Hassu Frank, osa 3

Frank makaa keskellä sänkyä ja lukee samalla padistaan jotain.

Venla: "Siirry vähän sinnepäin."

Frank: "Kieritä mua."

Niinpä sitten pyöritin Frankin toiselle puolelle sänkyä.

Frank jutteli vahingossa Transun kanssa Tinderissä. Hahahah.

Frank pitää puhelimenaan padia, kun kadotti entisen puhelimensa. Hahah mikä pönttö.

Frank hieroo ohimoaan olkapäätäni vasten aivan kuin joku kissa.

Venla: "Mitä sä teet?"

Frank: "Sarvia kutittaa."

Frank: "Jahas muru mennään hoiteleen se sun pylly. Vai mikä sulla oli kipeenä?"

Venla: "Hartiat ja selkä."

Frank: "Eli pylly."

Frank: "Pitäiskö mun tehä aprillipila koululle? "Lällällää en tullukaa.""

Frankin kämppis oli tullut hakemaan vaatteitaan Frankin huoneesta meidän vielä nukkuessamme. Frank oli nukkunut selällään X-asennossa toinen käsi munissaan ja toinen käsi kourana minun alapään päällä. Hahahahahhaha.

Ollaan menossa nukkumaan lusikka-asennossa:

Frank: "Nonni peruutapas tänne sun terminaaliin."

(Venla peruuttaa.)

Frank: "Se ny ajo toi sun kärrys vähän vinoon."

(Venla korjaa asentoaan.)

Venla: "Onks sulla muka kovempi netti ku mulla?"

Frank: "Oh! Mun netti vetää sun nettiä turpaan."

Tämän postaussarjan ensimmäisen osan voit lukea tästä ja toisen osan tästä.

Tänään juhlimme Frankin 24-vuotis synttäreitä ja minun ensimmäistä vappua viiteen vuoteen! Olen jostain syystä ollut aina ulkomailla vappuina. Paljon onnea rakas 24v! Susta on kasvanut jo iso poika! Pusuja x10000000!

Mitä mulmulille ja karvaperseelle kuuluu?

Aika on taas juossut niin nopeasti, ettei meinaa päivien perässä pysyä. Perjantaina minulla oli viimeinen päivä harjoittelua ja samalla päättyi koko koulutuksen toiseksi viimeinen harjoittelu.  Seuraavan harjoittelun jälkeen pitäisi olla jo täysin valmis perioperatiivinen sairaanhoitaja. Kääk! Paljon on vielä opittavaa ennen valmistumista. Tosin eihän sitä koskaan tule olemaan valmis sairaanhoitaja. Koskaan ei voi tietää kaikkea ja jatkuvasti täytyy kehittää tietämystään teknologian ja lääketieteen kehittyessä.

Olen taas näiden kahden viikon aikana käynyt kahdesti Tampereella tanssitreeneissä, jolloin olen myös Puikulaa nähnyt. Aika on mennyt niin nopeasti, että ikävääkään ei ole pahemmin ehtinyt potemaan. Tosin aina se ikävä salakavalasti sieltä nurkan takaa hyökkää juuri silloin kun pitäisi lähteä takaisin Turkuun. Viime tiistaina menin autolla treenihin Tampereelle ja jouduin lähtemään keskiviikkoaamuna viideltä ajamaan takaisin Turkuun. En millään meinannut saada itseäni sängystä ylös, kun Frank oli taas niin syötävän suloinen. Se yritti avata silmiään, mutta sai vain kulmakarvojaan kohotettua ylöspäin aivan kuin joku pikkuvauva, joka unenpöppöröissään yrittää heräillä. Soposoposopo.

Pari viikkoa sitten olimme Frankin kanssa Hopo x Jukanpojan demojulkkareissa metsästysmajalla jossain Tampereen rajan tuolla puolen. Oli ihan sairaan jäätävät bileet! Ensinnäkin rakastan underground räppiä yli kaiken. Paljon parempaa kuin joku radiossa soiva Geekki. Toiseksi, porukka oli juuri sellaista rennonoloista hakuna matata-lifestyleä elävää, että bileistä ei olisi saanut huonoja tekemälläkään. Suunnittelimme Frankin kanssa nukkuvamme ulkona riippukeinussa untuvamakuupussissa, mutta yöllä tulikin oletettua kylmempi ja ulkona nukkuminen jäi väliin. Metsästymaja oli niin upealla aukiolla erämaan keskellä, että olisi ollut ihana nukahtaa murun kainaloon kauniin tähtitaivaan alle.

