Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

WEMBULA

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Sinne meni pari miljoonaa kankkulan kaivoon

Perjantaina minulla oli reaggeton-esitys Gloriassa. En ottanut ainoatakaan alkoholiannosta koko illan aikana. Frank joi muutaman ja vähän se jotain hihitteli itseksensä. Meillä ei siis Frankin kanssa mennyt mitenkään erityisen lujaa lukuunottamatta tanssiesityksen luomaa adrenaliinivirtausta. Menimme puolen yön jälkeen kiltisti minun luokseni nukkumaan. Sen sijaan Frankin kämppikset olivat juhlistaneet viikonloppuaan toden teolla oikein minun ja Frankinkin puolesta. Lauantaina heillä ei ollut mitään muistikuvaa perjantai illan tapahtumista.



Lauantai aamupäivällä menimme Frankin luokse. Ihmettelimme kerrostalorapun alakerrassa olevia lappuja, joissa luki huoltotyöt vesivahingon takia. Huoltomiehet olivat kellarissa paiskimassa töitä ja kirosivat vesivahingon aikaan saamaa tuhoa. Ylimmäiseen kerrokseen päästyämme astelimme Frankin kämppään. Minä aloin heti ihmettelemään kämpän siisteyttä. En ollut koskaan ennen nähnyt Frankin huonetta niin putipuhtaana. Tarkkana tyttönä huomasin heti, että lattiatkin oli pesty. Jokaisessa huoneessa oli myös jonkin sortin kamalaa mekkalaa pitävä kuivauslaite.


Yksi pojista oli sammunut suihkuun juuri viemärin päälle, jotta vedet eivät päässeet laskeutumaan viemäristä alas. Koko kämppä oli lainehtinut muutaman tunnin jälkeen vedestä. Kämpän alapuolella asuva rouva oli herännyt katon läpi valuvaan veteen ja soittanut talonmiehelle. Talonmies oli tullut poikien kämppään yleisavaimella, herättänyt suihkuun sammuneen jäbän ja laittanut suihkun kiinni. Sitten oltiinkin jo kiireellä tilattu huoltomiehet, jotka olivat tulleet korjaamaan tilannetta. Koko viikonlopun yli kerrostalossa pidettiin kuivauslaitteita. Huomenna huoltomiehet käyvät jokaisen kerrostalon asunnon erikseen läpi ja katsovat, kuinka monta kämppää pitää purkaa. Sellaista siis meidän viikonloppuun.


Muistakaahan ihmiset tarkistaa, että teillä on kotivakuutus! Ei ole paha maksaa muutamaa kymppiä vuodessa. Silloin voi elää rauhassa eikä tarvitse tarkistaa neuroottisesti jokaista tekemäänsä asiaa. Ihmisen on hyvä olla, kun tietää jonkun olevan turvaamassa selustaansa. Esimerkiksi tässä poikien tapauksessa pojathan olisivat olleet aivan kusessa, jos heillä ei olisi ollut vakuutusta. Heillä olisi mennyt koko loppu elämä velkojen maksamiseen yhden typerän överikännin takia. Täytyy myöntää, että en olisi koskaan uskonut Frankilla olevan kotivakuutusta. On sillä miehellä sittenkin jotain järkeä päässä. Hahahah.

Tunnisteet: , , , ,

6 kommenttia:

21. marraskuuta 2014 klo 7.24 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kotivakuutus ei välttämättä korvaa vesivahinkoa jos se johtuu suihkuun sammumisesta.

 
23. marraskuuta 2014 klo 1.16 , Blogger Unknown kirjoitti...

Toi on muuten totta. Ei tultu edes tota ajatelleeks. :O Saa nähdä miten käy.

 
1. tammikuuta 2015 klo 15.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei kiinnostais kuulla miten tässä kävi, saisko postausta aiheesta? :D

 
3. tammikuuta 2015 klo 5.41 , Blogger Unknown kirjoitti...

Pojat joutu muuttamaan kämpästä pois. Muutamat kämpät meni purkuun ja suurin osa pelkkään remonttiin. Vielä ei oo tietoa tullut korvaako vakuutus. Frankille ei onneks laskua tuu, kun se ei edes ollu sillon paikalla. :)

 
26. tammikuuta 2015 klo 10.33 , Anonymous Nora kirjoitti...

Ja mä oon mielestäni tehnyt hurjia ja villejä tuhoja jonain perjantai iltana tyyliin tiputtamalla lasin lattialle. Voi pojat. :D Hitsi, oon hirvee spämmieläin, mutta kun sulla on niin hauskoja tekstejä (jos tätä nyt saa hauskaksi sanoa?), että pitää nyt sit lukea koko blogi läpi ja jättää tassunjälkiä hauskimpiin juttuihin. :D

 
28. tammikuuta 2015 klo 10.57 , Blogger Unknown kirjoitti...

Mäkään en ymmärrä miten jolleki voi käydä noin. :D Näille pojille käy kyllä jatkuvasti kaikkia "koomisia" juttuja. Frank on nyt unohtanu muutamaan kertaan kiehuvan veden liedelle yli tunniksi. Kattilat on vähän kärsiny ja palanu. Jännityksellä odotan millon tälle toiselle kämpälle käy huonosti. :D

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu