Etäsuhde sekoittaa pään

Olemme nyt eläneet Aaronin kanssa avoimessa etäsuhteessa yli kaksi kuukautta. En ole koskaan ollut etäsuhteen ystävä enkä ole nytkään. Kuuden ja puolen tunnin aikaeron takia me emme edes ehdi jutella toistemme kanssa kuin ehkä kerran viikossa. Aina toinen on joko nukkumassa tai töissä silloin, kun toiselle sopisi soittaa. Tällä kertaa elämäni ei siis pyöri pelkän skypen ja koulun ympärillä niin kuin aikaisemmissa etäsuhteissani. Nyt pystyn elämään hetkessä ja keskittymään arkipäivän askareisiin ilman, että viestittelisin ja soittelisin kumppanini kanssa jatkuvasti. Jollain tapaa tuntuu hyvältä, että elämäni rullaa radallaan ja pystyn tekemään asioita ilman puhelimen kanssa jatkuvaa säätämistä.

Suhteemme on kuitenkin vasta nuori ja vähäisen yhteydenpidon takia me olemme väkisinkin etääntyneet toisistamme. Tällä hetkellä tuntuu siltä, kuin en enää tuntisi Aaronia. Enhän minä ole häntä koskaan kunnolla tuntenutkaan, kun ehdimme hengata Australiassa vain kaksi kuukautta ennen paluutani Suomeen. Eihän kahdessa kuukaudessa opi vielä toista tuntemaan läpikotaisin, vaikka miten paljon olisikin viettänyt aikaa yhdessä. Nyt olemme olleet yli kaksi kuukautta avoimessa etäsuhteessa ja tuntuu siltä, kuin ajautuisimme vain kauemmas ja kauemmas toisistamme, vaikka maapallolla on aika vaikea enää kauemmas toisesta ajautua. Rakastamme edelleen toisiamme, mutta tunteet ovat vaimentuneet molemmin puolin. Ikään kuin olisi päässyt toisen yli, vaikka siihen ei olisi missään vaiheessa pyrkinyt. Täytyy sanoa, että tämä on ollut maailman helpoin "ylipääseminen", kun en ollut edes koko ylipääsemisen-prosessiin valmistautunut.

Alussa soittelimme päivittäin ja skypettelimme vähintään muutaman kerran viikossa. Leikkaussali-harjoitteluni alettua meidän nukkumiset ja töissäolot alkoivat mennä ristiin eikä sopivaa aikaa yhteydenpidolle ole jäänyt. Olen ollut niin kiireinen, etten ole edes ehtinyt Aaronia enää ikävöidä. Mielessäni on ollut ainostaan kouluasioita ja edessä häämöttävä valmistuminen. En vielä edes osaa ajatella Australiaan asti, vaikka lähtöön onkin jäljellä enää vajaa kaksi kuukautta. Tällä hetkellä on hyvin vaikea sanoa, millaiselta tulevaisuutemme näyttää. Näillä näkymin jatkamme vielä suhdettamme, vaikka etäsuhde tuntuukin todella hankalalta. Olemme kuitenkin jo puolessa välissä etappia ja olisi tyhmää laittaa tässä vaiheessa hanskat tiskiin. Tapahtuipa suhteemme saralla sitten mitä tahansa, minä olen jokatapauksessa muuttamassa jouluna Australiaan. Se päätös on jo tehty.

Kesää muistellessani mieleeni muistuu se syvä rakkaus, jota Aaronia kohtaan tunsin. Muistot eivät ole kadonneet mihinkään. Uskon syvien tunteiden palaavan minun palattuani takaisin Aaronin luo. Etäsuhde sekoittaa pään. Ei enää tiedä, miltä tuntuu tai mitä tuntee, kun toinen on niin kaukana. Toisen fyysinen läsnäolo on aivan eri asia kuin tietokoneelta toisen naaman tuijottaminen. Skypettäessä ei toista pysty koskettamaan eikä toisen oikeita reaktioita välttämättä osaa skypen välityksellä tunnistaa. Vaikka suhde olisikin avoin, etäsuhteessa kaipaa toisen läheisyyttä ja kosketusta. Helpottaa, kun ajattelee, ettei meidän kaukosuhde jatku loputtomiin. Kaksi kuukautta menee nopeasti. Silti jännittää, millaiselta tuntuu nähdä toinen näinkin pitkän erossaolon jälkeen. Palavaatko tunteet molemminpuolisesti takaisin vai päädymmekö olemaan vain ystäviä? 