Tässä vähän bileiden jälkitunnelmaa...

Viime viikonloppuna olimme Frankin kanssa treffeillä pyynikin näkötornilla. Kolme vuotta olen Tampereella kohta asunut enkä vielä ole Pyynikin näkötornilla käynyt. Huhhuh. Saa Tampere olla pettynyt minuun. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Pyynikin näkötorni on minusta aivan huippu treffipaikka, jos on vain lämmin ja aurinkoinen ilma, jotta voi istuskella kahvilan terassilla. Meillä kävi siinä mielessä huono tuuri, että oli kovin tuulinen päivä. Onneksi rakkaus lämmittää. hihii. Tornin huipulle kiivettyämme olin aivan paskat housuissa korkeanpaikankammoni takia. Kesti siis hetken aikaa ennen kuin uskalsin edes katsoa tornilta alas hahah. Ylhäältä päin katsoessa kaikki näytti tietysti aivan erilaiselta enkä meinannut tunnistaa mitään rakennuksia. Onneksi minulla oli Frank the navigator mukana. Treffit kruunasi kuuluisat uunituoreet näkötornin kahvilan munkit! Nams! 

Enää on vain kaksi viikkoa lähtööni Australiaan. Pikkuhiljaa alkaa vatsanpohjassa jännitys tuntumaan. Aion ottaa näistä kahdesta viikosta kaiken mahdollisen irti! Ihana keväinen ilma, viimeiset tanssiesitykset, ystävät ja Frank ovat näiden kahden viikon avainasemassa. Tietysti kaksi tenttiä ja opinnäytetyö ovat tunkeutuneet näihin kahteen viikkoon mukaan, mutta tällä kertaa olen osannut hienosti ennakoida ja yrittänyt tehdä kouluhommat ajoissa pois alta. Nyt voi hyvällä omalla tunnolla ottaa hieman rennommin ja keskittyä muihin juttuihin. Maanantaina reggaeton-ryhmällämme on karnevaaliteemainen tanssiesitys Tampereen Fatladyssä. Tulkaa ihmeessä katsomaan, jos loco fiesta kiinnostaa! ;)

Onko poikaystäväni aivopessyt minut?

Viime sunnuntaina päätin mennä äänestämään ensimmäistä kertaa elämässäni. En ole aikaisemmin äänestänyt, sillä olen kokenut kaikkien asioiden olevan hyvin. Minun ei ole tarvinnut valittaa mistään muusta kuin siitä, että Afrikassa lapset näkevät nälkää. Olen kokenut, että Suomessa asiat ovat olleet vähän liiankin hyvin. Nyt viimeisen vuoden aikana paskaa on kuitenkin alkanut tippua niskaan. Terveydenhuolto ei pelaa, vanhukset kärsivät, lähihoitajat paiskivat töitä monen ihmisen töiden edestä,  Suomi velkaantuu, koulutus kusee, opiskelijoita syrjitään, ilmastonmuutos etenee jne. 

Olen aikaisemmin kertonut, miten maailmankatsomuksemme Frankin kanssa eroavat suuresti toisistaan. Emme pysty puhumaan politiikasta ilman jäätävää sanasotaa. Politiikka ja maailmankatsomuksiemme erot ovat saaneet meidät lähes eron partaalle. Minä en tiedä politiikasta hölkäsen pöläystä eikä se edes minua kiinnosta ja Frank taas tykittää politiikkaa sellaista kyytiä, että koko politiikka-sana saa minut kiehumaan. Frankin ajatukset politiikasta ovat kuulostaneet utopistisilta ja ovat selvästi valtavirrasta poikkeavia. Yleensä jutut ovat olleet niin pimeitä ja kuulostaneet täydeltä shaishelta, että en ole edes vaivautunut kuuntelemaan. Pahoittelut tästä.

