Vähän extremeä murun kanssa

Olen aina pitänyt itseäni extreme tyyppinä, joka suostuisi oikeastaan mihin vain. Eilen ajatteluuni tuli kuitenkin pieni muutos...

Päätimme mennä sunnuntaina Frankin kanssa Sappeelle down-hill pyöräilemään. Oli aivan loistava sää ulkoaktiviteettiin! Frank on aikaisemmin harrastanut down-hill pyöräilyä, mutta minä en ollut koskaan sitä edes kokeillut. Tykkään kaikesta jännittävästä ja extremestä, joten ajattelin, että tämä laji voisi olla minun juttu. Yllätyksekseni se olikin paljon pelottavampaa mitä olin kuvitellut enkä uskaltanutkaan ajaa täysillä. Päivän saldona oli polvi mustelmilla, etureidet jumissa, oikean käden haba jumissa, sormet jumissa, pylly mustelmilla ja pimppi niin helvetin kipeä. Luvassa taitaa olla muutaman päivän selibaatti. Onnea vain Frankille.

Ensimmäisen laskun jälkeen olin aivan paskat housuissa. En kaatunut, mutta korkeus ja vauhti hirvittivät minua. Toinen lasku mentiin vahingossa punaisesta mäestä. Se oli jotain niin kamalaa. Sen jälkeen olin ihan hirvityksissäni ja ajattelin, että en laske enää mistään. Kokopäivälippu kuitenkin ostettiin, joten pakotin itseni laskemaan vielä yhden kerran mäestä alas. Niin sitä mentiin. Sinisen mäen laskeminen ei tuntunutkaan enää pahalta punaisen mäen jälkeen. Menin vihreistä ja sinisistä mäistä. Pikkuhiljaa sitä uskaltautui antautumaan pyörän ja mäen vietäväksi. Aloin pitää siitä. Jokainen lasku jännitti. Onneksi tykkään adrenaliinivirtauksesta ja jännittämisestä. Ensimmäinen kaatuminen tapahtui hississä. Lensin puolessa välissä nousua pois ankkurihissistä kyljelleen maahan. Toisen kerran kaaduinkin jo vähän rajummin. Siitä taisi kaikki mustelmatkin tulla. Olin juuri noussut mäen päälle ja irrottamassa ankkurihissiä pois pyllyn takaa, kun se vahingossa jäi jumiin takkiini. Lensin voltin pyörän yli maahan ja pyörä lensi päälleni. Olin onneksi pukeutunut koko suojavarustehaarniska-settiin, joten ei käynyt pahasti.

Vihreän mäen laskeminen oli mielekästä.

Kävimme syömässä laskettelukeskuksen ravintolassa. Molemmat otti seisovasta pöydästä salaatin, kun ei viitsinyt täydellä vatsalla mennä takaisin mäkeen. Alamäkipyöräily alkoi pikkuhiljaa tuntua lihaksissa. Se on yllättävän raskas laji. Reisilihaksia tulee jännitettyä jatkuvasti, kun satulan päällä ei mäkeä laskiessa istuta. En olekaan pitkään aikaan treenannut niin montaa tuntia putkeen. Välillä reidet sanoivat poks ja oli ihan pakko istahtaa satulan päälle. Toiseksi viimeisen laskun uskalsin vielä mennä punaisesta mäestä, tosin talutin pyörän pahimmissa kohdissa. Puolessa välissä rataa huomasimme jonkun tytön kaatuneen pahasti. Tyttö oli keskellä ryteikköä eikä liikkunut lainkaan. Ensihoitajat tulivat hakemaan hänet paareilla ambulanssiin. Toivottavasti hänelle ei käynyt pahasti!

Oli ihana päivä mursuni kanssa! Rakastan sinua Frank.