Onko muita kaukosuhteen kanssa kamppailevia?

Paljon onnea rakas!

Tänään on Aaronin 24-vuotis syntymäpäivä. Lähetin Aaronille söpön kortin Australiaan ja toivon mukaan se on ehtinyt ajoissa perille. Juhlapäivät ovat etäsuhteessa niitä vaikeimpia. Haluaisi niin kovasti olla se ensimmäinen onnittelija ja herättää toisen isolla rutistushalilla ja suudelmilla. Olisi ihana juhlia toisen synttäreitä yhdessä ja kertoa tälle, kuinka paljon häntä rakastaa. Olisi ihana olla vitsailemassa toisen "harmaista hiuksista" ja "uusista rypyistä" naamassa ikääntymisen seurauksena. Nyt olen kuitenkin tuhansien kilometrien päässä maapallon toisella puolella enkä edes pysty Aaronille soittamaan tämän ollessa juhlimassa synttäreitään metsässä, jossa ei ole yhteyttä. Ikävä vain kasvaa päivä päivältä. Tuntuu, että päivittäin rakastan Aaronia enemmän kuin edellisenä päivänä, mutta vähemmän kuin seuraavana päivänä.

"HAPPY BIRTHDAY CUNT, MY AUZZIE MAAAAN!!!!!! Get wild, eat cake and party hard! You'll get your birthday present from me in december at night, in your bed, which only you can see and feel and others can only imagine! It will blow your mind away. Hope you can handle it! I wish I could be there for your birthday. It is so hard not to be able to kiss you, touch you or see you every day. I miss you so much. I can't wait for me to get back so we can start a life together. Sending you millions of kisses and cuddles! I love you Aaron. You're the reason I wake up with a smile on my face every morning. Have a good birthday love! <3"

I love you baby.

Viikko ilman Aaronia

Viikko on vierähtänyt Suomen kamaralla. Fiilikset ovat yllättävän hyvät. Luulin masentuvani lopullisesti, mutta on ollut huippua nähdä läheisiä ystäviä ja päästä nauttimaan Suomen kesästä.  Aika menee nopeasti, sillä koulua on enää vajaa kolme kuukautta jäljellä. Opiskeluinnostuksenikin on yllättävän korkealla. Opinnäytetyötä kirjoitan mielelläni ja on ihana nähdä, miten paljon opinnäytetyötä tehdessäkin on uusia asioita oppinut.

Sovimme eroavamme Aaronin kanssa lähdettyäni takaisin Suomeen. Tämä viikko on kuitenkin saanut molemmat miettimään ja päätimmekin olla epävirallisessa avoimessa suhteessa. En ole ihan varma, mitä tämä käytännössä tarkoittaa, mutta välillämme on kuitenkin jonkinlainen sidos. Saamme toki olla muiden kanssa intiimisti ja käydä treffeillä, mutta silti me odotamme toisiamme tämän kolmen kuukauden ajan. Turhaa heittää rakkautta noin vain pois, kun se kerran omalle kohdalleen tulee. Ei sitä rakastumaan kuitenkaan ihan päivittäin pääse.

Olemme jutelleet lähes päivittäin skypessä ja tämä ikävästi muistuttaakin minua etäsuhteesta. Etäsuhde oli juuri se, mitä en halunnut, koska elämä tuntuu pysähtyvän paikoilleen. Nukut, heräät, syöt, käyt koulussa, käyt treeneissä ja skypetät. Tämän takia en ole ihan varma tästä meidän avoimesta etäsuhteesta. Haluaisin nauttia näistä kolmesta kuukaudesta Suomessa vielä, kun ehdin. Kuka tietää, vaikka en tulisikaan enää koskaan takaisin Suomeen muuttamaan. Ulkomaat ovat kuitenkin vieneet sydämeni jo useita vuosia sitten. 