Nyt kuitenkin on tapahtunut jotain erikoista. Tein viime lauantaina Ylen vaalikoneen siinä toivossa, että löytäisin jonkun, jolle ääneni uhraisin. Olin lähes sata varma, että minulle tulisi vaalikoneesta kokoomus, koska "kaikki muutkin sitä äänestivät". Toisin kuitenkin kävi. Kolme ensimmäistä vaihtoehtoa olivat itsenäisyyspuolueesta ja seuraavana oli piraattipuolue sekä vihreät. Olin niin hämmentynyt. Frank kannattaa itsenäisyyspuoluetta ja monia itsenäisyyspuolueen ajatuksia. Ajatuksia, jotka poikkeavat selvästi valtavirran ajattelumaailmasta.

Ihan omana itsenäni vaalikoneeseen vastasin enkä ainakaan tietoisesti ole omaksunut Frankin poliittisia ajatuksia. Ihmettelempä vaan, miten meidän ajatukset politiikasta eivät sittenkään eroa paljoa toisistaan, vaikka olemme niin jo kohta kaksi vuotta luulleet. Se on kuitenkin vielä epäselvää olenko aina ajatellut samoin vai onko Frank saanut minut käännytettyä tähän valtavirrasta poikkeavaan ajattelutapaan. Lauantaina oli nimittäin ensimmäinen kerta aikoihin, kun oikeasti pysähdyin miettimään, mitä mieltä poliittisista asioista olen. Kukaan ei ollut korvani juuressa tuputtamassa omia poliittisia kannanottojaan tai tyrmäämässä minun ajatuksiani.

Politiikka itseasiassa onkin ihan mielenkiintoista, kun siihen kunnolla perehtyy ja paneutuu. Jatkossa toivoisinkin, että pyrkisimme Frankin kanssa parhaamme mukaan ymmärtämään toistemme poliittisia ajatuksia. Emme ole koskaan pystyneet kunnolla politiikasta keskustelemaan, kun siitä on automaattisesti tullut sanasotaa. Keskustelussa ei ole muutenkaan ollut mitään järkeä, kun tietopohjamme ovat olleet aivan epätasapainossa. Minä en ole osannut perustella omia mielipiteitäni kunnolla ja olen vain keskittynyt Frankin kannanottojen tyrmäämiseen. Nyt ainakin tiedämme olevamme jollain tapaa samalla aaltopituudella ajatuksiemme kanssa, kiitos vaalikoneen. Toivonmukaan me vielä joskus tulemme toistemme poliittiset näkemykset hyväksymään.

Hyvää loppuviikkoa kaikille! 

Miksi bloggaan?

Blogiharrastukseni on alunperin alkanut jo useita vuosia sitten, kun aloin lukemaan mammablogeja vauvakuumeeni vuoksi. Oman blogin perustamista harkitsin ensimmäisen kerran jo viisi vuotta sitten muuttaessani Yhdysvaltoihin. En kuitenkaan silloin halunnut kaikkien tietävän elämästäni niin paljoa, joten tyydyin lähettämään sähköpostia lähimmille ystävilleni ja perheelle. Sähköpostit olivat yhtä tunteiden vuoristorataa, joten ehkä ihan hyvä etten lähtenyt niitä tunteidenpurkauksia julkisesti jakamaan. Seuraavan kerran harkitsin blogin perustamista lähtiessäni vapaaehtoistyöhön Afrikkaan. Itseasiassa teinkin blogin, mutta Afrikassa ei koskaan toiminut netti, joten en päässyt kirjoittamaan yhtäkään blogipostausta.

