venla pylly
Kukas on Savikoski Venla? Kuulostaa salkkareiden näyttelijältä. Ei taida löytyä täältä. Pyllyn kuvan saatat kuitenkin löytää, jos oikein tarkkaan etsit.

Olen sitoutumiskammoinen
Niin olen minäkin!

Onko jalan heilutus seksiä
Hyvä kysymys. En ole ihan varma. Ehkä jossain kulttuurissa se lasketaan seksiksi. Suomessa taitaa kuitenkin olla seksille kriteerinä, että kosketellaan sukupuolielimiä. Toki esileikkiin voi liittää mukaan jalan helutuksen, mutta jalan heilutus itsessään ei taida olla seksiä. Olen pahoillani.

Siittiöiden elinikä kakassa
Toivottavasti muistat, että raskaaksi voi ainoastaan tulla emätinyhdynnän kautta. Anaaliseksissä ei voi tulla raskaaksi, joten ei tarvitse huolestua siittiöiden eliniästä kakassa. Kyllä ne sieltä pyllystä pois tulevat. Don´t worry.

 Super kivaa loppuviikkoa kaikille! Mä meen viikonlopuksi Turkuun ja kavereiden kanssa Manic runiin. Vähän jänskättää. :D

Tunnisteet: , ,

lauantai 27. joulukuuta 2014

Kakka osa 2 -Nolouden huippu

Jotta tämä kakkapostaus olisi kaikille ymmärrettävissä, suosittelen ensin edellisen kakkapostauksen lukemista, joka löytyy tästä linkistä. Jos et jaksa edellistä postausta syystä tai toisesta lukea, on hyvä tietää, että minä olen ollut aina ujo käymään kakalla poikaystäväni nähden tai kuullen. Tämä postaus on huumorilla höystettyä tyttöjen prinsessa-kakka myyttien rikkomista. Ajattelin siis päivitellä vähän kakka-kuulumisiani. Olen edennyt hurjasti eteenpäin kakkaamisen osalta. Minusta on tullut rohkea, avoin ja sosiaalinen kakkaaja. Tällä hetkellä kakkaaminen on edennyt jo siihen pisteeseen, että mikä tahansa kakan olomuoto tulee reippaasti ulos myös Frankin läsnäollessa, olipa sitten kyse King kong kakasta, korkkikakasta tai Jari Sarasvuo-kakasta. Tämä kaikki rohkeus alkoi siitä, kun pari kuukautta sitten sairastuin vatsatautiin. Vatsa oli helvetin kipeä ja paskaa tuli joka rööristä. Oksensin muutaman kerran ja ripulia tuli kuin vettä Niagaran putouksesta. Luulin hetken aikaa olleeni takaisin Afrikassa, jolloin kärsin vesiripulista reippaasti yli viikon ajan. Onneksi tämä parin kuukauden takainen ripulikohtaus meni ohi vajaassa kahdessa päivässä. 

Vatsatauti alkoi keskellä yötä. Oli aivan hiljaista. Ainut ääni mikä kuului oli vatsastani kaikuvat konekiväärin laukaukset ja ajoittaiset ydinpommiräjähdykset. Minuuttien päästä kakantuloa ei olisi voinut enää estellä. Tätä tilanneta olin pelännyt jo useamman vuoden ajan. Minulla ei kertaakaan aikaisemmin ollut tullut ripulia ex-poikaystävieni aikana. Nyt olin tilanteessa, josta ei ollut poispääsyä. En voinut käskeä Frankkia lähtemään tupakalle keskellä yötä, enkä voinut alkaa soittaa musiikkia keskellä yötä. En voinut laittaa suihkua täysille tai korvatulppia Frankin korviin. Paperin laittaminen pönttöön ei olisi estänyt Frankkia kuulemasta jäätäviä pytyssä kaikuvia pommin ääniä. Se oli menoa se. Menin kylmänrauhallisesti vessaan ja päätin päästää pahat henget ulos. Tuntui siltä, että kaikki sisäelimetkin olisivat tippuneet suolistossa olevan tavaran mukana. Useamman minuutin ulostamisen jälkeen maha tuntui aivan tyhjältä. Menin takaisin Frankin viereen nukkumaan. En vielä tähän päivään mennessäkään tiedä onko Frank ollut yöllä hereillä. Ei hän ainakaan mitään päällepäin nähtäviä traumoja ole siitä saanut. Seuraavana aamuna ripuli jatkui edelleen. Kerroin tilanteestani Frankille ja Frank ymmärsi asian täysin. Käskin Frankin laittaa musiikin päälle ja niin sitä taas mentiin paskantamaan suolia ja sisäelimiä pihalle. Kilojen tiputtaminen ei olisi voinut helpompaa olla. Ripuli 1-Ummetus 0.