Tänään aloitin Australiaan sairaanhoitajaksi rekisteröinnin prosessin. Tulen siitäkin kirjoittamaan blogiin lisää prosessin jatkuessa. Prosessihan on yllättävän raskas ja työläs. Paljon on paperihommia tehtävänä ja odotusaikakin saattaa olla pitkä. Olen kuitenkin päättänyt heti koulun loputtua lähteä takaisin Australiaan. Ennen kuin saan sairaanhoitajan rekisteröintipaperit käteen, teen jotain muita töitä. Tarjottiinhan minulle jo tanssijan ja tarjoilijankin töitä. Seksikaupasta saan myös keikkatöitä. Ei se lastenhoitajankaan työ ole poissuljettua, mutta useimmat perheet hakevat ainoastaan huonosti palkattuja au-paireja. 

Joka tapauksessa olen enemmän kuin innoissani valmistumisestani. Käyn jossain vaiheessa ensi kuussa vielä pankissa juttelemassa laina-asioista. Olen apulaislääkärin koulutusta miettinyt nyt ihan kunnolla, mutta koulu on tietysti kallista ja pitäisi näin ollen ottaa pankista lainaa. Nämä kolme kuukautta menevät varmasti nopeasti asioita selvitellessä ja paperihommia tehdessä. En jaksa odottaa, että näen taas tuon ihanan hömelöni! Kuvat ja videot on otettu meidän road tripiltä. Aaronilla on aina hyvät setit, oli kyseessä sitten Britney Spears tai jokin harcore mother fucker. Mun oma pikkuinen räppäri. <3

Suorat linkit videoihin TÄSSÄ ja TÄSSÄ.

Venla sydän Aaron

Olemme käyneet upeilla treffeillä Aaronin kanssa viimeiset kaksi viikkoa. Aaron on halunnut viedä minua kaikkiin eksoottisiin paikkoihin ennen paluutani Suomeen. Seura tietysti on tärkeintä enkä niinkään välitä kalliista treffeistä, mutta kun kerran mies haluaa väkisin viedä niin mitäs siinä väitellä vastaan. Minussa vain on sellainen ärsyttävä pihi-piirre, että aina kun näen jonkun tuhlaavan rahoja johonkin turhaan, alan laskea, kuinka monet kengät tai vaatekappaleet silläkin rahalla saisi köyhille lapsille ostettua. Mielummin käyttäisin ne rahat hyväntekeväisyyteen.

Viimeisen viikonlopun suunnitelmat ovat vielä auki. Vaihtoehtoja on monia. Viimeisen viikonlopun kunniaksi haluan tehdä jotain mieleenpainuvaa. Olemme miettineet helikopteriajelua, taivassukellusta/laskuvarjohyppyä ja lentosurffausta. Laskuvarjohyppy olisi kaikkein hulluinta, mutta se olisi täydellinen päätös Australian matkalleni. Voin jo tuntea ne perhoset vatsassani ja sen adrenaliinivirran sisälläni, kun lentokoneen ovet avataan ja pitäisi hypätä. Se olisi varmasti yksi jännittävimmistä kokemuksista. Pakko se on joskus kuitenkin kokea! Haluan tietää saanko sydänkohtauksen tai pyörrynkö jo lentokoneessa ennen itse hyppyä.

Vielä on muutama päivä aikaa päättää ennen kuin pitäisi varata paikka viikonlopulle. Toisaalta helikopteriajelu kauniin Australian luonnon yllä voisi myös olla aika siistiä. Aaron tosin on ollut helikopterin kyydissä useita kymmeniä kertoja tämän entisessä työpaikassaan. Se ei olisi siis molemmille niin jännittävä kokemus. Lentosurffaus taas näyttää hauskalta, mutta haastavalta. Ehkä me koitamme tänään tai viimeistään huomenna päättää, mitä aiomme viikonloppuna tehdä. Tärkeintä kuitenkin on, että saamme viettää sen Aaronin kanssa yhdessä.