Tämän blogin perustin seitsemän kuukautta sitten. Tavoitteenani on jakaa tietoutta avoimesta parisuhteesta mahdollisimman avoimesti kaikille. Toivon auttavani edes muutamaa ihmistä jollain tavalla blogini avulla. Avoin suhde voi olla ratkaisu moniin parisuhdeongelmiin. Uskallankin väittää, että monet parisuhdekriisit ja erot voitaisiin ehkäistä avoimella parisuhteella. Toivon, että ihmisten asenteet avointa parisuhdetta kohtaan muuttuisivat hyväksyvimmiksi ja ehkä joku toinenkin uskaltaisi lähteä tätä suhdemuotoa kokeilemaan. Kirjoitan blogia myös ihan itseni vuoksi. On mukava purkaa tuntemuksiaan ja koota ajatuksiaan yhteen. Vanhana mummona on hienoa lukea nuoruusvuosien tuntemuksistaan parisuhdeasioista. On myös mukava huomata, kuinka seksuaali- ja parisuhdekulttuuri jatkuvasti muuttuvat. Nykypäivänä seksuaalikulttuuri on jo niin avointa, että saa nähdä, onko viidenkymmenen vuoden päästä vaatekaupat täynnä orgioita. Hahah.

Olen pitkään miettinyt onko ihan järkevää jakaa niin henkilökohtaisia asioita kaikkien nähtäväksi internettiin. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että hyödyn blogista enemmän kuin mitä siitä on haittaa. On terapeuttista kirjoittaa parisuhdeasioista ja nähdä omat ajatuksensa konkreettisesti. On myös aivan mahtavaa saada vertaistukea lukijoilta. Kaikkea en netissä tule jakamaan, vaikka olenkin hyvin avoin ihminen. Syy tähän liittyy osittain ammatinvalintaani. En ehkä koskaan tule sairaanhoitajan töitä ainakaan Suomessa tekemään, mutta jos Suomeen jään minä todennäköisesti kouluttaudun johonkin sairaanhoitajan kaltaiseen ammattiin, eikä olisi ammatin kannalta järkevää jakaa kaikkea mahdollista blogissani. Vaikka google ei saisi olla työntekijän palkkaamisen tiellä, aivan varmasti jotkut työnantajat käyvät googlailemassa työnhakijan ennen tämän palkkaamista.

Seksiasioista en olekaan enää niin paljoa kirjoittanut, vaikka alunperin seksin piti olla yksi blogini teemoista. Seksiasioista kuitenkin tykkään kirjoittaa ja seksiasioista kirjoittamalla hyödyn mahdollisesti tulevaa seksologin uraani varten. Blogini teemat ovat vaihdelleet lifestylestä parisuhteeseen ja matkailuun. Mietinkin yhdessä vaiheessa vaihtavani blogialustaa rantapalloon, kun matkailu kuitenkin on tärkeä osa elämääni. Parisuhde- ja lifestyleblogina tulen kuitenkin aina jatkamaan, vaikka muut pienemmät teemat hieman vaihtelisivatkin. Bloggaaminen vie paljon aikaa, mutta on sen arvoista. Mielummin keskityn kirjoittamaan blogitekstejä kuin hengailisin Facebookissa kaiket illat ennen nukkumaanmenoa. Harrastuksissa kerkiän käymään normaalisti ja töissä vauvan nukkuessa on hyvää aikaa kirjoittaa uutta blogitekstiä. Kaikenkaikkiaan olen erittäin tyytyväinen, että seitsemän kuukautta sitten päätin vihdoin perustaa oman blogin!

Wohoo! Huomenna alkaa viikonloppu ja Wemlatin näkee oman ihanuutensa. <3 Oijoijoij rakkausrakkaus. 

Parisuhdeväkivallan jälkeen jättämät arvet

Viime viikolla blogiini oli tultu hakusanalla: "Alkoholisti mies valehtelee". Automaattisesti ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt se ihminen on päässyt vauhtiin nykyisen tyttöystävänsä kanssa. Ajattelinkin pitkästä aikaa kirjoitella kuulumisia tämän asian tiimoilta. Siitä on jo kaksi vuotta, kun olemme exäni kanssa eronneet. Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että toisen yli on päässyt kokonaan. Rakkaudentunteesta pääsin aikoinaan hyvinkin nopeasti yli, mutta parisuhdeväkivallan jälkeen jättämät haavat pysyivät vielä viime vuoden loppupuolelle asti auki. Nyt koen haavojen umpeutuneen ja arpeutuneen. Arvet eivät kuitenkaan katoa koskaan.