Näiden muutaman kuukauden takaisten hyvin jännittävien tapahtumien jälkeen minusta on tullut parisuhteen kakkaamisen kandidaatti. Olen kehittynyt ujosta kakkaajasta rohkeammaksi ja avoimemmaksi kakkaajaksi. Käyn rohkeasti kakalla Frankin kuullen, mutta suosin edelleen vesihanan pitämistä samalla auki. Olen nähnyt paljon kakkaamisen maailmaa seurusteltuani rohkeiden kakkaajien kanssa. Kakkaamisenkatsomukseni on siis laaja ja koen siitä olevan suurta hyötyä oikeaoppisessa kakkaamisessa. Olen erittäin huolellinen ja nykyään osaan nauttia jokaisesta hetkestä pytyn äärellä olipa kumppanini lähellä tai kaukana. Olen kakalla aina ajoissa ja hoidan kakkaamisen ajallaan. Olen joustava ja sopeudun nopeasti uudenlaisiin vessoihin. Hoidan hommat loppuun paperitöitä myöden. Olen hyvä keskittymään ja olen kakkaamisessa aidosti läsnä. Kakkaajana olen iloinen, reipas ja huumorintajuinen. Hoidan kakkaamisen alusta loppuun huolellisesti ja tunnollisesti. Pyrin ylläpitämään positiivista kakkaajien asennetta. Osaan toimia niin itsenäisesti kuin ryhmässäkin. Koen samassa taloudessa asuvien tiimityöskentelyn tärkeänä osana toimivaa kakkaamista. Kakkaaminen on ollut minulle aina tärkeää ja koenkin uskalluksen kakata kumppanin läsnä ollessa hyvin palkitsevana.

Afrikassa keittiömme hana antoi kommuunillemme vartaistukea kärsiessämme ruokamyrkytyksen aiheuttamista suolistovaivoista ja suolen ajoittaisesta räjähtelystä.

Tunnisteet: , , ,

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Hassu Frank, osa 2

Tätä postausta ei kannata lukea, jos ei ymmärrä pissa-kakka-juttujen päälle. Tämän lukemiseen tarvitset hieman lapsen mieltä ja muutamassa kohdassa ripauksen kahdeksantoista-vuoden ikää. Jutut ovat aika alapäähuumoripainotteisia ja pissa-kakka-juttujen tasoisia. Jos pidät tästä postauksesta, voit lukea ensimmäisen hieman "järkevämmän" osion tästä.


Pussaillaan, kunnes päätän raottaa oikeaa silmääni ja kurkkaan Frankkia.
Venla: "Tekstaaks sä jolleki?"
Frank: "Joo."
Venla: "Tosi hyvin sä oot mukana tässä. Heheh."


Ystäväni poikaystävä oli tehnyt ystävälleni aarrejahdin. Poikaystävä oli piilottanut kahdeksan lahjaa eripuolille asuntoa ja viesteissä oli ollut kartta aina seuraavan aarteen luo. Viimeinen aarre oli ollut poikaystävä parvekkeella ruusujen kera. Kerroin jutun Frankille ja Frank ilmoitti tekevänsä samanlaisen aarrejahdin minulle. Frank kertoi laittavansa mut kiertämään ympäri Tampereen keskustaa aamuyöhön asti. Viimeinen aarre on auto ja auton sisällä on lappu, jossa lukee "tuu hakee mut baarista." Tosi romanttista. :D


Frank: "Mä voisin kans mennä kakkalle. Pierasin äsken ja tunsin ku suolessa jotain löysää liikahti. Näytin peukkua pierulle, että saa tulla. Se otti ohituskaistan ja kiilas pökäleen ohi."


Kaupassa ostoksilla.
Venla: "Olis sittenki pitäny ottaa kori. Meillähän on kädet ihan täynnä."
Frank: "Eihän oo. Toiseen käteen mahtu vielä pallotki ja pelaan taskubilistä."
Frankin toinen käsi oli taskussa pitämässä palleistaan kiinni. "Taskubiljardi on sitä, kun pallot on pussissa ja peli seisoo."