Mieleenpainuvimmat treffit olivat deckchair-elokuvateatterissa ja gourmee ravintolassa näköalapaikalla. Darwinin deckchair-cinema on arvostelujen mukaan Australian upein elokuvateatteri. En kyllä yhtään ihmettele. Todella viehättävä paikka meren läheisyydessä, mutta kuitenkin puiden suojassa tuulelta. Upea kokemus katsoa valkokankaalta elokuvaa ulkona opossumien ja muiden eksoottisten luonnon äänien kuuluessa taustalta. Tuolit olivat kuin riippukeinuja, mutta vain tuolin muodossa. Niissä oli ihana löhötä ja oli vielä mukavampaa, kun toimme omat peitot ja tyynyt mukanamme. Aivan eturivissä oli muutamat säkkituolit riippukeinutuolien sijaan. Niissäkin olisi varmasti ollut kiva löhöillä, mutta halusimme hieman kauemmas elokuvaruudusta. Ei ole koskaan aikaisemmin ollut niin kotoisan mukavaa  elokuvateatterissa. Tämä on varmasti yksi parhaista treffipaikoista, jos haluaa vain olla lähekkäin eikä ole tarvetta jatkuvalle jutustelulle.

Aaron vei minut viime viikolla paikalliseen pubiin lähes tunnin ajomatkan päähän Darwinista. Pubissa on joka keskiviikkona strippishow. Pubi oli tupaten täynnä porukkaa ja fiilis oli katossa. Yleensä en viihdy baareissa ilman, että juon vähintään muutaman drinksun. Humalaiset ihmiset vain ärsyttävät ja ahdistavat, jos on itse selvinpäin. Tällä kertaa minä olin kuitenkin aivan fine. Tuntui, että muutkin olivat vain muutaman kaljan linjalla eikä kukaan mitään örveltänyt. Tunnelma oli lämmin ja kaikki olivat messissä strippishown alkaessa. Strippari kierteli ensimmäiset biisit ihmisten joukossa antamassa lyhyitä sylitansseja randomeille. Seuraavat biisit hän nousi lavalle ja tanssi tangolla. Show oli todella magea! Tykkäsin siitä, kun strippari otti yleisön mukaan show'hun. Lopussa naisen otettua kaikki vaatteensa pois hän otti saippuaveteen kastetun pesusienen ja puristi vedet rinnoillensa. Tämän jälkeen hän meni kontillensa maahan pylly yleisöä kohden ja puristi saippuavedet pakaroidensa päälle ja sheikkasi pyllyä niin, että vedet roiskuivat ympäriinsä. Minusta show oli todella hieno enkä ole aikaisemmin vastaavaa nähnyt. Jännä, että upein näkemäni strippishow tulee vastaan Darwinin jossain puskapubissa, vaikka olen Miamissakin käynyt strippibaareissa. Wou.

Onko kellään kokemuksia laskuvarjohypystä? Voiko jo kahdessa metrissä korkeanpaikankammoa poteva ikinä selvitä siitä? :D

Rakkautta ilmassa

Ennen suhdettamme sovimme, että olisimme yhdessä vain tämän kesän ja eroaisimme minun lähdettyäni takaisin Suomeen. Nyt olemme kuitenkin molemmat korvia myöten rakastuneita toisiimme emmekä millään olisi valmiita päättämään juttuamme tähän. Minun on kuitenkin pakko palata Suomeen muutamaksi kuukaudeksi, jotta saan sairaanhoitajan tutkintoni päätökseen. Sen jälkeen olisi tietysti mahdollista palata Australiaan tekemään sairaanhoitajan töitä tai mennä yliopistoon suorittamaan maisterin tutkintoa sairaanhoitajan opintojen päälle. Etäsuhteessa en kuitenkaan ole valmis elämään. Sen kokeneena voin sanoa elämän olleen todella yksitoikkoista.  Nukut, heräät, teet päivän askareet ja skypetät. Etäsuhteen aikana elää niin sanottua "sitku-elämää". "Sitten kun nähdään olen taas onnellinen." En pystynyt elämään hetkessä, vaikka kuinka yritin. Ero on siis ainut vaihtoehto tällä hetkellä.