Ensimmäisen kerran parisuhdeväkivallasta kirjoitettuani blogiin minulle tuli hyvä fiilis. Vihdoin uskalsin kertoa totuuden suhteestamme myös niille, joille en sitä aikaisemmin ollut uskaltanut kertoa. En enää esittänyt kenellekään, että asiat olisivat olleet hyvin. Tekstin julkaisemisessa minua pelotti eniten pikkuveljieni reagoinnit. Pikkuveljeni olivat exäni kanssa niin hyviä kavereita seurustelumme aikana eikä heillä ollut mitään käsitystä siitä, millainen monsteri hänen sisällään asui. Sitä vaan haluaisi suojella omia rakkaita pikkuveljiään kaikelta pahalta tässä maailmassa, vaikka he jo isoja poikia (miehiä) ovatkin. Vanhemmilleni poikaystäväni "salaisuudet" eivät yllätyksenä tulleet, sillä olivathan he huomanneet tämän kärsivän vieroitusoireista. 

Toinen asia mikä tekstissä jäi harmittamaan oli se, että siinä oli vain minun näkökulmani asiasta. Eihän kaikki niin mustavalkoista ole, miltä sain sen tekstissä näyttämään. Meillä oli niitä hyviäkin hetkiä. Hän osasi olla ihana mies selvinpäin. En edes saisi kaikkia hänen hyviä puoliaan mahtumaan yhdelle A4-paperille. Hyviä puolia oli niin paljon. Valitettavasti ne hyvät puolet vain jäivät niihin muutamiin päiviin hänen ollessaan selvinpäin. Enhän minäkään mikään täydellinen tyttöystävä ollut. Olen aina ollut kova tyttö bilettämään. Jos olisin bilettänyt vähemmän olisi poikaystäväni päihteiden käyttökin voinut olla vähäisempää. Sain vuoden aikana myös paljon treffipyyntöjä muilta miehiltä, mikä teki exäni aiheestakin mustasukkaiseksi. Olisin voinut vaikka helvetti kuuluttaa koko Suomelle olevani varattu, ettei vain olisi tullut ainuttakaan treffipyyntöä. Pointti oli se, että löydän itsestänikin parantamisen varaa. Mikään ei silti oikeuta väkivaltaiselle käytökselle.

Päiväkirjamerkintä viime Marraskuun lopulta: "Viime viikonloppuna Frank ja tämän kaverit olivat ryypänneet ja Frank oli pienessä humalassa. Menimme Frankin kanssa sänkyyn makoilemaan. Maattiin lusikassa ja Frank pussaili kaulaani. Yhtäkkiä tunsin, kuinka sydämeni pysähtyi. Jostain syystä exäni tuli mieleeni viinan hajusta. Säikähdin niin paljon, että työnsin Frankin pois ja käännyin varmistamaan, että kyseessä oli Frank. Se oli niin ahdistava tilanne. En enää sinä iltana pystynyt olla normaalisti Frankin kanssa. Minua yökötti, kuvotti ja ahdisti. Tuli taas ne kaikki paskat muistot mieleen. Ne kaikki valheet, huorittelut ja huutamiset. Ne kerrat, kun jäin oven ulkopuolelle -15 asteen pakkaseen exäni sammuttua sisälle eikä busseja enää Liedosta mennyt Turkuun. Se vitun narkomaani ällöttävä luuranko saa kylmät väreet kiipeämään ihoani pitkin."

Vielä puoli vuotta sitten näin hänestä edelleen silloin tällöin painajaisunta. Jotkut ihmiset tuntuivat ahdistavilta, jos he muistuttivat ulkonäöltään exääni. Minun oli vaikea olla humalaisten ihmisten seurassa, jos olin itse selvinpäin. Edelleen jotkut pienet asiat muistuttavat minua exästäni ja huonot muistot tulevat mieleen, mutta enää en säikähtele asioille niin kuin ennen. Olen myös kasvanut ja antanut hänelle anteeksi. Asioita, joita hän teki en pysty koskaan hyväksymään, mutta ihmisenä hän ansaitsee toisen mahdollisuuden. Jos hän nyt kävelisi minua jossain vastaan, minä luultavasti moikkaisin tätä hymyillen. Vielä puoli vuotta sitten samaa tilannetta miettiessäni ajattelin, että turpiin tulee. Nykyään ainoastaan säälin häntä. Hän oli ressukka eikä minusta tämän lyttääminen paranna tilannetta lainkaan. Pohjalta ei nousta, jos toiset vain lyttäävät vielä syvemmälle.