Viime kuukauden asento (K18):
Venla alasti sängyllä, turbaani päässä hammaslankaamassa hampaitaan haarat levällään. Frank jossain vähän alempana puhumassa työnantajalleen puhelimessa kaiutin päällä ja kieli pitkänä.


Maataan lusikassa ja ollaan menossa nukkumaan. Frank on iso lusikka ja minä olen pieni lusikka. Minä näprään vielä hetken kännykkääni.
Frank: (kurkottaa päätään ylös mun selän takana) "Mä en haluu olla ihan yksin muurin tällä puolella. Mulla on yksinäistä."
Venla: "Hahah överi söpö Frankki!"


Venla: "Miks pidät tollasta nautintoääntä sillon ku pieraset?"
Frank: "Se on niin kivaa kun persereikä lepattaa. Ihanaa päästää pahat henget ulos."


Mentiin yhden aikoihin yöllä nukkumaan. Herään neljän aikoihin kauheaan pissahätään ja käyn pissalla. Hypätessäni takaisin sänkyyn Frank herää ja kysyy mitä kello on.
Venla: "Se on neljä."
Frank: "Ei vittu mulla on alkanu koulu puoltoista tuntia sitten. Taas oon myöhässä."
Venla: "Kello on neljä aamuyöllä. Voi rakas sä oot ihan pihalla."
Frank: "Huh. Miten se voi olla vasta niin vähän. Mä oon jo ihan virkee." 
Hahahahah mikä pönttö. :D En voi vieläkään käsittää, miten se luuli olevan jo iltapäivä.


Frank kutsuu minua nykyään "Rakkaaksi rakoperseeksi". Voi kuinka söpöä.


Olin Frankin hierontavastaanotolla hierojakoululla. Frank hieroi niskaani ja istui hierontapöytä-pään reiän kohdalla juuri naamani alapuolella. Olin aivan rentoutuneena ja melkein unien maailmassa, kunnes yhtäkkiä ilmassa alkoi haista paskavaippaan pääedellä hypännyt mädääntynyt kananmuna. Frank oli päästäny jäätävän hiljaisen paholaisen. Onneksi olin jo valmiiksi makuulla, sillä siitä ei olisi pyörtyminen ollut kaukana. Olin toivonut hierontaa happy ending:illä, mutta sainkin ihanan tuoreet metaanit suoraan naamaani päin. Kiitti Frankki näistä.


Mukavaa sunnuntaita kaikille rakkaille rakoperseille!

Tunnisteet: , ,

perjantai 19. syyskuuta 2014

Kakka

Kakka on elimistömme jätettä, jota poistuu peräsuolen kautta. Kakka koostuu ruoan sulamattomista osista, bakteereista, limasta ja ruuansulatuselimistön omista eritteistä. Kakka voi olla nestemäistä, kuohkeaa, puuromaista, pehmeää ja sileää, pehmeitä tai kovia erillisiä klönttejä tai pieniä kovia pallomaisia kokkareita. Kakka katkeaa itsestään, eikä sen poikkaamiseen tarvita saksia. Kakalla on myös useita eri nimityksiä. Kakkaa voi kutsua ulosteeksi, lannaksi, sonnaksi, jöötiksi, pökäleeksi tai rumasti sanottuna paskaksi. Hyvä kakka on ruskean väristä ja tulee peräsuolesta ulos yhtenä kimpaleena plumpsahtaen pyttyyn. Kakalla on hyvä käydä vähintään kolme kertaa viikossa. 

Kaikki poikaystäväni ovat aina olleet rentoja kakkaajia ja ovat ottaneet kakkaamisesta kaiken ilon irti. He antavat kakan tulla rauhassa omassa tahdissa eivätkä liikaa ähki ja puhki kakan saamiseksi ulos. Pitkän kakan varalta heillä saattoi olla päivän lehti mukana vessassa tai puhelin, jolla he pelasivat pelejä sillä välin, kun kakka etsi oikeaa reittiään ulos. Määrittelen itseni sekä rennoksi että ujoksi kakkaajaksi. Kavereiden kanssa kakkaan mielelläni, mutta kakkaaminen petikumppanin tai tuoreen poikaystävän kuullen on kamalaa. Olen pitänyt galluppia ja tullut siihen tulokseen, että suurimmalle osalle tytöistä kakkaaminen suhteellisen tuoreen poikaystävän kuullen on hirvittävää. Kakallakäynti on kuitenkin normaalia ja kuuluu jokaisen ihmisen lähes päivittäiseen elämään. Kyllähän prinsessat ja kaikki hienostelijanaisetkin kakkaavat. Itse tosin kakkaan vain ruusuntuoksuisia ranskanpastilleja.