Aaron on mies, jollaisesta olen haaveillut teinitytöstä asti. Hänessä on kaikki ne piirteet, joita olen miehestä unelmoinut. Hän on tatuoitu, hän on urheilullinen, hänellä on koulutus, hänen sisällään asuu mihihippi, hän räppää, hän kuuntelee räppiä, on överisosiaalinen, hän on hassu ja huumorintajuinen.  Aaron on luotettava, kohtelias ja iloinen. Hänellä on laaja ystäväpiiri ja tuleekin toimeen kaikkien kanssa. Hän on hyvä sängyssä ja on kunnon flirtti. Hänellä on hyvä sydän, mutta on kuitenkin luonteeltaan hardcore. Hän on avoin ja tykkää jutella asiasta kuin asiasta. Hän tykkää kaikesta hullusta ja on valmis mihin vain. Hän ei pelkää eikä häpeä mitään. Meillä on samanlaiset tulevaisuudenhaaveet. Molemmat haluaisivat asua reissun päällä. Kumpikaan ei halua asuntoa ja molemmat haluaisivat elää pelkän rinkan kanssa jossain karavaanissa. Molemmat ovat kiinnostuneita ihmisten auttamisesta ja vapaaehtoistyöstä. Olemme kuin tehdyt toisillemme.

Aaronin isä on Irlantilainen, joten Aaronilla on Australian passin lisäksi Euroopan passi. Hänen olisi siis helppo tulla Suomeen töihin ilman, että pitäisi hakea sen kummemmin mitään viisumeita tai muita lupia. Aaronilla on paljon työkokemusta. Hän on tehnyt pääasiassa raksamiehen hommia ja ajanut rekkaa. Hassua, kun Frank oli myös raksamies ja rekkakuski. Ilmeisesti raksamiehet ja rekkakuskit ovat minun juttuni hahah. Aaronilla on tällä hetkellä niin hyvä työpaikka, että ei olisi mitään järkeä ottaa lopputiliä ja tulla Suomeen töihin. Työpaikka on niin arvostettu ja hyväpalkkainen, että Aaron saa turvattua tulevaisuutensa tällä työllä, kunhan nyt hetken aikaa malttaa tässä firmassa tehdä duunia. Kerrankin rikas mies hahah. Sanoin Aaronille, että lahjoittaisi osan palkastaan hyväntekeväisyyteen ja Aaron sanoi YES! Ah mikä mies! I am in love!

Viikonloppuna olimme suurissa kotibileissä keskellä metsää. Bileet olivat hieman erilaiset kuin yleensä eivätkä mitkään crazy-partyt. Suurin osa oli mämmeissä tai pilvessä. Rakkautta oli ilmassa enemmän kuin tarpeeksi. Tunnelma on aina erilainen kuin alkoholivaltaisissa bileissä. Humalassa ihmiset käyttäytyvät aggressiivisemmin kuin esimerkiksi pilvessä. Bileissä on aina jonkinnäköisiä riitoja tai tappeluita, kun alkoholi on päänautintoaineena. Välillä tällaiset rauhalliset bileet ovat ihan kivoja, vaikka en mikään huumausaineiden puolestapuhuja olekaan. Kaikki päihteet ovat jokatapauksessa pahasta. Täällä ekstaasin ja pilven käyttö vaan on paljon avoimempaa ja sopiikin yksi yhteen Darwinin hippikulttuurin kanssa. Ulos oltiin tuotu patjoja ja retkituolia, joissa loikoilimme nuotion läheisyydessä. Puolessa välissä iltaa sammuimme Aaronin kanssa sylikkäin nuotion ääreen retkituolille. Nukuimme tunnin, kunnes heräsimme vieressämme olevaan orgiaan. Kolme tyttöä olivat toistensa kimpussa ja me vain tuijotimme silmät pyöreinä ilmaista pornoa Aaronin kanssa. Olipas kiva tapa herätä! 