Kokemani parisuhdeväkivalta näkyy edelleen minussa ja se on myös muuttanut minua. Pidin nuorempana huumeidenkäyttäjiä cooleina. En tiedä miksi, mutta hakeuduin aina päihteidenkäyttäjien piireihin. Rakastuin aina "pahoihin poikiin". En ymmärrä, mistä tällainen mielleyhtymä johtui. Oliko se murrosikäisen tytön kapinointia vanhempia kohtaan vai oliko se halua tutustua erilaisiin elämäntapoihin? Sitä en osaa edelleenkään sanoa. Koko suhtautumiseni päihteisiin kuitenkin muuttui.  Ennen en pitänyt huumeita niin pahana asiana. Ex-poikaystäväni sai minut tajuamaan, että huumeet todellakin voivat pilata ihmisen elämän. 

Suhteen myötä opin ymmärtämään paremmin addiktioita ja sain tietopohjaa psykiatriselle hoitotyölle. Minulla on nyt omaa kokemusta väkivallan uhrin asemassa olosta ja ymmärrän väkivaltaa kokeneita paremmin. Suhde antoi minulle valmiuksia psykiatrisen potilaan kohtaamiseen ja näin ollen myös psykiatriseen hoitotyöhön. Olen aikaisemmin pitänyt itseäni vahvana enkä olisi kuvitellut väkivallan tai minkäänlaisen kaltoinkohtelun satuttavan minua. Tällainen herkkyys tulikin itselleni aivan yllätysenä. En muista olisiko kukaan koskaan ennen häntä saanut edes loukattua minua. Minulla oli ennen kova kuori, eikä sen läpi päässeet ilkeät sanat tai teot. Jonnekin se kova kuori vain katosi väkivaltaisen suhteen myötä. Olen nykyään paljon herkempi kuin aikaisemmin. Nykyään minua saa satutettua, jos vain niin haluaa. Toisaalta suhde teki minusta myös jollain tapaa vahvemman. Tuntuu, että nyt selviän mistä vain, kun olen tällaisenkin asian joutunut läpikäymään. Kliseisesti sanottuna: "Mikä ei tapa, se vahvistaa". 

"It's not an easy journey to get to a place where you forgive people. But it is such a powerful place, because it frees you."

Viikonloppu poikaystäväni porukoilla

Vietimme pääsiäisen Frankin porukoilla Hämeenkyrössä. Frank on kasvanut ja elänyt maalla lemmujen kanssa, josta sitten nuorena päättänyt irrottautua kaupunkielämän sykkeeseen. Minulle taas maalla eläminen on aivan uutta. Olen asunut koko elämäni kaupungissa Afrikan reissuja lukuunottamatta. Onneksi en ole luonteeltani mikään prinsessa, sillä silloin maalla elosta ei valitettavasti tulisi yhtään mitään. Minä itseasiassa alan pikkuhiljaa tottua ajatukseen, että voisin joskus itsekin asua maalla. Olisi aivan mahtavaa elää omavaraisesti ja syödä puhdasta ruokaa omalta takapihalta. Maalla on niin ihanan rauhallista, että voi melkein jopa kuulla omat ajatuksensa.

Lauantaina päätimme lähteä muiden maalaisjunttien kanssa Tampereen yöelämään. Frank raukka joutui kestämään tyttöjen kännisekoiluja SELVINPÄIN, kun oli lupautunut kuskiksi. Täytyy kyllä hattua nostaa. Sellaista settiä taas tuli, että en olisi ainakaan itseäni kestänyt selvinpäin minuuttia kauempaa. Tuli muuten pitkästä aikaa aivan loistava iskurepliikki nuorelta mieheltä Fatladyssä. Tanssittiin tyttöjen kanssa ihan satasella ja sitten tämä kyseinen mies tuli taakseni tanssimaan. Lähdin heti karkuun toiselle puolelle tanssilattiaa, koska mies vaikutti ällöltä eikä ollut lainkaan minun miestyyppiäni. Hetken päästä hän tuli perässä ja sanoi: "Teistä naisista ei oikein koskaan ota selvää. Haluutko sä nyt mua vai et?" Sen jälkeen hajosin totaalisesti hahaha.