Saippuan laittaminen pyttyyn ja pöntön vetäminen
auttavat hyvin myös tupakansavun hävittämiseen
laivan hytistä. Vink vink.

Pissalla olen aina kehdannut käydä poikaystävän nähden ja kuullen. No problem. Kakalla käyn myös usein ystävieni kanssa ja avoimesti aina puhunkin kaikista paska-asioista. "Hei mulla tuli tollasta ihme pallokakkaa. Pitää varmaan juoda enemmän vettä." "Eikö sulla meinaa kakka tulla. Kyyristä vähän eteenpäin, jos se sitten tulisi paremmin." Joku juttu siinä vain on, että petikumppanin kanssa en kehtaa käydä kakalla. Suhteiden alkuvaiheessa olen pidättänyt kakkaamista siihen asti, että pääsen kotiin tai käynyt salaa kakkalla sopivan tilanteen tullen. Kun suhde on edennyt ja olemme seurustelleet jo muutamia viikkoja olen kehdannut käydä poikaystävän luona kakkalla, mutta olen ystävällisesti käskenyt poikaystävääni menemään parvekkeelle tupakalle tai laittamaan musiikin päälle.


Muutama vuosi takaperin menimme parhaan ystäväni kanssa yhdysvaltoihin poikaystäväni luokse, jossa sitten tutustutin parhaan ystäväni poikaystäväni parhaaseen kaveriin. Asuimme nelistään koko ajan samassa kämpässä. Kävimme ystäväni kanssa aina yhdessä kakalla. Hiivimme aamulla hiljaa vessaan etteivät miehet heräisi. Kakkasimme nopeasti ja avasimme oven esittääksemme, että olemme vain kokoajan pesseet hampaita. Ei täällä kukaan ole ainakaan kakkalla käynyt. Jos päivällä jommalla kummalla tuli kakkahätä, menimme yhdessä vessaan ja laitoimme päät yhteen miten saisimme vaiennettua kakan plumpsahduksen.

Usein käytimme taktiikkaa, että se joka ei ole pytyllä laulaa tai esittää pesevänsä hampaita hana auki. Kerran poikaystäväni nukkuessa raahasimme hiljaa hiipien makuuhuoneesta kaikenlaisia härpäkkeitä ja vekottimia vessaan, kun tuli hieman haiseva kakka. Ystäväni piti tuuletinta ilmassa ja minä suihkutin hajuvettä ilmaan tarkoituksena, että tuuletin laittaisi hajuveden ympäri vessaa, jotta hajut katoaisivat. Hajuvesi lopulta osoittautuikin olevan partavaahtoa ja niin ilmassa lenteli partavaahtoklimppejä, jotka lopulta kasautuivat lattialle. Yritimme poistaa hajua myös pruuttaamalla suihkusaippuaa vessanpyttyyn ja lavuaariin ja päästämällä vettä saippuan päälle, jotta se vaahtoutuisi ja veisi mukanaan hajuja. Kauhea hälinä ja sotku yhden normaalilta tuoksahtavan kakan takia.


Tällä hetkellä en seurustele, mutta minulla on juttua miehen kanssa. Kakalla käyminen on tuntunut aivan yhtä oudolta kuin seurustelusuhteissakin. Olemme hengailleet hieman yli vuoden. Kun tulin Afrikan matkaltani takaisin toukokuun lopussa päätin, että nyt suhteemme on edennyt siihen pisteeseen, että voin vapaasti käydä kakkalla ilman, että pakotan miehen menemään parvekkeelle. En ole kuitenkaan vielä siinä pisteessä, että voisin kakata yhtä rennosti kuin jos olisin yksin kotona kakalla.

Kaikki miehet, joihin olen hieman paremmin tutustunut ovat aina kakanneet kuin viimeistä päivää heti ensimmäisistä treffeistä alkaen. Mistä lie sekin johtuu, että miehiä ei kakkajutut arista. Toivonmukaan olen kohta jo siinä pisteessä, että kehtaan käydä joka ikinen kerta mieheni läsnä ollessa kakalla. Mistä sen tietää, vaikka vuoden päästä tähän samaan aikaan harrastettaisi jo ristikakkaamista. Hehheh. Ei ehkä kuitenkaan. Tässä kaikki kakasta tällä kertaa. Oli kirjaimellisesti aika paska juttu!

Viihtyisiä kakkahetkiä kaikille!

Tunnisteet: , , , ,