Sunnuntaina menimme Litchfieldiin, toiseen pohjoisterritorion kansallispuistoon. Maisemat olivat aivan huikeat ja oli ihanaa päästä uimaan oikein kunnolla, kun täällä ei meressä ole päässyt uimaan. Vesi oli sopivan viileää, mikä virkistikin krapulaisen päivää kivasti. Vesialtaissa ui pieniä kaloja, jotka välillä tulivat näykkimään jalkoja. Näimme myös muutaman vilauksen kilpikonnista. Litchfieldissä oli upeita vesiputouksia ja puroja, joissa pystyi uimaan. Rohkeimmat hyppivät vesiputousten päältä veteen. Pudotus saattoi olla jopa kymmenen metriä. Näytti hurjalta, kun ihmiset kiipesivät kallionseinämää pitkin vesiputouksen päälle. Näin myös ensimmäistä kertaa elämässäni suuria lepakoita. Allaolevasta kuvasta näkyy, kuinka lepakot nukkuivat puissa suurissa kasoissa. Päivä oli kaikinpuolin rentouttava enkä olisi voinut parempaa toivoa.

Viimeinen viikko vierähti käyntiin nyt! Yhtään ei huvittaisi palata Suomeen. Kuusi vuotta sitten vaihto-oppilasvuonna jo tajusin, että Suomi ei ole tehty minua varten, mutta edelleen minä siellä asun. Wtf? No ehkä on ihan hyvä kantaa koulutusta taskussaan ennen kuin lähtee maailmalle. P.S. Joko Aaronilla on tosi iso pää tai sitten mulla vaan on pieni pää. Jäätävä pääero.

Venla ja Aaron minilomalla

Viime viikonloppuna oli taas pidennetty viikonloppu. Tuntuu, että pidennettyjä viikonloppuja on tyyliin joka toinen viikonloppu. Lucky me! Ajoimme Aaronin ja tämän kämppisten kanssa viiden tunnin ajomatkan päähän Darwinista. Paikan nimi on Kakadu, yksi Australian luonnonpuistoista ja yksi world heritage nähtävyyksistä. Matka meni nopeasti, sillä pidimme bileet autossa ja pysähdyimme puolessa välissä matkaa pubiin juomaan ja uimaan. Humalassa ajaminen saa edelleen ihoni kananlihalle, mutta minkäs sille mahtaa, kun on kerran kulttuurieroista kyse. Järki on silti hyvä olla matkassa mukana.

Matkasta oli kaksi tuntia pelkkää metsätietä in the middle of nowhere. Oli myös säkkipimeää eikä puhelimissa ollut yhteyttä. Olimme juuri katsoneet Aaronin kanssa Teksasin moottorisahamurhaaja-elokuvan ja pojilla oli moottorisaha reissussa mukana. Hieman alkoi pelottaa, kun pojat alkoivat pelottelemaan kauhutarinoillaan. En edes meinannut uskaltaa yksin käydä puskassa pissalla kauhujuttujen jälkeen. Piti ottaa Aaron pissalle mukaan ja melkein pitää tämän kädestä kiinni hahah. Perille päästyämme pystytimme teltat ja sytytimme nuotion. Paistoimme iltapalaksi possun kyljyksiä ja istuimme Aaronin kanssa söpösti sylikkäin nuotion äärellä. Me kyyhkyläiset hihii. Oli taas niin ihanan romanttista nukkua Aaronin vieressä Australian kauniin tähtitaivaan alla.