Kaikkein parasta pääsiäisessä oli tietysti suklaamunat! Suklaamonsteri pääsi taas vauhtiin eikä enää edes pysynyt munien laskuissa mukana. Aina Frankin porukoilta lähdettäessä vatsa on niin yltäkylläisen täynnä, kun on tullut syötyä kaikennäköisiä herkkuja. Vatsa kiittää ja kuittaa. Munien maisteluiden välillä kävimme Frankin kanssa mönkijäajelulla ja navetassa lypsämässä lehmiä. Lehmät eivät niinkään ole minun juttuni, mutta mikäpä siinä Frankkia työntouhussa katsellessa ja pikkusille vauvalehmille höpöhöpöjä jutellessa. Onhan ne vasikat aika suloisia tapauksia. Melkein yhtä söpöjä kuin tuollaiset Frankin kaltaset otukset.

Miten muiden pääsiäiset meni? Pääsikö kukaan muu koittamaan tissiä?

Tämä tyttö lähtee Ausseihin!

Wohoo nyt on Working Holiday-viisumi taskussa ja tämä maapallon pienin manner jollain tapaa hahmottuneena. Lähtö Australiaan näillä näkymin on 11.05.2015 heti opinnäytetyöseminaarin jälkeen. Saa nähdä mitäköhän omasta opinnäytetyöesityksestä tulee, kun lähtö varmasti jännittää sen verran paljon hahaa. Sairaanhoitajan töitä en siis Australiassa saa ennen valmistumistani tehdä, joten päädyin hakemaan lastenhoitajan töitä. Nämä saattaa olla niitä viimisiä hetkiä lastenhoitajana, joten täytyy ottaa kaikki ilo lasten kanssa irti! Minusta on ihanaa viettää vielä yksi kesä lastenhoitajana! Onhan minulla koko elämä aikaa tehdä sairaanhoitajan töitä, jos vain niin haluan. Olen kyllä täynnä intoa ja jännitystä. En ole koskaan Australiassa käynyt enkä oikeastaan tiedä koko mantereesta yhtään mitään. Tiedän, että Australialaisilla on hassu aksentti ja siellä asustelee kenguruita ja muita erikoisia otuksia. Siinä minun Australian tietämys oikeastaan olikin. Täytyykin alkaa googlettamaan, etten sitten ole ihan ulapalla Australiaan laskeutuessani hahah. No worries mate vai mitäköhän ne siellä sanoo?

Onko jotain vinkkejä ensimmäistä kertaa Australiaan matkaavalle? Onko kellään kokemusta Darwinista?

Neljä viikkoa ihan oikeaa sinkkuelämää

Neljä viikkoa harjoittelua tuli ja meni. Tuntuu, että en kauheasti ole mitään vapaa ajalla tehnyt muuta kuin nukkunut. Sen verran raskasta tuo opiskelijana oleminen leikkaussalissa on. Leikkaussali toimintaympäristönä on yllättävän haastava paikka niin lääkäri- kuin sairaanhoitajaopiskelijallekin. Jatkuvasti pitää olla hereillä eikä ajatukset saa karata muualle. Työ on nopeatempoista ja koko ajan pitäisi tietää missä mennään. Välillä hereillä pysyminen on tuottanut vaikeuksia, varsinkin jos on edellisenä iltana ollut iltavuorossa ja tullut heti seuraavana päivänä aamuvuoroon. Ei ole koskaan aikaisemmin ollut yhtä hidas olo kuin leikkaussalissa.

Ensimmäisen viikon kohokohta oli ehdottomasti TPS-Tappara matsi! En muista milloin viimeksi olisin Tepsin pelissä ollut. En niinkään välitä penkkiurheilusta, mutta jääkiekon seuraaminen livenä on aika kivaa varsinkin kun Tepsin vastassa oli Tampereelta tullut Tappara! Vaikka Tampereella nykyään asunkin, tulen silti aina olemaan Tepsin puolella!

Nyt olen takaisin Tampereella kahden viikon ansaitulla lomalla, jonka jälkeen harjoittelu Turussa taas jatkuu. Tosin ei näitä kahta väliviikkoa kyllä lomaksi voi laskea, sillä joka päivä on joko töitä tai koulua. Toisaalta ihanaa vaihtelua päästä taas hoitamaan lapsia! Välillä sitä miettii, että miksi ihmeessä edes opiskelen sairaanhoitajaksi, kun haluan mielummin hoitaa lapsia. Ehkä tämä on väliaikaista ja kestää vain siihen asti kunnes saan oman lapsen hahah.

Neljä viikkoa ilman Frankkia meni yllättävän hyvin. Tuntuihan ne ensimmäiset illat vähän tyhjiltä, kun joutui mennä yksin nukkumaan. Olimme kuitenkin nukkuneet lähes joka yön yhdessä siihen asti. Onneksi yksin nukkumiseen tottui nopeasti eikä sitä ikävää edes kerennyt ajattelemaan, kun oli niin väsynyt harjoittelupäivien jälkeen. Sitä paitsi emme edes olleet koko neljää viikkoa ilman toisiamme, sillä minä kävin Tampereella treeneissä ja esiintymässä. Nämä käynnit olivat alle vuorokauden pituisia, mutta kyllä siinä ajassa ehti pusutella ja halailla useamman päivän edestä. Jo muutamassa tehokkaassa tunnissa saa tankattua viikon hellyyttely-varastot täyteen!

Kyllähän sitä toisella paikkakunnalla katsoo baarissa miehiä ihan eri silmällä kuin sillä paikkakunnalla missä oma ydinkumppani asuu. Tampereella sitä välillä epäröi, että mitäs sitten, jos vahingossa nusasee jotain Frankin tuttua. Eikä minulla yleensä Tampereella edes ole minkäänlaista tarvetta toiselle miehelle. Onhan Frank kuitenkin paras kaikista tähän astisista! Parempaa etsiessä saa etsiä pitkään. Turun miestarjonta oli kyllä erittäin heikko verrattuna Tampereen apajiin. Kyllähän siellä sellaisia kiltin näköisiä miehiä löytyy, mutta valitettavasti kiltit naapurinpojat eivät aivan täysin lukeudu miesmakuuni. Onneksi edelleen on olemassa niitä vanhoja luottomiehiä hihii.

Tällä hetkellä tuntuu hyvältä olla takaisin Tampereella Frankin luona. Huomaa, että ikävä on ollut suuri. Toista voisi vain katsella kokoajan ja ihmetellä sitä tunneta, jonka toinen toisessa herättää. Jokainen kumppanin kehon osa tuntuu taas uudelta, mutta silti niin tutulta. Kaikki tuntuu jännittävältä ja uudella tavalla kiehtovalta. Toisen pienikin hipaisu tuntuu säkenöivänä koko kehossa. Toisen kosketus luo lämpöä, luottamusta ja turvallisuuden tunnetta. Onnellisuuden tunne syrjäyttää kaikki muut sen hetkiset ajatukset ja keskittyy vain siihen mitä juuri sillä hetkellä tuntee. Pystyy elämään hetkessä ja tuntee itsensä tärkeäksi ja välitetyksi. Toisen lähellä on niin hyvä olla. Rakastan sinua Frank.

Mukavaa huhtikuun alkua kaikille! Ehkä se kesäkin sieltä pikkuhiljaa saapuu!

Kesätöihin eroottiseksi tanssijaksi

Nyt on kesän suunnitelmat varmistuneet ja työsopimus allekirjoitettu. En minä minnekään Australiaan lähde, vaan sain Tampereelta eroottisen tanssijan työpaikan. Sopimusta voidaan mahdollisesti jatkaa myös kesän jälkeen. Nägyillään siis näillä huudeilla!

Aprillii hahah! Kuinka montaa sain huijattua? ;)