Seuraavana aamuna lähdimme rannalle kalastamaan. Tällä kertaa meillä ei ollut venettä mukana, koska sitä olisi ollut lähes mahdotonta kuljettaa keskelle metsää huonoja teitä pitkin. Rantaa pitkin kävellessämme löysimme jättikilpikonnan jalanjäljet ja ne veivätkin läheiseen pusikkoon, johon tämä oli haudannut munansa. Aika cool! Näimme myös muita meren eläviä, joista olin kaikista enemmän kuin innoissani. Kalastimme koko aamupäivän ja saimmekin muutaman suuren lohen ja minihain. Iltapäivästä laskuveden aikaan lähdimme kalastamaan laskuveden jättämään mutaikkoon. Muta upotti välillä melkein polviin asti. Oli kyllä hienoa nähdä merenpohjaa niin laajasti "kuivalla maalla". Nappasimme myös muutamat mutaravut mukaamme. Tökimme kepeillä kiven koloja, joissa ravut majailivat. No joo ehkä vähän liioittelin. Pojat ne ravut nappasivat ja minä vain katsoin vierestä. Eihän minulla ole harmainta aavistusta, mihin minun olisi pitänyt kepillä sörkkiä.

Viimeisenä päivänä lähdimme metsästämään. Kakadu, kun on luonnonsuojelualue metsästäminen on laitonta ja olisimmekin saaneet mojovat sakot, jos olisimme jääneet siitä kiinni. Lähdimme jo aikaisin aamulla metsään, kun eläimet kerääntyvät suon äärelle ennen auringon nousua. En saanut laittaa hyttysmyrkkyä, kun eläimet vierastaisivat sen hajua. Tällä hetkellä sääriäni ja pyllyäni koristaakin sellaiset kuusikymmentä hyttysenpuremaa. Nämä hyttyset kaikenlisäksi levittävät vielä kaikennäköisiä kuumetauteja. Jännittää jo valmiiksi, jos sitä joutuukin sairaalaan heti Suomeen päästyäni trooppisen kuumeen vuoksi. Fuck. Toivotaan parasta!

Ehdimme väijyä pusikossa vain muutaman minuutin, kunnes löysimme jo yhden villisian suolta. Aaron ampui jousipyssyn nuolen possun keuhkoista läpi, jonka jälkeen possu käveli vielä muutaman metrin ja lysähti maahan. En ole koskaan aikaisemmin ollut metsästämässä, joten en tiennyt yhtään miltä minusta tuntuisi suuren eläimen tappaminen. Luonto ja eläimet ovat kuitenkin lähellä sydäntäni. Ei se onneksi tuntunut pahalta ja pitäähän sitä syödä tai tulee muuten itse syödyksi, vaikka tässä tapauksessa me emme possua syöneetkään. Niillä on kuulemma suurimmalla osalla tuberkuloosi. Possun tappamisen jälkeen pojat leikkasivat possun nahan ja pään irti. Tekevät siitä kuulemma jonkun koristeen?

Suolla käveleminen oli yllättävän jännittävää. Jo pelkästään se jännitti, että jos jalkani jäisivät suohon jumiin. Vaarallisinta siinä kuitenkin oli suolla elävät maailman myrkyllisimmät käärmeet. Sellaisen iskiessä, ei olisi mitään saumaa pelastua. Puhelimet eivät toimi ja lähimpään sairaalaan on useamman tunnin ajomatka. Villisiat ovat myös vaarallisia ja niiden hyökätessä päälle tulisi kiivetä mahdollisimman nopeasti puuhun. Näimme myös krokotiilien jalanjälkiä mudassa ja pojat epäilivätkin niiden piileskelevän syvemmällä suolla. Välillä minusta tuntuu, että olen ihan hullu! Tykkään niin paljon kaikesta vaarallisesta ja uhkarohkeasta. Maailman paras tunne on pelko. Tykkään pelätä ja tykkään adrenaliinista. Mitäköhän kunnon kreisiä sitä keksisi seuraavaksi? 

Tänään on luvassa seksibileet, johon olen menossa apukädeksi! Ensimmäinen yö aikoihin ilman Aaronia... Hui. Hauskaa loppuviikkoa kaikille! :)